Ilokuvafestivaali täynnä hyvää mieltä
Piskuisen eteläsavolaisen Mäntyharjun elokuvateatteri Kino täyttyi neljän päivän ajan paikkakuntalaisista, kesämökkiläisistä ja meistä turisteista. Yhteinen tekijämme oli, että rakastamme elokuvia, jotka eivät ahdista, vaan tuovat hyvää mieltä ja antavat toivoa.
Suuntasin serkkuni kanssa Mäntyharjun Ilokuvafestivaaleille ensimmäistä kertaa. Festarit järjestettiin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Kun Leena Karo kirjoitti vuosi sitten Vieraskynässä niin elävästi näistä festareista, päätin jo silloin, että vuonna 2018 lähden Mäntyharjulle.
Valmistautumiseni alkoi jo vuosi sitten varaamalla majoituksen, koska Mäntyharjun pullon kaula on majapaikkojen vähäisyys.
Vietimme Mäntyharjulla perjantain ja lauantaiaamupäivän. Tuona aikana ehdimme nähdä viisi elokuvaa: perjantaina Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, Book Club (josta olin jo aikaisemmin kirjoittanut arvion), Fakiiri, joka juuttui vaatekaappiin, Mamma Mia 2 (toistamiseen) ja lauantaina Talo meren rannalla. Kaikki sopivat hyvin Ilokuvafestivaalien genreen. Festivaalin järjestäjän Roosa Toivosen sanoin: “Perjantain ohjelma oli lähinnä suunnattu naisille, mutta sopi myös miehille.” Katsomossa oli paljon myös miehiä.
Näistä parhaimmaksi nostan Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Elokuva sijoittuu vuoteen 1946. Guernseyn saarilla asuva sikafarmari (Michiel Huisman) lähettää kirjeen kirjailija Juliet Ashtonille (loistava Lily James) kertoen saarelaisten lukupiiristä. Tämä on sysäys kirjailijan ja saarelaisten ystävyydelle ja uudelle rakkaudelle.
Iloinen yllätys oli hauska ja lähes hulvaton Fakiiri, joka juuttui vaatekaappiin. Se kertoo intialaisesta, köyhästä pienestä pojasta, josta aikuisena tuli köyhä fakiiri. Erilaisten sattumusten vuoksi elokuvassa matkataan Pariisiin, Roomaan, Barcelonaan jne. Kyse on tietynlaisesta veijaritarinasta, mutta myös rakkaudesta. Tämä elokuva olisi varmaan jäänyt näkemättä ilman festaria. Ihanan värikäs ja hulvaton leffa.
Mamma Mia 2:n olin nähnyt jo aikaisemmin, mutta kyllä se kesti toisen katsomisen. Elokuvan tunneskaala vie ilosta haikeuteen ja takaisin iloon.
Talo meren rannalla oli ranskalainen sukutarina. Perhesuhteiden lisäksi siinä käsiteltiin hellällä kädellä myös pakolaisuutta ja pienen paikkakunnan näivettymistä. Vaikka pikaisesti ajateltuna voisi ajatella, että kyse olisi synkistelystä. Eipä ollut. Loppujen lopuksi toivo ja myös rakkaus ovat läsnä.
Ostimme 10 elokuvan kortin, jota saimme käyttää yhdessä. Kortin hinta oli 75 euroa eli yhden elokuvan hinnaksi tuli 7,50 euroa / henkilö. Ei paha.
Ilokuvafestivaalit järjestettiin paikkakunnan lukion rakennuksessa sijaitsevassa Kinossa. Pihalla paikalliset yrittäjät myivät ruokaa, juomaa, kahvia ja paistoivat mm. muurinpohjalettuja. Näin festarivieraiden ei tarvinnut poistua alueelta.
Hyvä mieli näkyi kaikessa. Kaikki olivat positiivisella fiiliksellä, ketään ei häirinnyt, vaikka kaikki leffat eivät alkaneet ilmoitettuna ajankohtana, vaan iltaa kohti ohjelma venyi, eikä kukaan valittanut helteestä ja katsomon ajoittaisesta lämmöstä – olihan viuhkat keksitty! Tuntui kuin kaikki olisivat ystäviä keskenään.
Nostan hattua Roosa Toivoselle, hänen idealleen ja uurastukselleen. Tällainen tapahtuma tuo yhteisöllisyyttä paikkakunnan väen ja kesäasukkaiden välille, ja turistitkin tuntevat olevansa tervetulleita. Oli ilahduttavaa nähdä useita pääkaupunkiseutulaisia tuttuja.
Ihana festari, jonne haluan ensi vuonna uudestaan! Ensi vuonna Ilokuvafestivaali järjestetään torstaista sunnuntaihin 1.-4.8.2019.
Kaisa