Juhannusleikkiä

Olen usein nipottanut pukeutumisesta ja tyylittömyydestä. Laitetaanpa lähestyvän juhannuksen kunniaksi toinen vaihde päälle. Heittäydytään leikkisäksi.

Poimin kuvaamistani muotinäytöksistä asuja ja tyylejä, joita voit kokeilla mökillä. Älä kuitenkaan sonnustaudu näihin, kun tulet ihmistenilmoille.

seppele päässäkuosit sekaisin

Jos mökillä ilta on mennyt pitkäksi, jätä yöasu päällesi. Nythän muoti suosii yöpukuhenkistä muotia. Vilpoisen sään sattuessa vedä jalkaan toisen yöasun housut. Ei haittaa, vaikka ne olisivat eri “oopperasta”.

kuositkasvot peitossa

 

Jos olet sottapekka, valitse tummapohjainen vaate, jossa on epäsäännöllisiä kuvioita. Silloin kaikki ruoka- ja juomatahrat eivät näy. – Ja jos mökkitontilla on hyttysiä enemmän kuin laki sallii, on vaarana, että puheliaalle niitä lentää myös suuhun. Ei muuta kuin muodikkaasti pitsikaistale suun eteen. Toimii myös mainiona laihdutuskuurina, kun syöminen on hieman hankalaa.

huivi päässä

Jos hiukset eivät ole parhaimmillaan, ei muuta kuin huivi päähän. Täydennä kokonaisuutta lautasella. Suosittelen kertakäyttöistä, ettei tule sirpaleita.

heinänainenlyhdepää

Taiat kuuluvat juhannukseen. Kukkien keräämisen sijaan voit poimia kuivia heiniä ja askarrella itsellesi hauskan hiuskoristeen tai jopa mekon.

Kaisa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *