Kaksoiselämää-musikaali villitsi ensi-iltayleisön

Kuopion kaupunginteatterin Kaksoiselämää perustuu Juicen musiikkiin. Vaikka Juice onkin tehnyt valtavan määrän lauluja, mietin ennen esitystä, miten ne taipuvat musiikkiteatteriin, miten hyvin juoksuttavat juonta – ja millaista juonta.

Timo Kanervan kehittelemä juoni on lyhykäisyydessään: Eletään 1990-luvun alun Suomessa. Entinen rokkari, jo paremmat päivänsä nähnyt Einari (Puntti Valtonen) on jättänyt musiikkihommat ja pitää baaria, joka myös on paremmat päivänsä nähnyt, eikä menestys päätä huimaa. Avovaimo Molla (Lotta Vaattovaara) odottaa lasta ja yrittää ymmärtää miestään.

Eräänä päivänä baariin tulee Mari (Lina Patrikainen), Einarin entinen ihastus, joka on lähtenyt luomaan laulajauraa Saksaan. Hemaiseva, Marilyniä muistuttava Mari houkuttelee Einarin ja tämän vaatekauppiasystävän Heikin (Mikko Rantaniva) ottamaan valuuttalainat. Sellainenhan on ”kaikilla” ja on halpa. Lainarahoilla Einari voisi laittaa baarinsa uudelle tasolle, ja Heikki ostaa vaatekauppaansa nykyaikaisia vaatteita, joita myös nuoret himoitsevat.

Molemmat miehet saavat lainansa, ja elämä hymyilee, kunnes Suomi devalvoi. Heikin vaatekauppa menee konkurssiin, ja Einarin baarikin on vaikeuksissa.

Loppuratkaisu on kuitenkin onnellinen: Einarin ja Mollan suhde paranee ja rahahuolet poistuvat.

Juicen musiikki kuljettaa juonta oikein hyvin. Tuttujen kappaleiden (mm. Ei elämästä selviä hengissä, Kaksoiselämää, Marilyn, Luonas kai olla saan, Valssaaja konepajalla, Musta aurinko nousee) rinnalla esityksessä oli joitakin minulle tuntemattomia lauluja (esim. 3.30, Yölento, Skitsofrenia). Kuuntelin nyt ihan toisella tavalla Juicen tekstejä. Niissähän on valtavasti sanomaa!

Puntti Valtonen on kuin tehty tähän rooliin, todella uskottava. Tuohon  rooliin on vaikea kuvitella ketään muuta.

Naispääosaa eli Mollaa näyttelee nuori, raikas Lotta Vaattovaara, joka laulaa kauniisti ja näyttelee vähäeleisesti pehmeää, ymmärtävää avovaimoa. Kaiken huipuksi hän soittaa taitavasti saksofonia. Lotan ja Puntin soittoduetot ovat hieno lisä esitykseen.

Lina Partikaisen Mari mikrosortseissaan ja blondiperuukkeineen on kuin 1990-luvun alun Marilyn. Lina Partikaisen tanssitaito ja vahva lauluääni ovat hienoa katsottavaa ja kuultavaa.

Kaiken kaikkiaan minua ilahdutti suuresti, miten hyviä laulajia ja tanssijoita Kaksoiselämää-näytelmässä oli.

Maria Salmisen suunnittelema puvustus on kuin suoraan 1990-luvun alusta: ruudullisia paitoja, farkkuhaalareita, mikrosortseja, printtipaitoja, catalinoja, jakkupukuja. Niiden myötä ajatus siirtyi kuin aikakoneella kolmenkymmenen vuoden taakse.

Loppukohtauksen Kuopio tanssii ja soi -laulun aikana yleisö rokkasi katsomossa seisaaltaan – aivan kuin olisimme olleet festareilla.

Kaksoiselämää oli todellista tykitystä. Hyvä, Kuopio!

Kaisa