Kaalikääryleet, syysherkku parhaasta (kaalin)päästä

Kaalikääryleet ovat monelle kotiruokien ykkösiä. Liian harvoin niitä vaan ryhtyy tekemään. Jaa työt kahdelle päivälle, niin urakka ei tunnu ollenkaan yhtä massiiviselta. Krunaa ruokanautinto viinillä, vinkki lopussa.

Tee edellisenä iltana täyteseos odottamaan. Keitä täyteriisiä reilummin ja tarjoa sitä vaikka broileriwokin kanssa. Kunhan muistat ottaa satsista pari desiä kääryleiden täytteeseen. Myös kaalinpään voit keitellä jo edellisenä iltana. Näin seuraavana päivänä saat kääryleet uuniin alle puolessa tunnissa.

Kokeile tyypillisen sika-nautajauhelihan sijaan lampaan jauhelihaa, niin makupisteet sen kun kohoavat. Kaalikäärylekarkelot voivat alkaa!

LAMMASKAALIKÄÄRYLEET, noin 18 kpl

1 ½—2 kg keräkaali
noin 3 l vettä
1 rkl suolaa

TÄYTE
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
400 g lampaanjauhelihaa
1 ½ tl suolaa
¾ tl mustapippuria
1 ½ tl rosmariinia
1 ½ tl timjamia
2 kananmunaa
1 dl kermaa
2 dl (täysjyvä)riisiä (keitettynä)
1 rkl soijakastiketta
(+ kaalisilppua)

PINNALLE
2–3 rkl siirappia
50 g voita
2 dl kaalin keitinlientä

LISÄKSI
puolukkahilloa tai survottuja puolukoita

 

Tee ensin täyte valmiiksi, vaikka jo edellisenä päivänä. Pane ensimmäiseksi riisit kiehumaan.

Kuori ja silppua sipulit. Kuullota ne pannulla voissa. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta seos ja nosta sivuun jäähtymään. Lisää mukaan munat, kerma ja riisi. Sekoita täytteen kaikki aineet yhteen. Nosta jääkaappiin odottamaan kääryleiden valmistusta. (kuva 1)

Keitä kaali.

 

Koverra kaalista veitsellä kanta pois. Kaiva syvältä, sillä silloin lehdet irtoavat keitettäessä helpommin. Nosta kaali kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen. (kuva 2)

Täytteen voi tehdä edellisenä päivänä.

 

Riisu kaalista lehtiä sitä mukaan, kun ne pehmenevät. Suojaa kädet kumihanskoin ja käytä apuna pihtejä. Nosta lehdet keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan. Säästä keitinliemiestä muutama desi. Valuta loput kypsästä kaalin tiukasta keskustasta ja hienonna pienet sisälehdet täytteeseen. Tämän keittovaiheenkin voit tehdä jo edellisenä päivänä. Lado valuneet lehdet päällekkäin, peitä ja nosta jääkaappiin odottamaan täyttämistä.

Ohenna pehmitettyjen kaalinlehtien paksua lehtiruotia. Levitä lehdet työlaudalle tai leivinpaperin päälle. Jaa täytettä reilu ruokalusikallinen kullekin kaalinlehdelle, taita lehden sivureunat täytteen päälle ja kääri paketiksi. (kuva 3)

Täytettä laitettu kaalilehdille.

 

Nosta kaalikääryleet voideltuun uunivuokaan vieri viereen, saumakohta astiaa vasten. Valuta päälle siirappia ja vuole pinnalle muutama voinokare. Jääkaappikylmästä voista vuoleminen sujuu näppärästi juustohöylällä. (kuva 4)

Kääryleet menossa uuniin.

 

Kypsennä kaalikääryleitä uunissa ensin 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes ne saavat hipiäänsä kauniin rusketuksen ja pääsevät kunnon kypsymisvauhtiin.

Valele kääryleet keitinliemellä, alenna uunilämpö 150 asteeseen ja hauduta vielä 1 ½—2 tuntia. Anna kääryleiden rauhoittua folion alla, jolloin ne imevät pannun lientä itseensä.

Herkuttele kaalikääryleet (sulatettujen), soseutettujen ja halutessasi sokerilla makeutettujen puolukoiden tai puolukkahillon kanssa.

Nam!

VIINIVINKKI!

Kun haluat juhlistaa viikonlopun kaalikekkereitä viinillä, ja tehdä nautinnosta rikollisen ihanaa, kokeile australialaista 19 Crimes Red Wine (12,48 €). Punaviini on viiden rypäleen: Shiraz, Cabernet Sauvignon, Grenache, Mataro, Sangiovese sekoitus. Mehevän hilloinen ja suunmukaisen pyöreä viini sopii oivasti nautinnollisen marjaisena kaalikääryleiden kumppaniksi.

Tositarinaa viinietiketin takaa: 19 Crimes Red Blend -viinin etiketissä oleva John O´Reilly oli irlantilaissyntyinen runoilija, joka pidätettiin kapinan lietsomisesta vuonna 1866. Hänet tuomittiin 20 vuoden orjuuteen Australian Bunburyssä sijaitsevaan rangaistussiirtokuntaan, jossa O´Reilly ajautui romanttiseen suhteeseen poliisikonstaapelin tyttären kanssa.

Marita Joutjärvi, ruokatoimittaja

 

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *