Joulu: vähemmän lahjoja ja ruokaa, enemmän leikkiä ja iloa

Onko joulun pääasioina itsensä ähkyksi syöminen ja lasten istuttaminen telkkarin ääressä, kunnes on aika hukuttaa heidät lahjoihin?

Se, mitä lapsi oikeasti kaipaa, on leikkiä, yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa. Yhteisiä muistoja, joita voi uudestaan ja uudestaan kerrata. Joulupukki on toki elämys, mutta on kiireisenä ja jo myöhässä menossa seuraavaan kotiin. Elämyksiä voi jokainen kuitenkin tehdä ihan itse, pienellä vaivalla, mutta ihan ilmaiseksi.

Järjestä lahjojen jakamisesta oikea spektaakkeli, tapahtuma ja yhteispeli, jossa jokaisella on tärkeä roolinsa. Aarteenetsintä on yksi keino muuttaa tylsä ja tyhjä lahjapaperien repiminen jännittäväksi leikiksi. Yhden lapsen yksinhuoltajana istuin jouluviikolla iltaisin keittiön pöydän ääressä suunnittelemassa piilopaikkoja, aarrekarttaa ja vihjeluetteloa, jonka avulla tyttäreni hihkuen etsi omat lahjansa.

Vihjeet voivat olla riimimuotoisia. ”Kuusesta viisi askelta vasemmalle, piilotti pukin apulainen jotakin maton alle”. Tai ”Kannattaa kurkata kylppäriin. Nyt siellä ei sada vettä, mutta löytyy ajanvietettä”. Tai ”Tonttu ei jaksanut tuoda tätä sisälle asti, oli kiirettä kamalasti. Kesällä täällä kauniita kukkia, kasvaako jouluna pelkkiä sukkia?” Tai ”Nosta katse korkealle, hae vaikka tuoli alle. Kurkista hattuhyllylle, mutta varo, ettet putoa pyllylle.”

Älä nosta rimaa liian korkealle, ei sinun tarvitse olla Eino Leino, ei edes Kirsi Kunnas. Pidä huoli siitä, etteivät vihjeet ole liian vaikeita. Etsimisen pitää olla turvallista. Jos vietetään laajennettua perhejoulua, eli mukana on isovanhempia, serkkuja ja niiden vanhempia, ystäviä ja kummeja, heidän tehtävänsä on varmistaa turvallisuus, auttaa vihjeiden lukemisessa ja joskus myös tulkitsemisessa. Mitä enemmän paikalla on lapsia, sitä enemmän myös vilinää, vilskettä ja meteliä, melskettä kuin joululaulussa konsanaan. Mutta myös iloisempia ja punaposkisempia lapsia ja virkeämpiä aikuisia.

Lahjoja voi etsiä kuin arteenmetsästysleikissä”

Aarteenmetsästyksen ansiosta lahjapaketteja tarvitaan vähemmän, mutta lapset arvostavat niitä enemmän, onhan niiden eteen nähty vaivaa. Se keräilijä-metsästäjä esi-isä meissä nauttii.

Yksi variaatio aarteenmetsästyksestä on saada lahja suoritetusta tehtävästä. Isommilla lapsilla tehtävät voivat olla kognitiivisia eli niissä tarvitaan tietoa ja älliä, pienillä taas tyyliin ”tee viisi kuperkeikkaa” tai hypi 20 kertaa yhdellä jalalla”.

Perhepelit ovat mainio tapa viettää aikaa yhdessä. Isommille, lukutaitoisille lapsille sopivat vaikka Alphabet/Scrabble tai sananselityspeli Alias. Olen nähnyt keski-ikäisten miestenkin villiintyvän Aliaksen tiimellyksessä. Vanha kunnon Afrikan tähti on perhepelien klassikko. Myös isot palapelit tai monimutkaiset rakennuspelit keräävät perhettä yhteiseen askareeseen.

Miksi kuunnella joululauluja radiosta tai televisiosta? Laulakaa koko perhe yhdessä. Pienetkin lapset oppivat päiväkodeissa monia lauluja. Jos perheessä on soittoniekkoja , instrumentit kehiin!

Kuka sen on päättänyt, että joulupöydän rakentavat vain aikuiset? Lapset mukaan! Kun taapero asettelee itse vaikkapa vihannessiivuja tarjoiluastiaan, ne maistuvat hänellekin paremmin .

Ja tämä on laki: Piparkakut ja joulutortut tehdään aina yhdessä lasten kanssa! Silloin kun oman tyttäreni nenä ei vielä yltänyt keittiönpöydän reunalle, hän istui pöydällä yltä päältä jauhossa painelemassa piparimuotteja taikinaan.

Juhla ei olisi juhlaa, jollei se eroaisi arjesta. Juhlille tunnusomaisia ovat perinteet. Noudata vanhoja ja luo uusia! Paras palkinto on se, että lapset vielä aikuisina muistavat lapsuuden jouluja ja vievät niiden  perinteitä omiin koteihinsa.

Irmeli Salo, kirjoittaja arvostaa perinteitä ja iloista yhdessäoloa