Itsepäisyys kyllä harmittaa ja naurattaa vieläkin

Kukapa ei haluaisi uudistua ja oppia uutta. Mutta samalla on luovuttava vanhasta uuden asian vuoksi. Olisi helpompaa pitää kynsin hampain kiinni tutusta ja turvallisesta, kuin avata ovet uudelle ja tuntemattomalle.

Tämä tuli mieleen, kun palaveerasin kosmetiikan maahantuojan kanssa. Häntä harmitti, kun ihmiset eivät lue kosmetiikan käyttöohjeita, vaan käyttävät aivan uudenlaisia tuotteita vanhaan tuttuun tapaan. Näin uuden paremmuus ei pääse esiin.

Sorrun minäkin vanhaan tuttuun turhan usein. Esimerkkinä vaikka vesijuoksuni. Jäin koukkuun sen lumoihin, kun kuntoutin polveani kaatumiseni jälkeen. Vesijuoksusta tuli minulle oma hiljainen hetki, nautin veden tunteesta ihollani, liikkeestä ja useimmiten ihanasta hiljaisuudesta uimahallista. Pidin myös tärkeänä 50 metrin rataa, ettei tarvitse koko ajan kääntyä altaan päässä.

Minua ei haitannut lähihallini karuus eikä palvelujen puute. Pitkä rata riitti.

Sitten halli meni remonttiin ja juoksuun tuli tauko. En naapurin kehuista huolimatta innostunut toiseen lähihalliin. En, vaikka hän kuinka vakuutti, että se on ihana. Siellä on useampi allas, vesijumppaa, hierontasuihkuja jne.

Minun päässäni vain naksutti, että siellä lyhyt 25 metrin allas. Ja että kun aikoinaan (25 vuotta sitten) kävimme siellä vauvauinnissa, halli oli mielikuvissani pimeä ja kylmä.

Eräänä aamuna olin taas menossa suosikkihallille, mutta se ei ollutkaan uintikilpailujen vuoksi auki. Menojalkaa kutkutti kovin, joten annoin periksi ja lähdin naapurini kanssa toiseen halliin.

Oli kaunis lauantai-aamu. Aurinko paistoi, uimahlli pilkotti vehreän puiston keskellä. Jo sisäänkäynti oli valoisampi kuin muistin. Pukuhuoneetkin remontoitu, samoin pesu- ja saunatilat. Ja itse halli, valoisa ja lämmin.

Vesijuoksun sijaan aloitinkin vesijumpalla. Altaan reunalla oli näyttö, josta voi valita mieluisansa vesijumpan. Innostuksissani vetäisin kolme jumppaa putkeen. Sitten juoksemaan. No, allas on lyhyt, mutta ei liian huono jumpan jälkeen.

Kun sitten siirryimme hieronta-altaaseen, jossa useamman erivoimakkuudella tulevan vesisyöksyn alla voi rentouttaa lihaksiaan, tajusin, millaisen kultakimpaleen olen missannut.

Ja kaiken lopuksi vielä kylmäallas, jonka kautta lopetin uimareissuni. Tätä kylmää olen haikaillut jo pari vuotta. Ja koko ajan se on ollut lähellä.

Oli pakko katsoa itseään tiukasti peiliin ja ensin harmitella omia typeriä mielikuvia ja niiihin uskomista.

Sitten purskahdin vapauttavaan nauruun. Sain todellakin ansioni mukaan. Muistui myös änkkäläinen sana mieleen. Isäni kuvasi sillä minua, kun hän kyllästyi itsepäisyyteeni.

Nyt jälleen päätin, etten usko omiin ennakkoluuloihin, vaan tutkin, katson ja kokeilen. Ja jätän vanhan kylmästi aakseni, jos uusi miellyttää.

Olen aivan varma, että se johtaa parempaan minään.

Sini