Hirvipata – kaamosajan herkkuruoka

Kaamoskelit houkuttavat kokkaamaan pataruokia. Jos onnistut saamaan hirveä, kokeile tätä oluessa ja runsaissa kasviksissa kellinyttä hirvipataa. Jos sumakki on sinulle vielä vieras mauste, niin maustapa ruoka vaihteeksi sillä. Kokeile myös harvinaisempaa juuripersiljaa. Juhlista herkkua punaviinillä, vinkki postauksen lopussa.

  

Muheva lihapata on kaamosajan lohturuoka.Pataruoat ovat ihania. Paloiteltuasi ainekset, ladot ne vain pataan, maustat, kaadat nesteen päälle ja astia uuniin muhimaan rauhassa lempeässä uuninlämmössä.

Lihojen kanssa samalla hautuvat maukkaat juurekset. Kokeilepa palsternakan sijaan maukasta juuripersiljaa. Ne muistuttavat ulkoisesti kovastikin toisiaan.

Uutta maustesärmää saat ripottelemalla mukaan muodikasta sumakki-jauhetta. Kauniin purppuran värinen sumakkimarja kuuluu tyypillisiin Lähi-idän mausteisiin. Se on maultaan hedelmäinen, hieman hapan ja raikkaan sitruksinen.

Lisäksi pata ei tarvitse kuin kuohkeaa perunamuusia tai keitettyä riisiä ja pari lusikallista puolukkasurvosta tai suppilovahverohilloa. Sytytä kynttilät ja tunnelmoikaa herkkujen ääressä.

Oluinen hirvipata

6—8 annosta

noin 1 kg hirven paistia
3 porkkanaa
200 g lanttua
200 g juuripersiljaa tai palsternakkaa
2—3 sipulia
5 valkosipulinkynttä
2 punaista chilipalkoa
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl siirappia
2 ½ tl suolaa
2 tl rosmariinia
2 tl timjamia
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 ½ tl sumakkia
1 lihafondinappi tai -kuutio
½ l olutta

LEIKKAA noin puoli tuntia huoneenlämmössä ollut liha 2—3 cm kuutioiksi. Muista viiltää liha poikkisyin.

Leikkaa liha aina poikkisyin.

KUORI juurekset ja leikkaan ne lihan kokoisiksi paloiksi. Lohko sipulit ja viipaloi valkosipulinkynnet. Halkaise chilit, poista siemenet ja hienonna chilit.

Juuresvalikoima tekee padasta makoisan ruokaisan.

KUUMENNA pannulla öljy ja ruskista siinä lihapalat ja sipulit.

Kaunis ruskistuspinta antaa ruoalle herkullista lisäaromia.

KUMOA ainekset uunipataan ja lorauta siirappi mukaan. Ripottele päälle mausteet ja kääntele ne ainesten joukkoon.

LISÄÄ fondi mukaan ja kaada päälle olut.

Padan nesteeksi sopii lempiolut.

NOSTA pata 225-asteiseen uuniin 15 minuutiksi, jotta ainekset kuumenevat.

ALENNA lämpö 150 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä 2 ½ tuntia. Kääntele aineksia kypsentämisen aikana muutaman kerran.

TARJOA liha-juurespata riisin tai perunamuusin ja puolukkasurvoksen kera.

VINKKI

Jos et saa hirveä, tee pata naudan paistista.

Juomavinkki

  • Oluessa hautuneen lihapadan kera maistuu tietenkin lempioluesi.
  • Kokeile pitkään muhineen lihapadan kanssa hilloisen marjaisaa punaviiniä. Australialaisen Kings of Prohibition Shiraz (15,99 €) punaviinin pyöreä ja luumuisen kirsikkainen maku myötäilee mukavasti lihapadan aromeja. Viiniä on kypsytetty tammessa 18 kuukauden ajan ja osa tammitynnyreistä on vanhoja viskitynnyreitä. Viini on Alkon tilausvalikoimissa.

Hyvää herkuttelua ja kaamosta!

Marita Joutjärvi, ruokatoimittaja, (teksti ja kuvat)

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *