Hihamerkki, ripustusnauha ja halkion harsinlanka – poista ne

Hihamerkki, ripustusnauha ja halkion harsinlanka. Pois, pois, pois!

On jälleen aika nostaa esiin vaatteiden ns. ylimääräiset ”härpäkkeet”: hihamerkki, ripustusnauha, halkion harsinommel, läpikuultavan vaatteen tuotelaput.
Viikon sisällä olen taas bongannut muutaman hihamerkin ja ainakin kolme halkion harsinlankaa. Apua!

Halkion harsinlanka

Hihamerkki, ripustusnauha, halkion harsinlanka

Joissakin tapauksissa – ennen kaikkea kapealinjaisissa miesten puvun- ja villakangastakkien halkiot suljetaan jättikokoisella harsinpistoilla, sellaisella x-ristillä. Tämä harsinommel on tehty halkioon siksi, että halkio pysyisi kiinni kuljetuksen ajan. Ommel myös auttaa, kun asiakkaat selaavat myytäviä tuotteita kaupan rekissä: silloin halkiot pysyvät kiinni. Tikit on tarkoitus ratkoa pois, kun vaate otetaan käyttöön.

Hihamerkki

Vaatteiden hihamerkit on kiinnitetty parilla pistolla. Nämä merkit helpottavat asiakasta löytämään kaupassa tietyn merkin vaatteet. Näitä merkkejä EI ole tarkoitus jättää vaatteeseen, kun vaate otetaan käyttöön.

Yksi vaatemyyjä kertoi, että asiakas oli suuttunut, kun myyjä myyntitilanteen lopuksi, maksun jälkeen oli poistamassa hihamerkin, jottei asiakkaan tarvinnut etsiä riittävän teräviä saksia tai ratkojaa. Tiedän myös tapauksen, jossa asiakas tuli jälkikäteen hakemaan kaupasta irrotetun hihamerkin.

Uskokaa: ne merkit pitää poistaa. Sanon nyt suoraan: On junttia jättää merkki hihaan.

Hihamerkki, ripustusnauha, halkion harsinlanka hihamerkki

Ripustusnauhat

Monissa neuleissa ja hihattomissa mekoissa on ommeltu hartioiden kohdalle, vaatteen sisäpuolelle kaksi lenkkiä tai niskapuolelle yksi, pitkä nauha. Niiden avulla vaate pysyy siististi ripustimella siellä kaupassa eikä tipahda lattialle.

Kun vaatetta käytetään, nämä ripustinlenkit eivät pysy vaatteen sisäpuolella, vaan tursuavat pääntiestä tai jopa hiha-aukosta näkyviin. Nämäkin on tarkoitus leikata pois ennen käyttöä. Jos vaatteessa on avara pääntie, saat asun pysymään ripustimella käyttämällä nahkeaa neuleripustinta. Eli oikea ripustin on kaiken a ja o.

Hihamerkki, ripustusnauha, halkion harsinlanka lenkki

Niskalenkki
Läpinäkyvien vaatteiden laput

Muoti suosii ohuita, jopa läpinäkyviä vaatteita. Silloin haaste on niskan tuotemerkki- ja sivusaumojen koostumus- ja hoito-ohjelaput. Nehän näkyvät vaatteen läpi, kun vaatetta käytetään. Se näyttää epäsiistiltä. Sen vuoksi laput on hyvä saksia.

Ongelma on tietysti, että sitten vaatteessa ei ole hoito-ohjetta. Jos et muista sitä, kiinnitä irrotettu hoito-ohje vaikka A4-paperille ja kirjoita viereen, minkä vaatteen pesuohje on kyseessä tai ota kuva pesuohjeesta niin, että tiedät, mistä vaatteesta on kyse.

Kaisa

Lue myös Minkä takia suomalainen pukeutuu juhliinkin arkisesti?

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *