Matkahaaveita ja kesäisiä lomareissuja suunnitteilla?

Nyt on niin paljon kevättä ja kesää ilmassa, että matkahaaveiluni puhkesi kukkaan. Aloin jo suunnitella kesäreissuja. Aion matkustella vain kotimaassa ja sinne, minne omalla autolla pääsee. Jos ei ole liikkumisrajoituksia.

Kovinta matkahaaveiluani olen rauhoitellut selailemalla reissukuviani vuosien takaa. Samalla olen karsinut ja järjestellyt tietokeella olevia lomakuvia. Saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Tietenkin olisi ihanaa päästä Eurooppaan ihailemaan ja nuuhkimaan kevään ensimmäisiä kukkia.

Matkahaaveenani olisi nähdä keväisiä kukkapeltoja.
Rakastan unikoita. Niissä on värivoimaa, sitkeyttä ja herkkyyttä samassa kasvissa. Upeimmat unikkopellot viime aikoina bongasin muutama vuosi sitten Italian Toscanassa.

Huomasin unohtaneeni jo monta kivaa matkaa. Oli hauska myös muistella tapahtumia kuvia selatessa.

Matkahaaveissani vaeltelen kaupunkien tiiviillä kujilla.
Olisi ihana kuljeskella kaupunkien pienillä kujilla ilman kiirettä tai määränpäätä. Tämä kuja taisi olla Rodoksella.
Rakastan viipyileviä hetkiä, jolloin ei ole tarvetta tehdä mitään.
Tai katsella auringonlaskua hyvässä seurassa viinipellon vierellä nauttien pellon antimista, kuten tässä Mallorcalla.

Olen myös hurauttanut autolla lähikaupunkeihin ja kävellyt päämäärättömästi katuja sinne tänne. Kestosuosikkini on tietenkin lähikaupunki Porvoo.

Matkahaaveita voi toteuttaa vaikka retkeilemällä luonnossa.
Kotimaassa löytyy paljon kivoja retkeilykohteita, joiden väylät on kunnostettu hyvin. Tämä reitti on Etelä-Savossa.

Kesäreissuilla aion katsastaa maaseudun eräreittejä ja taukopaikkoja. Mökkimme sijaitsee Mikkelissä, joten kiinnostuin totta kait Mikkelin Seudun Matkailun Vuoden matkailutekona palkitsemasta Puumalan saaristoreitistä, jossa pyöräillään järvien ympäri ja matkataan lossilla Etelä-Savossa.

Oopperajuhlat ovat hyvä syy mennä joka kesä Savonlinnaan.
Savonlinna oopperajuhlineen kuuluu jokaiseen kesään. Liput on hankittu, nyt jännätään järjestetäänkö juhlia tulevana kesänä.

Olen myös virtuaalimatkaillut vaikka missä. Olettehan huomanneet Facebookin erilaiset virtuaalimatkat? Osa on ilmaisia, osa maksaa kympistä ylöspäin.

Meren kohina ja horisontin katsominen rauhoittavat.
Matkoilla hakeudun aina veden äärelle. Horisontin katsominen ja aaltojen kohina rauhoittavat.

Klikkaa tästä Euroopan kaupunkikohteisiin ja hieman eksoottisempiinkin kohteisiin.  

Lisää kohteita, joista ainakin osa on ilmaisia.

Parasta näillä virtuaalimatkoilla on, että voit tehdä ne omasta nojatuolistasi eikä tarvitse pelätä tautitartuntoja. Eihän se tietenkään ole sama kuin että olisi itse paikanpäällä. Maut, tuoksut ja kohtaamiset jäävät uupumaan. Mutta parempaa silti, kuin ei mitään haaveita.

Sini

Sinua voisi kiinnostaa

Mitä tehdä Maarianhaminassa

Bloggaajien lähimatkailujuttuja

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *