Kolme kivaa erikoiskauppaa kivijalassa, kun haluat hieman erilaista

Vaikka kaupankäynti keskittyy yhä enemmän marketteihin ja kauppakeskuksiin, myös kaupunkien kivijalkoihin ilmestyy pieniä erikoisliikkeitä. Olen vähentänyt ketjuliikkeissä ja ostoskeskuksissa asiointia. Jostakin syystä ne eivät innosta, tuen mieluummin rohkeita ja innostuneita yksin yrittäjiä. Heiltä löytyy yksilöllisiä laatutuotteita tai he räätälöivät juuri sinulle toivomasi tuotteen. Tässä kolme erilaista löytöä Helsingissä.

Uusimpia tulokkaita on Harmonia Perfume Gallery Kluuvikadulla. Pieni myymälä on tulvillaan hajuvesiä, joita ei saa muualta.

Myymälän perustaja Irina Gates on aina harrastanut hajuvesiä. Sitten hän alkoi pohtia, olisiko hajuvesistä ihan työksi asti. Hän opiskeli alaa ulkomailla, kierteli tutustumassa hajuvesiin ja lopputulemana on pieni myymälä.

Tuoksut ovat niin sanottuja artesaanituoksuja. Yhteistä kaikille on erittäin laadukkaat raaka-aineet ja huippunenät tekijöinä.

Tuoksuttelin eri vaihtoehtoja myymälässä. Vasta kotona tuoksut aukesivat, kun testailin niitä pienistä näytepulloista.

Jos haluat erottua tuoksuillasi muista, niin käväisepä katsastamassa, löytyisikö tuoksusi täältä.

Pullo kuin pieni veistos.

 

Tuoksupakkaukset ovat silmäähiveleviä. Hintaa hajuvesillä on hieman enemmän laajemman jakelun tuoksuihin verrattuna.

Annankadulla numerossa kuusi majailee ihana pieni kenkäkauppa Unna’s, joka täyttää syksyllä kaksi vuotta. Susanna Santalo valitsee myyntiin laadukkaita, hyvistä materiaaleista valmistettuja kenkiä, joilla voi oikeasti myös kävellä.

Kenkien lisäksi myynnissä on laukkuja, vöitä ja lompakoita. Suosikiksi on noussut O mY Bag Amsterdam, jonka ekologiset ja eettiset arvot yhdistettyinä laadukkaaseen nahkaan ja viimeisteltyihin yksityiskohtiin puhuttelevat yhä useampaa. Laukut ovat reilun kaupan tuotteita, joita valmistavat naiset saavat kunnon korvauksen työstään.

Uutena laukkumerkkinä on Magnus Paul, satavuotias yritys ei ole tinkinyt laadusta, vaikka kilpailu on kiristynyt. Jos etsit kaunista klassista, tsekkaa tämän merkin laukut. Minua ilahdutti espanjalaisen Kannan tuleminen valikoimiin. Sen lesti istuu hyvin leveään jalkaani.  Uutta on juuri avautunut verkkokauppa.

Caterina Bertinin pyöreä laukku on kesän suosikki.

 

Jos lasin hyödyntäminen sisustuksessa tai kattauksessa kiinnostelee, niin Anne Takasen Haminaan perustaman 7on-taidelasistudion kivijalkamyymälä löytyy Eerikinkatu ykkösestä.

Ruusu taipuu alustaksi, vadiksi tai seinäkoristeeksi. Värivaihtoehtoja on runsaasti.

 

Studiomyymälässä on esillä taidelasitöitä, vateja, lyhtyjä ja konepesun kestäviä kristallilaseja.

Kristallilaseihin voi kaiverruttaa persoonallisen logon. Tämä taitaa olla metsästysseuran oma juttu.

 

Tilauksesta valmistetaan muun muassa suihkuseiniä, tilanjakajia ja vaikkapa erityisikkunoita arvokiinteistöihin.  7on työskentelee tiiviisti myös muiden rakennusalan erityisosaajien kanssa, joten esimerkiksi led-valojen upottaminen lasiseinään tai -oveen ei tuota haasteita. Kurkkaa myymälään.

Lasitaulut tai -lautaset nostavat hymyn huulille.

 

Lasilyhtyyn voi tilata myös näin suloiset lasit.

 

Olen iloinen, että nämä rohkeat naiset uskaltavat kulkea omia teitään ja kokeilla intohimojensa toteuttamista. Käykääpäs katsomassa löytyisikö jotain kivaa piristystä teillekin.

Teetkö sinä löytöjä marketeissa, pikkumyymälöissä vai kirppareilla?

Sini

 

 

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *