Kauppakeskuksessa Tallinnassa – ja ostoksilla muuallakin

Kauppakeskuskeskustelu käy kiivaana Triplan valmistumisen myötä ja puolestapuhujat tähdentävät, että keskukset ovat nykyisin muutakin kuin kauppapaikkoja. Näin onkin, sen huomasin, kun piipahdin pressimatkalla tutustumassa vuoden vanhaan T1 Mall of Tallinnaan.

Oikeastaan kyseessä on valtavan kokoinen viihdekeskus, josta löytyy lasten maailma leikkipaikkoineen, taidegallerioita, kauppoja, ravintoloita jne. Rakennuksen suuri huonekorkeus mahdollistaa esimerkiksi koristurnausten järjestämisen. Myös Tallinnan musiikkiviikkojen toimisto sijaitsee rakennuksessa, joten elävää musiikkia on tarjolla usein keskuksen käytävillä.

Rakennuksen katolle sijoitettu Sky Wheel eli maailmanpyörä. Jännä idea, jolla saadaan maisemat näkymään 120 metrin korkeudelta merenpinnasta. Kerrosta alempana on lasten sisäpuisto Skypark.

Me nautimme lasilliset kuohujuomaa. Lasin kanssa voi mennä myös vaunuun katselemaan maisemia.

Liput, 10 e, ostetaan aulabaarista, jossa on tarjolla myös virvokkeita.

Jos haluat juhlistaa vaikkapa merkkipäivää, niin kokeile VIP-vaunua, jonka hinta neljältä on 100 e. Hintaan sisältyy pullo G.H. Mum -sampanjaa ja ajoaika on normaalia pidempi eli 30 minuuttia.

Oli kiva nähdä kaupunki tästä vinkkelistä. En ollut koskaan hahmottanut, että Tallinnassa on suuri järvi, josta koko alueen juomavesi nostetaan.

Sky Wheel of Tallinn on osoittautunut menestykseksi. Tänä vuonna on jo ollut 500 000 kävijää.

Keskuksessa on kauppoja ja ravintoloita on useassa kerroksessa.

Söin lounaan ravintola Helkissä, jonka sisustus ja tunnelma vaihtelevat sen mukaan, minne katsoo.

Ruoka oli maukasta ja hyvää.

Välillä mietin olenko lasten leikkipaikassa vai ravintolassa, sillä niin kauniita ja jännän näköisiä lasten leikkinurkkauksia oli pitkin ravintolaa. Ravintolan ruokalista on monipuolinen. Kiva kohtaamispaikka lapsiperheille ja muillekin.

Kerrosta alempaa löytyy makeanystävän taivas, kahvila Pavlova, jossa nimensä mukaisesti tarjoillaan vain pavlovaa eri muodoissa.

Kahvilassa on vain muutama pieni pöytä. Kahvi ja kakut ostetaan tiskiltä ja tuodaan pöytään.

Olin aivan täynnä lounaasta, mutta niin vain upposi myös tämä herkku. En ole aikoihin syönyt niin maukasta ja kevyen makuista pavlovaa kuin täällä.

Pavlovien tuoreuden takaa se, että kakut tehdään paikan päällä.

Ravintolat on sijoitettu rakennuksessa siten, että niiden ikkunoista voi katsella auringonlaskua.

Kauppoja löytyy joka tarpeeseen.

Houkuttelevan kaunis sisustuspuoti löytyy sekin täältä.
Huonetuoksut ovat Virossakin suosittuja ja niitä myydään näin tyylikkäästi.

Kauppakeskukseen pääsee keskustasta bussilla tai raitiovaunu 4:lla, joka pysähtyy aivan rakennuksen edessä.

Mutta löytyy kauppoja muualtakin. Jouluihmisen kannattaa suunnistaa sisustus- ja joulukoristekauppa Shishiin. Se löytyy Noblessnerin alueelta Peetri 3:sta, noin 1,5 kilometrin päästä keskustasta. Varaa aikaa, esillä on tuhansia tuotteita. Rakennuksen takana on outlet, jossa hinnat ovat edullisemmat.

Kaupan katosta roikkuu kymmeniä, pöyriviä ja tayteen koristeltuja joulukuusia.

Menen joka kertaa tavararunsaudesta niin hämilleni, että itse ostaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta.

Erilaiset lintuaiheet ovat tämän joulun suosikkeja. Tämä tipunen pitää mennä vielä ostamaan.

Haluaisin ne kaikki!

Jos sinulla on aikaa ja kosmetiikka kiinnostaa, puolen tunnin ajomatkan päässä on JOIK-ihonhoitosarjan tehdas ja tehtaanmyymälä, osoite Tänassilma tee 27, Tänassilma, Harjumaa.

JOIK Organic on Viron ensimmäinen Ecocert Cosmos Organic -luomukosmetiikkasertifioinnin saanut ihonhoitosarja. Olen tutustunut sarjaan jo vuosia sitten, mutta sertifikaatin myötä sarjan suosio on lähtenyt nousuun. Myös hinta-laatusuhde on hyvä.

Kosmetiikkalinjan lisäksi on JOIK Home&Spa -linja, johon kuuluu huonetuoksuja ja tuoksukynttilöitä. Tiesitkö, että kun poltat tuoksukynttilää ensimmäisen kerran, anna sen palaa alkuun vähintään tunti, jotta kynttilä lämpiää ja pintakerros sulaa tasaisesti.

JOIKin tuotteita löytyy myös Kaubamajasta, jos et tehtaalle ehdi. Suomessa sarjaa myyvät tällä hetkellä Ruohonjuuri, Biodelly- ja House of Organicsin -verkkokaupat.

Osallistuinpa reissulla myös elämäni ensimmäiseen juomajoogaan. Meille oli järjestetty yksityinen Lahhentagge Tonic -jooga! Luit oikein, joogasimme saarenmaalaiset tonic-pullot kädessä ja välillä otettiin hömpsyt. Pullon on pysyttävä läikkymättä kädessä tai jaloissa, lattialle sitä ei saa laskea. Onnistuihan se, kun hieman keskittyi.

Joogan veti ihana Kerli Adov, joka on  ideoinut sen Maaretin kanssa. Vallan mainio ohjelmanumero palaveripäiviin, myyntikokouksiin tai vaikka pikkujouluihin.

Tonicjooga ja Lahhentaggenin tislaamo ovat Maaret Pöörin luomuksia. Tällä hetkellä tislaamossa valmistetaan giniä ja tonic-vesiä, joihin Maaret kerää itse katajanmarjat, yrtit ja mausteet kotitilaltaan. Mausteiden erikoisuus on Pohjolan inkivääri, jota kasvaa kivisillä rannoilla. Maultaan se muistuttaa inkivääriä ja selleriä.

Maaret suorittaa parhaillaan tislaamisen maisteriopintoja englantilaisessa yliopistossa ja hänestä tulee pohjoismaiden ensimmäinen naistislaajamaisteri!

Toniceissa on kaksi makua: kataja-mandariini – ja kuusi. Tonicit voittivat viime vuonna Viron parhaan alkoholittomien juomien tittelin. Laadusta kertoo sekin, että pariisilainen Le Bon Marché -tavaratalo on ottanut sen valikoimiinsa. Virossa tonicit löytyvät Rimistä, Kaubamajasta ja Stockmannilta.

Lahhentaggen giniin käytetään Saarenmaan katajanmarjoja. Katajanmarjoistahan on nykyisin pulaa, kun ginin valmistus on noussut huimaan suosioon.

Maaret on myös mukana järjestämässä Saarenmaan Gin-festareita, johon viime kesänä oslalistuivat myös kaikki suomalaiset gininvalmistajat. Suuren suosion saaneet festarit järjestetään myös tulevana vuonna elokuun alussa. Pitäisiköhän mennä?

Liikunnasta tykkäävän kannattaa katsastaa Park Inn Meriton by Radisson Conference&Spa -hotelli. Kahden hotellin muodostama kokonaisuus on suuri, itse asiassa se on Viron suurin hotelli 465 huoneineen. Alakerroksessa on kylpylä useine saunoineen ja vesialtaineen.

Hotellissa on myös Tallinnan suurin kuntokeskus jumppasaleineen. Ja tietenkin kauneushoitola. Hoitohuoneita on useita, silti aika kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen.

Energisen oranssi katto hieman mietitytti, mahtaako uni tulla ollenkaan. Hyvin tuli.

Yövyin Park Inn -puolella. Tilavassa huoneessa oli yllättävän hiljaista, vaikka ikkunani olikin vilkasliikenteiselle kadulle.

Hotellin aulassa on Mademoiselle-kahvila, josssa myydään paikalla leivottuja leivonnaisia ja kakkuja.

Ostaisiko tuliaisiksi romanttisen kakun?
Vai tämän ärhäkän moottoripyörämiehen unelman?

Tällä kertaa jätin makean väliin ja ostin paluumatkalla Viking XPRS Deli Shopista herkullisen Saarenmaan Muhun tumman ruisleivän ja laivan tax free -myymälästä sancerre-viiniä. Kannattaa luottaa hyllyjen reunassa oleviin Henkilökunta suosittelee -kyltteihin. Myyjillä on vuosien viinikoulutus ja moni laatuviini on hinnoiteltu varsin kuluttajaystävällisesti.

Kehun myös laivan buffetin antimia. Yleensä en innostu buffeteista, mutta nyt siellä kannatti syödä. Herkullista ja kivoja, yllättäviä makuja.

Sini

Pressimatkan järjestivät StoryTold ja Your Brand Up Studio

kulttuuri
Kommentit (4)
  1. Marina / Dioriina
    29.10.2019, 00:35

    Pavlovaa on kyllä pakko mennä maistamaan. Kiitos vinkistä. 🙂

    1. Hei Marina

      Se oli todellakin hyvää, ei oikeastaan makeaa ollenkaan.

      Mene ihmeessä.

      Sini

  2. mitå on pavlova?

    1. Hei Olili
      Pahoittelen, etten ole pystynyt työmatkan vuoski vastaamaan aiemmin.

      Pavlova on venäläisen balettitanssija Anna Pavlovan mukaan nimetty marenkipohjainen jälkiruoka. Siinä on rapea kuori ja pehmeä, vaahtokarkkimainen sisus. Teko-ohjeita löytyy verkosta, esimerkiksi http://www.valio.fi/reseptit/hedelma-pavlova

      Sini

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *