Kirja-arvostelu: Neloset ja ankea lapsuus

Muistatko Jouppilan neloset, nuo Suomen ensimmäiset eloon jääneet neloset, jotka syntyivät 1951? Minä en muistanut heitä. Johtunee siitä, että he ovat hieman vanhempia kuin minä. Jostain syystä en ollut nähnyt edes lehtijuttuja heistä – tai en ainakaan muista sellaisia.

Jouppilan nelosista oli näköjään tehty valtava määrä lehtijuttuja, ja he olivat oman aikansa lapsijulkkiksia, joita tultiin katsomaan maatalousnäyttelyihin ja muotinäytöksiin.

Tämä käy ilmi Helena Jouppilan ja Sanna Walleniuksen kirjoittamasta Neloset-kirjasta (Docendo). Kun sain kirjan käsiini, en tiennyt, mitä odottaa. Noin 50 sivua luettuani olin hämmentynyt siitä, mitä kaikkea kulissin takana oli, miten lasten äiti kohteli lapsiaan Helenaa, Marttia, Erkkiä ja Jormaa. En voi ymmärtää, että yksikään äiti voi olla niin julma, häijy, kylmä ja tyly omia lapsiaan kohtaan, kun nämä ovat ihan pieniä ja viattomia! Vai mitä mieltä olet siitä, että äiti lyö pientä tyttöään halolla, huitelee ilman syytä nokkosilla, haukkuu pientä tyttöä huoraksi, toivoo lapsensa kuolemaa jne.?

Vaikka aika on ollut 1950-luvulla aivan toinen ja kurinpito on ollut ankarampaa kuin nykyisin, ei tuollaista silti voi ymmärtää.

Kirjaa lukiessa ihmettelen, ettei lasten isä ole puuttunut asiaan. Miksi hän ollut liian pehmeä ja sulkenut silmänsä häijyydeltä? Vaikka äiti on kurittanut lapsiaan lähinnä silloin, kun kukaan ei ole ollut näkemässä, uskon, että silti läheiset ovat aavistaneet jotain. Olihan lasten Elma-täti todennut Helenalle: ”Kestä nyt vielä, kyllä tämä jonakin päivänä loppuu.”

Äiti jatkoi tylyä ja kylmää linjaansa vielä silloinkin, kun lapset olivat aikuisia ja asuivat omillaan. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi käyttäytymistään eli vanheneminen ei tuonut hänelle pehmeyttä ja ymmärrystä. Kirjaa lukiessa kävi selväksi, että äiti oli sairas ja häntä oli hoidettu mielisairaalassa. Silti äidin käytös hämmentää lukijaa.

Kirjan myötä ajattelin, miten erilainen oma lapsuuteni oli: niin turvallinen, rakastava ja kannustava.

Kirjaa voi pitää selviytymistarinana: ankeasta lapsuudesta huolimatta Jouppilan neloset ovat pärjänneet elämässä. Jopa kaltoinkohdeltu Helena on vuosien saatossa löytänyt sovun tapahtuneen kanssa.

Neloset-kirjaa voi tietyllä tavalla pitää myös ajankuvana.

Kaisa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *