Itseruskettavat testissä

Etkö ole ehtinyt nauttia auringosta niin paljon, että olisit saanut tervettä väriä ihollesi vai etkö rusketu? Ei huolta, itseruskettava auttaa. Testasimme erilaisia väriä antavia tuotteita. Mikä oli paras?

Näitä testasimme

 

Jos vuosikausia olet vältellyt itseruskettavia siksi, että ne haisevat “kissan pissalle” ja värjäävät valkoiset tekstiilit, unohda nämä muistot. Nykyisin itseruskettavissa on vähintään siedettävä tuoksu eivätkä ne värjää vaatteita.

Kaksi asiaa kuitenkin on ennallaan: kuori iho ennen kuin laitat itseruskettavaa, jotta lopputuloksesta tulee tasainen. Ja muista pestä kätesi hyvin levittämisen jälkeen tai käytä levityksen ajan siihen tarkoitettua käsinettä tai kertakäyttökäsinettä. Käsienpesun jälkeen laita viimeiseksi ainetta kämmenselkiin niin, että levität sitä kämmenselät vastakkain. Siten kämmenet jäävät puhtaiksi eikä käsiä tarvitse enää pestä.

 

1 Aco Sun Kissed Self-tanning Face Cream 11 e / 50 ml

Lupaus: Antaa asteittain raikkaan rusketuksen. Suositellaan käytettävän päivittäin

Plussat ja miinukset:
+ laitettaessa ei häiritsevää tuoksua
+ antaa väriä maltillisesti, joten tällä ei voi epäonnistua tumpelokaan
+ tuntuu hyvin imeytyvältä kosteusvoiteelta
– yksi kerta ei anna riittävästi väriä, joten tarvitsee useamman levityskerran

Kenelle: Jos et ole koskaan kokeillut itseruskettajaa, aloita tällä. Sopii myös hänelle, joka haluaa hienovaraisesti säädellä päivetyksen astettaan, sillä yksi kerta antaa maltillisen sävyn.

 

2 Atopik asteittain päivettävä kasvovesi, 21,80 e / 100 ml

Lupaus: Antaa kasvoille luonnollisen ja tasaisen päivetyksen, hoitaa ihoa; vegaaninen ja gluteeniton, kotimainen tuote.

Plussat ja miinukset:
+ helppo käyttää
+ antaa luonnollisen lopputuloksen
+ väri tulee esille 3-5 tunnin sisällä
+ ei voimakasta tuoksua
+ vaaleaihoinen saa jo yhdellä käsittelyllä hentoisen sävyn; kolmena peräkkäisenä iltana laitettu väri on kivan ruskea
+ ei sotke käsiä, koska tämä levitetään vanulapun avulla kuten kasvovesi
+ helppo käyttää
+/-levitys tuntuu vilvoittavalta, oltava tarkkana, ettei pyyhi liian montaa kertaa samaa kohtaa
– jonkin verran päivettyneellä iholla sävystä tuli hieman kellertävä, ei kuitenkaan liian

Kenelle: Kaikille ihoille, mukava myös rasvaisella iholla, kun voide ei jää lillumaan ihon pinnalle.

 

3 Guerlain Terracotta Tinted Skincare Jelly Sun-Kissed Bare Skin Effect 51,60 e / 30 ml

Lupaus: Tuo välittömästi kevyen aurinkoisen hehkun. Tehostaa ja pidentää rusketusta ja antaa luonnollisen hehkun päivettyneelle iholle. Kosteuttaa, saastesuoja

Plussat ja miinukset:
+ ohut, geelimäinen koostumus on miellyttävä
+ mieto tuoksu, joka ei häiritse
+ kuivuu nopeasti
+ luonnollinen sävy vaalealle iholle
+ pari levityskertaa antaa luonnollisen lopputuloksen
+ sopii myös ensikertalaiselle, koska väriä ei tule kerralla liikaa
+ pidin geelin tummasta väristä, saa ihon näyttämään heti hieman päivettyneeltä
+ ylellisen tuntuinen, samettinen, leviää hyvin
– geelin tumma sävy ensin pelästyttää
– hintavahko

Kenelle: Kun haluat samalla kertaa hieman väriä ja pidemmän värin, hemmottelutuote.

 

4 Kicks Overnight Self Tan Face Gel 19,90 e / 50 ml

Lupaus: Kevyt ja läpikuultava kosteuttava geeli, jolla on itseruskettava vaikutus. Päivetys kehittyy tasaiseksi ja luonnolliseksi yöunien aikana.

Plussat ja miinukset:
+ laitettaessa miellyttävä, raikas tuoksu
+ yökäyttöön tarkoitettu, väri muodostuu iholle 8 tunnissa, käytetään kerran viikossa
+- paljon pigmenttiä, joten vaaleaihoisten kannattaa olla varovaisia levittäessään
+ saatavana eri sävyjä
+ testin paras kesto
– kuivui hitaasti
– lopputulos vaalealle ja tummalle iholle liian keltainen
-tuoksu muuttui iholla tunkkaiseksi

Kenelle: Kun haluat käyttää itseruskettavaa vain kerran viikossa ja saada kunnon värin kerralla, sinulla on malttia levittää tuote huolellisesti.

 

5 Vita Liberata Body Blur Sunless Glow Self Tanning HD Skin Finish 39,95 e / 100 ml

Lupaus: Tasoittaa vartalon ja dekolteen pieniä virheitä ja epätasaisuuksia,sekä antaa iholle sileän ja tasaisen HD -lopputuloksen. Sisältää sertifioituja orgaanisia kasviuutteita, jotka hoitavat ihoa.

Plussat ja miinukset:
+ miellyttävä, vaahtomainen koostumus
+ antoi välittömästi iholle blurratun vaikutelman
+ kuivui nopeasti
+ lopputuloksen näki heti
+ tällä onnistuu varmasti, jos on vain kuorinut ihonsa
+ väri kesti viikon verran

Kenelle: Kun haluat heti häivyttää kalpeutta ja ihon kirjavuutta tai saada ihon näyttämään heti heleämmältä, lisäbonuksena saa lähes viikon kestävän päivettyneen värin.

Sinin suosikit: kasvoille Guerlain, vartalolle Vita Liberata

Kaisan suosikit: kasvoille Atopik ja vartalolle Vita Liberata

Sini ja Kaisa

 

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *