Iloa ja lukuisia elokuvia elokuun alun festareilla Mäntyharjulla

Ilokuvafestivaali julistaa olevansa hyvän mielen, onnellisten loppujen ja kohottavien tarinoiden asialla. Mukaan pääset suuntaamalla Mäntyharjulle elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

ilo3

Nyt toista kertaa järjestettävän tapahtuman organisoijia ovat ohjaaja-kulttuurituottaja Roosa Toivonen ja säveltäjä Tuomas Kantelinen. He ovat Mäntyharjun kesäasukkaita ja päättivät järjestää paikkakunnalle jotakin kivaa.

Luvassa on elokuvia, konsertteja, keskusteluja, klubeja, nuorten työpajoja, lasten tapahtumia eli mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa koko perheelle.

Torstaina on muun muassa animaatioleffoja, kolme eri Onneli ja Anneli -elokuvaa. Perjantaina ihastuttavat Risto Räppääjä ja Viileä Venla sekä Heinähattu ja Vilttitossu, jonka ohjaaja Kaisa Rastimo esittelee elokuvan ja vastaa katsojien kysymyksiin.

Hyvä ruoka, parempi mieli -teeman alla on ihana Lasse Hallströmin ohjaama Herkullinen elämä, jota tähdittää Helen Miller. Iltapäivällä on myös yksi suosikeistani eli Muumit Rivieralla.

Perjantai-illan iltamissa esiintyvät laulaja-näyttelijä Irina Björklund ja laulutrio Retro-tytöt, joiden koulutettua ääntä ja pirteää esiintymistä pääsin seuraamaan festareiden lehdistötilaisuudessa. Ihastuin.

Lauantaina on Zaida Bergrothin ohjaaman Miami -elokuvan ensi-ilta. Ohjaaja itse esittelee elokuvan.

ilo2

Viime vuoden esiintyjätähti oli Renny Harlin, joka esitteli festareilla uuden elokuvansa. Tämän vuoden tarkka ohjelmisto löytyy TÄÄLTÄ

ilo1

Elokuvien tarinat ovat hyvin naisvetoisia ja noin 75 prosenttia on naisten ohjaamia. Yksi mukana olevista on muun muassa Onneli ja Anneli -elokuvien ohjaaja Saara Cantell, kuvassa Roosa Toivosen vieressä vasemmalla.

Samaan aikaan on Mäntyharjulla muitakin tapahtumia. Älä unohda kierrosta taidekeskus Salmelassa.

Käy katsomassa myös Katajainen kansa -taideprojekti. Myöhemmin purettava kerrostalo on täynnä taiteilijoiden ja nuorten upeita maalauksia.

Sini

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *