Muista tämä kierrätystavaraa hankkiessa

Kierrätyskirppikset elävät kukoistuskauttaan. Lähes jokainen haluaa kierrättää kelvollisia tuotteita, ja yhä useampi hankkii vaatteet ja kodin tarvikkeet kierrätettyinä. Ennenkuin tuot ostokset kotiin, muista tarkastaa kierrätystavarat huolella, ettei niiden mukana tule ei-toivottuja asukkeja.

Kirjoitin kierrätystavarahankinnoista vuosi sitten, ja jälleen asia on ajankohtainen. Aika ajoin lutikoita ilmestyy asuntoihin eli jossakin kätköissä ne muhivat.

Tutki käytetyt huonekalut ja kierrätystavara huolella ennen kotiin viemistä.

Näin Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes viestittää:

Huonekalut ja vaatteet

Lutikat voivat levitä käytetyn huonekalun, tavallisimmin sängyn tai sohvan, mukana. Käytetty huonekalu kannattaa ennen kotiin kantamista käydä läpi ja tutkia, näkyykö siinä merkkejä lutikoista. Pienet käytetyt huonekalut sekä vaatteet kannattaa kylmä- tai lämpökäsitellä samalla tavoin kuin matkatavarat.

Huonekalut voivat olla peräisin asunnosta, jossa on ollut lutikoita. Vaikka tekisi huolellisen tarkistuksen, voi kierrätystavaroissa ja huonekaluissa silti olla sellaisia paikkoja, joihin ei näe. Lisäksi munien tai toukkien havaitseminen voi olla hyvinkin haastavaa. Kierrätys on hyvä asia, mutta huonekalut voivat olla päätyneet syystä roskalavalle.

Roskalavalle, jätetilaan tai rappukäytävään hylättyjä huonekaluja ei välttämättä kannata poimia mukaan.

  • Tarkasta huonekaluista näkyykö niissä merkkkejä luteista.
  • Pese käytetyt vaatteet vähintään 60 asteen pesussa tai pakasta ne muovipussissa.
  • Jos mahdollista, lämpö- tai kylmäkäsittele käytetyt huonekalut ennen kuin tuote ne kotiisi.

Matkoilla

Vaikka nyt ei paljoa matkaillakaan, niin asia on hyvä pitää mielessä. Tarkista majapaikassa näkyykö sängyssä tai sohvassa merkkejä lutikoista: pieniä mustia pilkkuja patjassa ja sängyn tai sohvan rakenteissa.

  • Älä säilytä matkalaukkua sängyn lähellä tai alla. Laita pesuun menevät vaatteet muovipussiin ja tyhjennä kotona suoraan pyykkikoneeseen.
  • Jos ihollasi on aamulla pieniä kutisevia puremajälkiä, voi se olla merkki lutikoista.

Luteita voi kulkeutua myös matka- tai kirppisvaatteiden mukana.

Kotiin palatessa

Jos epäilet yöpyneesi paikassa, jossa oli lutikoita

  • Jos mahdollista, pakkaa matkalla mukana olleet vaatteet ja matkalaukku jo ulkona esimerkiksi jätesäkkiin ja vie ne jätesäkeissä saunaan. Älä levittele matkatavaroita asunnossa.
  • Pese kaikki vaatteet ja saunota tai pakasta mukana olleet tavarat. Muista paloturvallisuus saunassa.

Jos luteita löytyy

Jos huomaat kodissasi lutikoita, ota heti yhteyttä isännöitsijään tai tuholaistorjuntayritykseen. Jätä lutikoiden hävittäminen torjunta-alan ammattilaisille. Lutikoiden torjunta kotikonstein on haastavaa. Pahimmassa tapauksessa ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin asuntoihin.

Tukes ylläpitää rekisteriä tuholaistorjujan tutkinnon suorittaneista henkilöistä sekä yrityksistä, jotka tekevät ammattimaista tuholaistorjuntaa.

Sini

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *