Espoo-retki vei Mert Oppenheim -näyttelyyn ja Lelumuseoon
On vähän häpeä tunnustaa, mutta en ollut käynyt Espoon Tapiolassa sijaitsevissa WeeGeen museoissa, vaikka muuten käynkin ahkerasti museoissa ja näyttelyissä. Korjasin tilanteen muutama viikko sitten, kun halusin nähdä kohutun Meret Oppenheimin teoksia Emmassa.
WeeGeen museot koostuvat useammasta museosta:
– nykytaiteeseen keskittyvä Emma
– KAMU on Espoon kaupunginmuseo, joka kertoo Espoon tarinaa
– Suomen Kellomuseossa pääsee tutustumaan kellojen historiaan
– Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä luodaan katsaus suomalaisten lasten leluihin 1800-luvulta tähän päivään.
Katso myös WeeGeen omat nettisivut.
Vierailuni aikana keskityin vain Mert Oppenheimiin ja Lelumuseoon.
Museot sijaitsevat aika ankeassa betonitalossa. Kauneusarvot eivä ole olleet keskeisiä, kun sitä rakennusta on tehty. Tosin sehän ei olekaan museoksi, vaan rakennus oli ennen Weilin&Göösin painotalo.
Merkillinen Meret
Saksalainen surrealisti Meret Oppenheim (1913-1985) oli varsin omaperäinen taiteilija – ja se näkyy myös Emman Mielen peilit -näyttelyssä. Hän leikitteli ja kokeili eri tekniikoita. Meret oli myös feministi. Sekin on aistittavissa näyttelyn töissä.
Poimin tähän hänen leikkisiä, lähinnä pukeutumiseen tai ruokaan linkittyviä töitään.
Mielen peilit -näyttely on auki 12.8.2018 saakka. Sisäänpääsy maksaa 12 e ja sillä pääsee kaikkiin WeeGeen museoihin, tänne käy myös Museokortti.
Rakkaimmat lelut
Lelumuseon puolella näkee selvästi, miten lelut ovat kehittyneet reilun sadan vuoden aikana. Aikoinaan suosittiin puu- tai kangasleluja, kun muovia ei ollut vielä keksittykään. Muovin myötä lelut muuttuivat radikaalisti. Silti on jotain, joka on pitänyt pintansa yli sata vuotta: nallet. Varmaan meillä kaikilla on ollut vähintään yksi nalle, ja nykylapsilla jopa kasapäittäin.
Lelumuseon vitriinejä katsellessa koin nostalgiatripin: tuollainen minullakin oli, tuollainen oli naapurin Arjalla, tuollaista en saanut, vaikka olisin halunnut jne. Säästimme veljen kanssa rahaa, että saimme ostaa Afrikan tähti -pelin. Voi, sitä riemua, kun pääsimme lelukauppaan ostamaan sen. Ja kyllä sitä myös pelattiin. Veikeä sattuma, että vuosikymmeniä myöhemmin pääsin haastattelemaan pelin keskijää Kari Mannerlaa hänen Sipoon-kotiinsa.
Lapsuusvuosinani minulla oli vähän leluja, jos vertaa nykylapsiin tai vaikka omaan tyttäreeni, vaikka sen ajan mittapuun mukaan minulla oli paljon leluja, jopa noin metrin korkea nukkekoti, joka oli ylpeyteni. Vanhoista leluistani on jäljellä vain Paula-nukke, joka sain 5-vuotiaana. Kaikki muut lelut on annettu nuoremmille sukulaislapsille.
Tyttäreni lapsuusajan leluja löytyi lelumuseon vitriineistä paljon: Barbeja, poneja, nukkekoti, nalleja, ”virtuaalieläin” Tamacotchi jne.
Löydätkö sinä näistä kuvista oman lapsuutesi tai lapsesi rakkaimmat lelut?
Kaisa