Kokeilimme muotia: ihanat ja vaikeat kietaisuvaatteet

Kietaisuvaatteet sopivat monelle vartalotyypille. Ainakin periaatteessa. Käytännössä kietaisut voivat olla myös haastavia, jos vaatteen ja ylävartalon mittasuhteet eivät osu yksiin.

Puoli vuotta sitten, kun tämän syksyn muotia esiteltiin näytöksissä, näin lavoilla useita kietaisuvaatteita. Ilahduin, sillä menneinä vuosina minulla on ollut monta lempivaatetta, jotka ovat olleet kietaisuja.

Kietaisuvaatteet ovat jälleen muodissa. Morten
Kietaisuvaate korostaa vyötäröä. Hofmann Copenhagen

Kietaisumekko tai -pusero imartelee mm. tiimalasin, kartion ja hoikan vartaloa. Jotta vaate olisi ihanteellinen, vaatteen yläosa ei saa olla liian pitkä ajatellen käyttäjän yläkropan mittoja. Jos vaate on mitoitettu eripituiselle henkilölle kuin sinä, etukappaleiden muodostama V-aukko tulee liian alas. Silloin etukappaleet avautuvat kuin saluunan ovi heti, kun vähänkin liikut – ja eihän sitä liikkumatta voi olla. Eikä siinä auta edes alle puettava toppi, jos etukappaleet avautuvat ikävällä tavalla. Sitä vastoin topista on hyötyä, jos etukappaleet pysyvät paikoillaan, mutta niiden muodostama V on hieman liian paljastava ainakin töihin. Etukappaleiden pitää tulla riittävästi päällekkäin, jotta vaate toimii.

Tässä kietaisussa etukappaleet tulevat pysymään paikallaan. Sören le Schmidt

Kun haluat ostaa kietaisuvaatteen – onpa se oikea kietaisu tai valekietaisu (eli ommeltu kiinni), kokeile vaatetta huolella, liiku se päällä ja katso tarkkaan peilistä, miltä vaate näyttää rintojen kohdalta.

Kaisa kokeili

Minulla oli tahtotila ostaa uusi kietaisumekko tai -pusero. Ei muuta kuin kauppaan kokeilemaan. Tarjolla oli useita vaihtoehtoja, lähinnä valekietaisuja. Valitettavasti kaikissa oli minulle, 162-senttiselle, väärät mittasuhteet. Kaikissa V:n kärki tuli liian alas, ja etukappaleet jäivät törröttämään auki, ellen pitänyt käsiä vyötäröllä kyynärpäät taakse vedettyinä. No, niinhän ei kuitenkaan käyttäisi vaatetta. Eli kauppaan jäivät kaikki.

Etukappaleet pysyivät paikallaan, jos kädet olivat koukussa kyynärpäät takana. Juu, ei tullut kauppoja.
Vähän parempi, mutta tämäkään ei tulisi toimimaan oikeassa elämässä.

Kaisa

PS. Jos sinulle oli hyötyä tästä postauksesta tai se muuten oli hyvä, käy painamassa postauksen lopussa sydäntä. Näin autat meitä kehittämään blogia ja saamaan lisää lukijoita. Voit myös vapaasti jakaa postauksen Facebookissa.

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *