Naiselo 45+
Naiselo 45+

Kalastajatorpan joululounas tarjoaa herkkuja myös vegaaneille

Savustettua munakoisoa, paahdettuja juureksia, savupaprikaa ja paahdettua punajuurta. Näitä ja paljon muuta tarjoaa Hilton Kalastajatorpan pyöreän salin joulupöytä vegaaneille. Viime vuoteen verrattuna vegetarjonta on laajentunut ja monipuolistunut.

Kalastajatorpan Pyöreän salin joulupöytä on legendaarinen: perinteiset laatikot, sillit, mädit, pateet, kinkku yms. ovat vuosien saatossa saaneet rinnalleen ns. vegepöydän. Viime vuonna sen tarjonta oli jo hyvällä tasolla. Tänä vuonna näitä lihattomia, kasvisruokapainotteisia ruokia on lisätty entisestään. Ja entäpä se jälkiruokatarjonta? Sehän on meidän herkkusuiden unelma: kakkuja, torttuja, hedelmäsalaattia, juustoja jne.

Pääsin maistelemaan tämän Kalastajatorpan joulu-uutuuksia jo lokakuussa. Vaikka olen sekasyöjä, keskityin ennen kaikkea vegeruokiin – ja olin ihan hurmaantunut. Voi, miten herkullisia kaikki maistamani olivatkaan. Suosikiksi nousi savustettu munakoiso, joka suorastaan yllätti. Miten maukkaaksi munakoiso olikaan saatu kevyesti savustamalla! Vaikka pidänkin jälkiruuisti, en ole viehtynyt ns. äkkimakeisiin eli ylettömään makeuteen. Sen vuoksi nämä Kalastajatorpan jälkiruuat olivat ihania: raikkaita ja jopa yllättävän keveitä. Nam!

Näitä herkkuja pääsin maistelemaan. Nämä ovat tarjolla Kalastajatorpan joululounaalla.
Jos punainen liha ei kuulu ruokavalioosi, Kalastajatorpan joulupöydässä on sinulle paljon vaihtoehtoja.
Grillatussa tofussa oli makua.
Pääruokana paaduttua myskikurpitsaa. Tämäkin oli hyvää.
Kuva ei tee oikeutta ihanille, paahdetuille punajuurille.
Savustettu munakoiso yllätti positiivisesti. Todella herkullista.
Jälkiruoka kruunaa aterian.
Suklaa-vadelmakakku oli ihanaa.

Kalastajatorpan Pyöreän salin joululounasta pääsee syömään arkisin 10.-14.12. klo 11-30-15.00 ja 17.-21.12. klo 11.30-17.00. Lisäksi joulupöytä on katettuna lauantaina 15.12. klo 11.30-17.00. Silloinhan esimerkiksi perheiden on kiva tulla nauttimaan joulun herkkuja. Joululounaan hinta on arkisin 68 e / henkilö ja lauantaina 58 e / henkilö, 4-12 -vuotiaat 29 e / henkilö ja alle 4-vuotiaat maksutta.

Kannattaa muuten varata pöytä ajoissa, koska tuo Pyöreän salin joululounas on todella suosittu.

Lisätietoja Kalastajatorpan sivuilta. 

Jos tai kun menet nauttimaan tästä joululounaasta, muista maistaa myös niitä vegeruokia – ennen kaikkea savustettua munakoisoa. Maistakaa myös kuopiolaisen Lingell & Piispasen Scandic Hotelsille tekemään Gosa-glögiä, joka on saanut makunsa kotimaisista puolukoista ja jouluisista mausteista: inkivääristä, neilikasta ja kanelista.  Se oli hyvää!

Gosa-glögi ei ole liian makea.

Kaisa

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.