Helene on upea taide-elokuva

Helene Schjerfbeck on tällä hetkellä ajankohtainen: ensin Ateneumissa on supersuosittu Maailmalta löysin itseni -näyttely ja 17.1.2020 elokuvateattereihin tulee Antti J Jokisen ohjaama Helene-elokuva.

Elokuvan lehdistötilaisuudessa Antti J Jokinen kertoi, että hänellä on ollut nuoruudessa kaksi unelmaa: tulla elokuvaohjaajaksi ja tehdä elokuva Helene Schjerfbeckistä (1862-1946). Ensin täyttyi elokuvaohjaajaunelma ja nyt Helene-unelma. Jokinen kehitteli Helene-elokuvaa viisi vuotta. Hän ei halunnut tehdä siitä sellaista, jossa käsitellään Helenen koko elämään.

Elokuva alkaa vuodesta 1915, jolloin viisikymppinen Helene (Laura Birn) elää äitinsä Olgan (Pirkko Saisio) kanssa Hyvinkäällä, kaukana taidemaailmasta. Aikaisemmista näyttelyistä on jo aikaa. Hän maalaa lähinnä omaksi ilokseen. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias Gösta Stenman (Jarkko Lahti) ja Einar Reuter (Johannes Holopainen) tulevat käymään Helenen luona. Stenman on kiinnostunut Helenen tauluista ja tiedustelee hintaa. Kuultuaan hinnan Stenman lupaa vielä 10 %:n provision myynnistä. Helene on yllättynyt, kun Stenman haluaa ostaa kaikki Helenen taulut.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Antti J Jokinen ja Marko Leino. Se perustuu pitkälti Rakel Liehun Helene-romaaniin.

Elokuvan keskiössä on Schjerfbeckin taiteen lisäksi hänen suhteensa Heleneä nuorempaan Einar Reuteriin (1881-1968), metsänhoitajaan ja taiteen harrastajaan. Elokuvan mukaan Helene rakastuu Einariin. Valitettavasti tunne on yksipuolinen. Helene kokee sydänsurun, kun Einar kirjoittaa Helenelle menneensä kihloihin. Helene joutuu sydänsurujen vuoksi sairaalaan.

Vuosien saatossa Helene ja Einar kuitenkin pysyvät ystävinä Helenen elämän loppuun saakka.

Olen jo varhaisaikuisuudesta asti ihaillut Helenen taidetta ja kiinnostunut hänestä persoonana.  Aikaisemmin luulin Helenen olleen herkkä ja hauras. Elokuva piirtää taiteilijasta monipuolisemman kuvan kuin omat mielikuvani olivat. Elokuvassa Helene on vahva, intohimoinen, tinkimätön, kulmikas ja jopa ilkeä (ajoittain ainakin äidilleen).

Mielestäni Laura Birn onnistuu hyvin Helenenä. Birnin tulkinnassa on oikeaa tuskaa, herkkyyttä, epätoivoa, vahvuutta ja ilkeyttä. Ennen kuvauksia hänellä ei ollut mitään kosketusta maalaamiseen, hän ei osannut edes pitää sivellintä oikealla tavalla. Ennen kuvauksia Birn kävi puoli vuotta taidemaalari Anna Retulaisen opissa, jotta hän oppi oikeat otteet. Pirkko Saisio tekee myös vahvan tulkinnan.

Elokuvassa nähdään yli 150 Schjerfbeckin teosta joko alkuperäisinä tai kopioina, joten meille kaikille Helenen töistä kiinnostuneille on paljon katsottavaa.

Jos et vielä ole käynyt Ateneumin Helene-näyttelyssä, pidä kiirettä, sillä se on auki 26.1.2020 saakka. Sen jälkeen onkin kiva mennä täydentämään elämystä Helene-elokuvalla. Suosittelen.

Kaisa

Tässä vielä linkki Helene-elokuvan nettisivulle.