Lisää hiuksia BTB13 Hiuspohjan mikroneulauksella?

Hiusten ennenaikaiseen lähtöön löytyy monia syitä. Stressi, hormonit, ruokavalio, ikääntyminen ja lääkitys jättävät jälkensä hiusten kasvuun. Myös perimä vaikuttaa, sillä yli puolet yli 50-vuotiaista suomalaisista miehistä ja 40-60-vuotiaista naisista kärsii perimän aiheuttamisesta kaljuuntumisesta. Silloin hiukset alkavat hiljalleen harventua ohimoilta ja päälaelta.

Vaihdevuosien lähestyessä ja niiden jälkeen, kun estrogeenitaso laskee, hiusten kasvu hidastuu ja niiden rakenne muuttuu. Hiusten määrä vähenee, ne ovat ohuempia, kasvuvaihe lyhenee ja hiusten lepoaika pitenee.

Lähteekö liikaa?

Sen selvittämiseen sopii tukistustesti. Nappaa hieman hiuksia sormien väliin ja tukista. Jos näpppeihin jää kolme tai vähemmän, tilanne on normaali. Jos hiuksia jää yli viisi, hiustenlähtö on liian runsasta. Tukista hiuksia eri puolilta päätä.

Ehkäise hiustenlähtö ajoissa

Hiukset voivat hyvin, kun hiuspohja voi hyvin. Kun haluat hiusten pysyvän elinvoimaisina, hyvillä hoitotavoilla on paljon merkitystä, samoin monipuolisella ravinnolla.

Päivittäinen tai liian kova hiusten pesu ja vääränlaiset hoitotuotteet voivat häiritä hiuspohjaa suojaava bakteerikantaa ja muuttaa luonnollista pH:n tasapainoa.

Iän myötä naisillakin hiusraja alkaa paeta ohimoiden kohdalta.

Kiinnitä huomiota ruokavalioosi. Vaikka vaihdevuosien jälkeen energiankulutus vähenee, ja paino tuppaa kohoamaan, syö kuitenkin riittävästi ja monipuolisesti.

Hiukset tarvitsevat ravinnokseen vitamiineja, kivennäisaineita, proteiineja ja aminohappoja. Myös rautaa on saatava riittävästi, sillä raudanpuute voi johtaa hiustenlähtöön.

Ruokavaliossa on oltava riittävästi myös välttämättömiä rasvahappoja, rikkiä, kuparia ja magnesiumia. Liiallinen A-vitamiini on sen sijaan pahis, joka voi aiheuttaa hiustenlähtöä.

Lisähoivaa ja ennaltaehkäisyä hiuskatoon voit antaa hiuspohjan mikroneulaushoidolla.

Hoida hiuksia tuotteilla, jotka lupaavat luoda otolliset olosuhteet hiustenkasvulle ja edistää kasvua.

Kokeilimme BTB13 Hiuspohjan mikroneulausta

Mikroneulauksessa mikroneulauskynän steriilit neulat tekevät mikrokanavia hiuspohjan epidermikseen ja dermikseen. Näiden mikrokanavien avulla saadaan BTB13-mikroneulausseerumia imeytettyä syvemmälle hiuspohjaan.  Seerumi sisältää rakennusaineita sekä hiuksen kasvua ja solujen hapensaantia lisäävää B5-vitamiinia, pantenolia ja hiuspohjaa aktivoivaa C-vitamiinia.

Näin se sujui

Olimme valmistautuneet käsittelyyn käyttämällä koko kesän ja alkusyksyn BTB13 Hair Growth -sampoota ja -hoitoainetta. Lisäksi olemme levittäneet säännöllisesti hiuspohjaan saman sarjan seerumia.

Ennen BTB13-mikroneulausta pesimme hiukset kotona BTB13 Hair Growth -sampoolla, hoitoainetta tai muotoilutuotteita emme käyttäneet.

lisaa-hiuksia-btb-13-hiuspohjan-mikroneulauksella desinfiointi
Ennen neulausta Maria desinfioi hiuspohjan.

Hoidon teki Cidesco-kosmetologi, fytonomi ja ravintoterapeuttiopiskelija Maria.

Desinfioinnin jälkeen hiuspohjaan paineltiin BTB13 PHA + Lactic Acid -kuorinta-ainetta. Se sai vaikuttaa noin viisi minuuttia, jonka jälkeen hiuspohjaan hierottiin kevyesti BTB13 Neutralizing Solution -neutralointinestettä.

Mikroneulaus tehdään neulauspäällä, jossa on 36 pienen pientä neulaa. Ihanteellinen neulaussyvyys on 1,5-2 mm riippuen käsiteltävän tuntemuksista.

lisaa-hiuksia-btb-13-hiuspohjan-mikroneulauksella neulaus
Neulauskynällä käsitellään noin neliösentin kokoinen alue kerrallaan. 

Ennen neulausta hiuspohjaan levitetään BTB13+Vitamins-hoitoseerumia. Sitten neulauskynä hommiin.

lisaa-hiuksia-btb-13-hiuspohjan-mikroneulauksella punoitus
Neulauksen jälkeen iho punoitti hieman.

Neulauskohdat näkyvät hiuspohjassa pienenä punoituksena. Se hävisi melko pian.

naamio
Neulauksen jälkeen Maria levitti hiuspohjaan naamion.

Neulauksen jälkeen hiuspohjaan hierotaan vielä BTB13 Medical+Peptide Mask -naamiota.

lisaa-hiuksia-btb-13-hiuspohjan-mikroneulauksella loppu
Hoidon jälkeen rentouttava hieronta tuntuu miellyttävältä. 

Lopuksi vielä rentouttava ja tasapainottava hiuspohjan hieronta. Hiuksia ei saa pestä hoitopäivänä, joten kovin tärkeää menoa ei hoidon jälkeen kannata suunnitella.

Kaksi hoitoa takana

Kaisa: Olen tottunut kasvojen mikroneulaukseen, joten minun oli helppo suostua hiuspohjan neulaukseen. Ensimmäisen kerran minulle tehtiin hiuspohjan BTB13-mikroneulaushoito kesäkuussa. Ennen ensimmäistä hoitoa pohdin, miltä neulaus tuntuu hiuspohjassa, kun siellä on vain luu ja iho – ei pehmentävää lihasta kuten poskissa.

Olin siis “konkari”, kun menimme Sinin kanssa Day Spa Yadeen Marian hoidettaviksi.

Maria aloitti hoidon 0,5 mm pituisilla neuloilla, jotta hän näki, miten hyvin kestän hoitoa. Nopeasti Maria lisäsi neulojen syvyyttä 1,5 mm:iin. Tottahan toki neulaus tuntui, mutta missään tapauksessa en kokenut sitä kivuliaaksi, vaikka minulla ei olekaan mitenkään poikkeuksellisen korkea kipukynnys.

Olen käynyt samalla kampaajalla vuosia. Viime aikoina hän on hämmästellyt, miten paljon minulla kasvaa uusia hiuksia. En ole muuttanut ruokavaliotani, en syö mitään hiusten kasvua edistäviä tabletteja tms. En voi olla ajattelematta, että hiuspohjan mikroneulaus ja BTB13 Hair Growth -kotihoitotuotteet (sampoo, hoitoaine ja seerumi) ovat auttaneet.

Uusia hiuksia tulee kiitettävästi.
hiukset takaa
Pesun jälkeen hiukseni nykyisin kihartuvat.

Turha pelätä, ei satu

Sini: Kieltäydyin ensin kokeilusta, sillä en hevin anna pistää itseäni muuten kuin sairaudenhoidossa. Mutta mitä enemmän hoidosta luin, sitä uteliaammaksi tulin.

Ihan turhaan olin kokeilua pantannut. Eihän mikroneulaus tuntunut kuin pienen pieneltä nipistelyltä, ei sattunut sen kummemmin. Päänahkani ei ollut neulauksesta moksiskaan, ei ärsyyntynyt eikä kutissut.

Hoito tehtiin Day Spa Yadessa. Hoitokäsittelyyn menee aikaa noin tunti ja se maksaa 145 euroa.

Jotta tuloksia saadaan hoitoja suositellaan alkuun 3-6 hoidon sarjana kuukauden välein.  Se, milloin uusia hiuksia alkaa ilmaantua, on hyvinkin yksilöllistä. Useimmilla vaikutus alkaa näkyä kolmannen hoitokerran jälkeen.

BTB13 Hiuspohjan mikroneulaus tiivistettynä:

  • Vilkastuttaa solujen uusiutumista hiuspohjassa ja karvatupissa
  • Hoitaa ja vahvistaa hiuspohjaa
  • Elvyttää karvatuppea ympäröivää verenkiertoa
  • Edesauttaa karvatupen ravinnonottoa ja aktivoi sen toimintaa
  • Edesauttaa hiustenkasvua
  • Ehkäisee hiusten ennenaikaista ohenemista ja lähtöä sekä tasapainottaa hiusten luonnollista kasvukautta.

Kotihoidolla tuetaan mikroneulauksen vaikutusta

Hoitoa seuraavan päivän aamuna hiukset pestään BTB13-sampoolla ja levitetään -hoitoainetta. Hiuspohjaan hierotaan päivittäin BTB13 Hair Growth -seerumia.

Lisäksi suositellaan hiuspohjan säännöllistä kuorintaa, jotta hiustupet eivät tukkeutuisi. Näin ohuet, uudistuvat ja kasvavat hiukset pääsevät paremmin ulos karvatupista hiuspohjan pintaan.

BTB 13 hiukset
Olemme käyttäneet kesäkuusta alkaen näitä BTB 13 Hair Crown -tuotteita. BTB13 Hair Growth Vitamin -sampoo 28 e/250 ml, BTB13 Hair Growth Vitamin -hoitoaine 28 e/250 ml, BTB13 Hair Growth Serum -hoitoseerumi 68 e/100 ml

BTB13 -yhdiste on patentoitu, suomalainen innovaatio, joka vaikuttaa kantasolujen uusiutumiseen ja aktiivisuuteen. Tuotteet valmistetaan Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa Naviter Oy:ssä. BTB13-tuotteet ovat myynnissä kauneushoitoloissa ja niiden verkkokaupoissa. Hiuspohjan mikroneulaushoitoloita voi tiedustella Naviter Oy:n asiakaspalvelusta puh. 010 208 0800.

Katso vielä video

Kaisa ja Sini

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *