Fleece, hyvä vai paha?

Syksyllä uutisoitiin, että fleecevaatteista irtoaa pestäessä mikromuoveja vesistöön. Torstaina sitten Suomen Luonto -lehti valitsi fleecet vuoden turhakkeiksi – ja perusteluna oli tuo samainen mikromuovien irtoaminen.

Fleece on nukkapintaista polyesteriä – siis öljypohjaista tekokuitua. Ensimmäiset fleece-tuotteet tulivat markkinoille noin 50 vuotta sitten. Joskus 80-90 -luvuilla ne alkoivat vallata markkinoita urheiluvaatepuolella ennen kaikkea kerrospukeutumisessa. Monet siirtyivät villavaatteista fleeceihin.

Fleecen etuja ovat mm. keveys, helppohoitoisuus, kutittamattomuus, lämpimyys ja nopea kuivuminen.

Vasta viime vuosina on alettu tutkia mikromuovien ympäristövaikutuksia. Tutkimusten mukaan on totta, että fleecestä ja muista karvapintaisista tekokuiduista irtoaa pesuissa pikkuruisia (0,002–0,2 millimetrin) hiukkasia, jotka kulkeutuvat vesistöön. Eniten hiukkasia irtoaa ensimmäisten pesujen yhteydessä. Tilaston mukaan Suomessa fleecestä irtoaa mikromuovia jopa 154.000 kiloa. Tuohon sitten pitää vielä lisätä muiden tuotteiden mikromuovit (muut nukkapintaiset tekokuituvaatteet, autojen renkaat yms.).

Koska tuo irtoaminen on tunnistettu ongelma, markkinoille on tullut GuppyFriend-pesupussi, jonka tarkoituksena on kerätä pesussa irronneet mikromuovit. Valmistajan mukaan näin saadaan kerättyä 99 % hiukkasista. Pussin sisää kerääntyy kuituja, jotka sitten poistetaan ja laitetaan muovijätteisiin. Partioaitassa myytävien pussien koko on 74 x 50 cm ja hinta on noin 30 e.

fleecekuvaÄlä tuijota vain kuitua

Asiat harvoin ovat vain musta-valkoisia. Tässäkään fleecessä tai muissa karvapintaisissa tuotteissa ei näin ole.

Jututin aiheesta kierrätysmuodinammattilaista Outi Les Pyytä.

Onko sinun mielestäsi fleece ns. turhake?

”Ei ole samalla tavalla kuin aikaisemmin Suomen Luonto -lehden valitsema banaanikotelo. Ymmärrän syyn valintaan: sillä yritetään herättää keskustelua valitsemalla tuote, joka koskettaa montaa ihmistä ja kuuluu heidän arkeensa. Silloin saadaan ihmiset miettimään kulutustaan ja tavoitteena on kulutuksen vähentäminen.”

Milloin fleece voisi olla pahis?

”Jos karvapintainen tekokuitutuote pestään pesukoneessa, siitä irtoaa mikromuovia ja ilman erikoispesupussia sitä voi päätyä vesistöön. Jos vaatetta tuuletetaan ja sitä tarvitsee pestä harvoin esimerkiksi käyttämällä sen alla luonnonkuituista aluspaitaa, tuotteesta ei ole ongelmaa. Tuotteiden ympäristövaikutuksia pitäisi katsoa kokonaisuutena – ei vain kuitutasolla. Pelkän kuidun demonisointi on turhaa. ”

Miten näet fleecen kierrätettävyyden?

”Jos fleecevaatteesta haluaa luopua ja siitä on pitänyt hyvää huolta pesemällä oikein, poistamalla tahrat jne., tuotteen voi myydä toiselle. Tai sitten vain käytät fleecesi niin loppuun, ettei se enää kelpaa kenellekään, sitä ei laiteta kuitukierrätykseen, vaan energiajaepisteeseen. Lopulta hylätystä tuotteestasi tehdään energiaa.”

Anna vielä vinkki lukijoille

”Ostakaa laatua, pitäkää huolta vaatteistanne, korjatkaa tai korjauttakaa, että vaatteista olisi iloa pitkään.”

Kaisa

Kommentit (3)
  1. Jasmine Julin-Aro
    16.12.2017, 12:45

    Fleece-materiaalista tehdään myös vauvanvaatteita. Suuri osa vauvanpeitteistä on fleeceä. Mitä huonompi laatu sitä enemmän ongelmia. Fleece tuotteet eivät ole suurin syyllinen näihin mikromuoviongelmiin. Koskaan ei kerrota siitä jättimäisestä ongelmasta, jonka valtavat lelu ja it-tuotteiden vuoret aiheuttavat valtamerille.
    Luonnonsuojeluliiton tyypiltä meni iloisesti sekaisin sekä Soft Shellit, että ulkoiluvaatteet. Noin hepposilla tiedoilla ei pitäisi edes osallistua keskusteluun saatikka tuotteen valintaraatiin. Joskus olisi myös mukava , että mainittaisiin,mikä tutkimus, kenen tekemänä ja missä on lukujen perusteena.

    1. Hei Jassu, kiitos hyvästä kommentistasi.

      On totta, että mikromuoveja irtoaa myös mm. autojen renkaista ja kosmetiikasta, eikä fleece ole edes se pahin.

      Mm. Suomen ympäristökeskus on tutkinut mikromuovien kulkeutumista vesistöön.

      Mielestäni tuo turhake-valinta ei ollut kovin onnistunut. Kyllähän meillä on paljon turhempia tuotteita kuin fleecevaatteet. Kun juttelin aiheesta Outi Les Pyyn kanssa, hän arveli valinnan taustalla olevan halu panna ihmiset ajattelemaan yleensäkin kulutustaan.

      Postauksellani halusin osallistua tähän fleece-keskusteluun ja valottaa asiaa, koska eihän tuo ole ihan noin musta-valkoinen kuin valintaperusteissa annettiin ymmärtää.
      -Kaisa

      1. Jasmine Julin-Aro
        16.12.2017, 14:27

        Kiitos,että vastasit.Alan ammattilaisena harmittaa se valtava väärän tiedon määrä,mikä medioissa kiertää.terv.Jassu

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *