Humiseva harju täynnä alkuvoimaisia tunteita

Helsingin kaupunginteatterin tulkinta Emily Brontën Humiseva harju -klassikosta ei jätä ketään kylmäksi. Sitä joko oudoksutaan tai ihaillaan. Miksi näin?

Monet meistä ovat jossain vaiheessa lukeneet tuon klassikkoromaanin tai nähneet elokuvan. Minä luin kirjan joskus nuoruudessa – enkä muistanut juonta oikeastaan ollenkaan. Muistin vain sen olleen ”ankea”. No, parikymppisestä se ehkä olikin sitä.

Oona Airola on Humisevan harjun Catherine. – Kuva © Robert Seger

Kerrataanpa juoni, niin pääset mukaan. Leskiherra Earnshaw (Matti Olavi Ranin) kiertää maita ja mantuja tehden hyväntekeväisyyttä pelastaessaan ihmisiä yksi kerrallaan kurjuudelta. Miehen omat lapset Catherine (Oona Airola) ja Hindley (Markku Haussila) ovat kotona kotiapulaisen Nellyn (Leena Rapola) huostassa.

Eräältä retkeltään Earnshaw tuo kotiinsa Heathcliffin (Markus Järvenpää), jonka hän on löytänyt keskellä kurjuutta. Hindley hylkii tulokasta, mutta Catherine oppii pitämään hurjaluontoisesta Heathcliffistä. Lopulta he rakastuvat toisiinsa.

Markus Järvenpää ja Oona Airola. – Kuva © Robert Seger

Kaikki muuttuu, kun Earnshaw kuolee, ja Hindleystä tulee kartanonherra, ja hänen sisarensa joutuu veljensä holhoukseen. Heathcliff joutuu orjan asemaan. Kartanoa hallitsee Hindley Lontoosta löytämänsä vaimon (Vuokko Hovatta) kanssa.

Catherine ja Heathcliff pakenevat talon omistajan raakuutta. Lopulta he päätyvät toiseen kartanoon, jossa elävät herra Linton (Matti Rasila) tyttärensä Isabellan (Sonja Pajunoja) ja Edgarin (Martti Manninen) kanssa.

Eri vaiheiden jälkeen Catherine menee naimisiin järkisyistä Edgarin kanssa, vaikka rakastaa hurjaa, villiä ja intohimoista Heathcliffiä. Heathcliff vuorostaan nai Isabellan. Kumpikaan avioliitoista ei ole onnellinen. Catherine kärsii ja näivettyy.

Hindleylle alkaa maistua viina vieläkin enemmän vaimon kuoleman jälkeen. Lopulta hän on rappiolla ja lapsi otetaan huostaan.

Mikko Helenius, Markus Järvenpää, Sonja Pajunoja, Oona Airola ja Leena Rapola – Kuva © Robert Seger

Lauri Maijalan ohjaus on laatutyötä. Ennen kaikkea ensimmäinen puolisko on todella vaikuttava. Heathcliffin rajuus ja alkuvoimaisuus tulee hyvin esille. Samoin Catherinen luonnonlapsimaisuus. Molemmat pääosan esittäjät ovat taitavia ja onnistuvat rooleissaan. Suuren vaikutuksen teki myös Markku Haussila, jonka juoppohulluus oli vakuuttavaa. Rauno Ahosen on viinaanmenevänä ja lakoonisena tohtori Kennethinä suorastaan herkullinen.

Leena Rapolan Nelly on näytelmän järki-ihminen, uskollinen palvelija. Sen roolin hän tekee varmalla otteella.

Katariina Kirjavaisen lavastus toimii erittäin hyvin. Skeittiramppia muistuttavat rakenteet antavat nummien tuntua. Lavastus nousee pitkälle katsomoon saakka. Sen vuoksi olin hyvin tyytyväinen 11. rivin paikoista, koska silloin ei tarvinnut katsoa vinottain, kun näyttämön tapahtumat siirtyivät katsomon puolelle rakennettuun osaan.

Ihailen suunnattomasti näyttelijöiden fyysisyyttä ja heidän kuntoaan. Ainakin alkupuolen juoksentelu, hyppiminen jne. vaatii rautaista kuntoa.

Oli mielenkiintoista seurata ensi-iltayleisön suhtautumista esitykseen lopputaputusten aikana: osa osoitti suosiotaan seisaaltaan ja osa istui paikallaan ja taputti vaisusti.

Kolmituntisen esityksen jälkeen ei heti nukuttanut, niin vahvan vaikutuksen se teki minuun.

Kaisa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *