Kiitos, ihanat Lukijapäivään osallistuneet!

Olemme vieläkin pää aivan pyörryksissä viime lauantain lukijapäivän johdosta. Ilo ja energia oli käsinkosketeltavaa, kun lukijat eri puolilta Suomea saapuivat tapahtumaan. Teemana oli teidän toiveidenne  mukaan Onnistu valokuvassa. Hyvä teema, sillä nythän jokainen tarvitsee kuvan itsestään milloin minnekin.

Osallistujat ja tekijät.

 

Tapahtuma järjestettiin aivan Helsingin keskustassa kampaamotukku IdHairin koulutustiloissa. Yrityksen suositut kouluttajat Heidi Alastalo ja Jenni Ruponen opastavat työkseen kampaajia, mutta hyvin sujui lukijoidenkin neuvominen. Tällä kertaa kampauksia ei tehty itse, vaan Heidi ja Jenni näyttivät, miten hiusten pikakampaus kuvaa varten onnistuu. Kampauksissa käytettiin L’Anza ja Moroccanoil -ammattisarjojen tuotteita.

Taustalla Jenni Ruponen ja ja edessä Heidi Alastalo.

 

Meikki oli Raili Hulkkosen ja Sophie Ariennen vastuulla. Meikit tehtiin Guerlainin tuotteilla, jotka olivatkin monille osallistujille tuttuja jo vuosien takaa.

Raili Hulkkonen on tarkka, että luomiväri nostetaan riittävän korkealle, jotta se häivyttää alaslaskeutunutta yläluomea.

 

Guerlainin oma meikkitaiteilija Sophie Arienne opastaa, kuinka peitetään tummat silmänaluset.

 

Sakari ohjasi kuvattavia kädestä pitäen. Kovin iloinen oli tämä tapaaminen, kun kaksi vuosien takaista työtuttua kohtasivat yllättäen.

 

Kun meikki ja hiukset olivat kohdallaan, Sakari Majantie otti jokaisesta valokuvan, jonka kukin saa omaan käyttöönsä. Sakarin kuvauspaikalla kävikin huiske, kun jokainen kävi nappaamassa hyvännäköisestä kaveristaan kuvia. Vaikka moni tuli tilaisuuteen yksin, samanhenkisiä tuttavuuksia löytyi heti.

 

Johanna Järvenpään sukkahousuniksejä kuuntelemassa.

 

Hyötytietoa jakoi Oroblu-sukkahousujen maahantuoja Johanna Järvenpää, joka oli lukijana mukana Tampereen Lukijapäivässämme.

Ranskalaisen Oroblun sukkahousut löytyivät jokaisen mukaansa saamasta lahjakassista.

 

Kannattaakin avata suunsa ja kertoa meille, jos on kiinnostunut jollakin tavoin osallistumaan tapahtumiimme. Ilomielin otamme vinkkejä vastaan. Samoin toiveita teemoista, joista toivotte meidän kirjoittavan.

Juhlajuomana oli Villa Conchi Cava Extra Brut Imperial 2013, joka on tällä viikolla tullut Alkojen tilausvalikoimaan, 17 e/0,75 l.

 

Kaiken keskellä ahkeroi IdHairin Piia Liimatta, joka oli tehnyt ihanat jääkukat kuohuviinimaljaamme. Eivätkö olekin hienoja? Ruusut sopivat loistavasti kuivan ja raikkaan cavan pariksi.

 

Kahvin kaverina nautimme rohkeasti Dr. Oetkerin valmistamaa juusto-mustikkakakkua, joka löytyy kauppojen, esimerkiksi Citymarkettien, pakastealtaista. Saapa nähdä kuinka monta mustikkahammasta kuvissa näkyy.

Fuzen mango&kamomilla vihreä tee on uusi makuyhdistelmä.

 

Teen tilalla oli tarjolla mukavan makuista, ei ollenkaan makeaa Fuze-vihreää teetä.

Vasemmalta Raili Hulkkonen, Johanna Järvenpää, Sophie Arienne, Heidi Alastalo, Jenni Ruponen ja tilaisuuden monitoiminainen Piia Liimatta.

 

Pysythän kanavalla, lähiaikoina tulee teeman mukaiset erilliset meikki- ja hiusvinkkijutut ja osallistujien kommentit siitä, miten meillä oikein menikään.

Kaisa ja Sini

 

 

kulttuuri
Kommentit (3)
  1. Ooouuuiiii. Kunpa pääsisi moiseen tapahtumaan! Asun ulkomailla, ei ole Eevaa….

  2. Hei lisää näitä! Tämä pv ei sopinut, muuten olisin ollut paikalla varmasti!

    1. Hei Rosi

      Kiitos, varmaankin tulee lisää. Mitkä teemat sinua kiinnostaisivat?

      Sini

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *