Naiselo 45+
Naiselo 45+

Erikoisruokavalioita ja makuja metsästämässä Tallinnassa

Tallinna on suomalaisten suosikkimatkakohde. Eckerö Line haluaa ottaa huomioon erikoisruokavaliota noudattavat matkustajat tarjoamalla heille sopivaa syötävää.

Sain kutsun Eckerö Linen (eckeroline.fi) mediamatkalle, jonka teemana oli erikoisruokavaliot – vietetäänhän nyt keliakiaviikkoa. MS Finlandian keittiömestari Tuomas Sillanpää oli koonnut laivan aamiaisbuffetista esimerkit gluteenitonta, maidotonta tai vege-ruokavaliota noudattaville. Lisäksi hän kertoi, että keittiö myös tekee asiakkaalle sopivat vaihtoehdot myös lounaaksi ja päivälliseksi. Jotta tarjoilu sujuisi kitkattomasti, kannattaa aina kertoa erikoisruokavaliosta ennen matkapäivää.

MS Finlandian keittiömestari Tuomas Sillanpää
Gluteeniton
Maidoton
Vege

Oluenystäville

Laivan saavuttua Tallinnaan kävimme Rottermannin alueella (ihan Virun lähellä, Rottermanni tp2 ) Tap Tap -olutkaupassa maistelemassa neljää alkoholitonta ja kahta gluteenitonta olutta. Tämä osuus oli minulle matkan ”vaikein rasti”, koska oluet eivät ole minulle tuttuja juomia. Tuo Tap Tap on oluenystävien taivas, onhan siellä tarjolla 250 eri olutta. Oluet ovat pienpanimoiden tuotantoa Virosta ja maailmalta. Sieltä varmasti löytyy oluita jokaiseen makuun, jos siis olutta nauttii edes joskus. Vaikka kyse on kaupasta, siellä voi siis pitää myös olutmaisteluhetken. Tarjolla on myös hodareita, jos niin halutaan. Testitilaisuus on hyvä varata etukäteen. Lisätietoja taptap.ee.

Tap Tap -oluspuoti
Tap Tapin valikoimissa on noin 250 erilaista olutta.

Kiva lounaspaikka

Lounaan nautimme viehättävästi rosoisessa NOP-kahvilassa (Köleri Street 1, Kadriorgin alueella). Kahvilan yhteydessä on myös luomukauppa, ja kahvilankin puolella suositaan luomua. Kahvilassa on tarjolla upeiden leivonnaisten lisäksi ruokaa. Söin merenantamista tehdyn keiton, joka oli todella maukas. Siinä oli mausteista potkua. Onneksi en tilannut alkupaloja enkä jälkkäriä, sillä keittoannos oli niin runsas, etten jaksanut syödä edes sitä kokonaan. Kahvila sijaitsee elämää nähneessä puutalossa. Sen sisäpiha on kuin salainen puutarha, viehättävä. Lisätietoja NOPista.

NOP-kahvila löytyy Kadriorgin alueelta.
Vitriini täynnä herkkuja.
Kivoja yksityiskohtia.
Sekalainen sisustus tekee kahvilasta viehättävän.
NOP-kahvilan sisäpiha

Suklaaherkkuja

Lounaan jälkeen suuntasimme Telliskiven kaupunginosaan pikkuruiseen Chocokoo-suklaakauppaan, jossa omistaja kertoi meille kaakaosta ja suklaasta. Lopuksi puimme päällemme muoviesiliinat ja -käsineet ja saimme tehdä itsellemme suklaapalloja. Jokainen sai maustaa ja koristella niitä haluamallaan tavalla.  Maustin suklaan inkiväärillä, kukkaisvedellä ja kardemummalla. Ainakin taikinavaiheessa seos maistui hyvältä. Seoksesta tuli 15 pientä suklaapalloa, jotka koristelin kolmella eri tavalla: nonparelleja, raparperiä ja kuivattuja marjoja. Olimme kaikki innoissamme tästä ohjelmanumerosta. Tällaisen workshopin voi tilata vaikka pienelle polttari-, ystävä- tai työkaveriporukalle. Tässä linkki Chocokoon Facebook-sivustolle.

Näitä ei voi syyttää makeiksi.
Chocokoon tuotantoa
Loraus kuumaa kermaa suklaamassaan.
Sitten napakkaa sekoitusta.
Milläs maustaisi massan?
Entäs miten koristelisi?
Näillä maustin suklaapalloni.
Koristelemani suklaapalloseni.
Suklaapallot pakattu kuljetusta varten.

Gluteenittomuus

Paluumatkalla kuuntelimme tunnin luennon gluteenittomasta ruokavaliosta. Moilas-leipomo esitteli gluteenittomia tuotteitaan. Koska itse en kärsi keliakiasta, olin suorastaan yllättynyt valikoiman laajuudesta. Muistan muutama vuosi sitten, kun yhdellä ystävälläni todettiin keliakia ja hän tuli mökille vieraaksi. Etsiskelin Porvoon liikkeistä hänelle sopivaa tarjottavaa. Vaikka kyse oli isosta ruokakaupasta, tarjonta oli todella niukka. Onneksi tänä päivänä tilanne on toinen. Ja olen kuullut keliaakikoilta, että myös gluteenittomien tuotteiden maku on parantunut selvästi. Katso lisää Moilasin tuoterajonnasta.

Olipa kiva, tehokas ja antoisa mediamatka!

Kaisa

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.