Nuorennuskuuri toimii – olo alkaa keventyä ja mieli virkistyä

Oikeastaan kaikki kävi hieman salakavalasti, kun Tiina Ranin ehdotti meille kokonaisvaltaista nuorennusohjelmaa. Kuulosti niin hyvältä, että innostuimme hetkessä. Ja kuinkas ollakaan, huomasin myös joutuvani ihan kuvien kanssa esittelemään kankeuttani. 

Onneksi näin kävi. On hieman raadollista tehdä liikkeitä kirpunkokoisen ammattilaisen vierellä, saati katsella kuviaan isolta tietokoneen ruudulta. Niitä katsellessa vakuutuin, että nyt on aika taas aloittaa ryhtiliike. Vaikka liikuin ja jumppasin kesällä, aikamoinen turpeus ja kankeus näkyy päässeen kroppaan. Ei ihme, että etenkin hartiat ja jalat jumittivat.

Seuraava ravistelu tuli, kun Tiina peräsi minulta ruokakuvia. Olin jo autuaasti unohtanut luvanneeni lähettää hänelle kuvat kaikesta, mitä suuhuni laitan.

Gourmet-ruokaa infossa, mutta miten se lautasmalli?

Nyt olen ottanut kuvia ja kyllähän ne hyvin paljastavat ravintopuutteet ja huonot tavat.

Kotiaamiainen, oman pihan omenamehua, täysjyväleipää, päällä hummusta ja tomaatti, jogurtissa mansikkaa, mustikkaa, pähkinöitä, siemeniä ja loraus hunajaa. Enempää ei mene kerralla alas.

Oletko sinä muistanut kuvata ja tarkastella ruokakuvasi?

Ruokavalioon olen tehnyt jo jonkin verran Tiinan ehdottamia muutoksia, joita voit lukea täältä. Punaisen lihan jätin lähes kokonaan jo kesällä, enkä ole sitä kaivannut.

Toki syön palasen silloin, kun olen vieraana esimerkiksi ruokatilaisuudessa, jossa esitellään vaikkapa kausimenuuta tms. Haluan olla itselleni armollinen. Uskon lempeään tapaan toimia.

Leikkeleet ovat jääneet lähes kokonaan. Leivän päälle levitän nyt pääosin hummusta margariinin sijaan.

Olen innostunut tekemään erilaisia vihannes- ja juurespeltejä. Paljon heviä, mausteita ja oliiviöljyä ja uuniin paahtumaan. Nam.

Huomasin myös, että olen syönyt aivan liian pienen aamiaisen. Sen sijaan ruokarytmini on ennallaan eli siinä ei ollut periaatteessa korjattavaa.

Annosten koostamisessa on korjattavaa, sillä syön aivan liian vähän hedelmiä ja vihanneksia.

Kauneusinfossa tarjottiin hedelmiä ja marjoja sisältäviä anti-age-juomia!

Ei luulisi olevan aikuiselle ihmiselle ylivoimaista, mutta työni vuoksi olen lähes päivittäin tilaisuuksissa, joissa pöydät notkuvat mitä ihanimpia herkkuja. Niitä napsiessa ei lautasmalli ole ensimmäisenä mielessä.

Olen myös tehnyt ohjelman aloitusliikkeitä, lähes päivittäin. Hieman alkaa jo kroppa venyä paremmin. Lisäksi sain taas uuden jalkalihasjumpan, sillä taannoin loukkaantunut jalkani on edelleen heikompi kuin toinen.

Olen yrittänyt myös ulkoilla enemmän. Luonto hemmottelee meitä juuri nyt kauniilla syyspäivillä.

Myös unenlaatu tuntuu paremmalta, kun olo on keveämpi ja kroppa pelaa paremmin. Takana on jo monta yhtenäistä yötä.

Laittakaapa viestejä, miten teillä on homma lähtenyt käyntiin.

Sini

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *