Meritorppa tarjoilee ylellisen, runsaan brunssin pöytään

Olimme päättäneet tavata ruuan merkeissä ja suunnitella samalla blogin syksyä. Ilahduimme, kun saimme kutsun tulla testaamaan ravintola Meritorpan sunnuntaibrunssia. Se olikin niin ihana kokemus, että unohdimme suunnittelupalaverimme kokonaan. 

Kaisa on brunssibongaaja, joka käy säännöllisesti erilaisilla brunsseilla perheen tai ystävien kanssa. Meritorpan brunssikin on tullut testattua, mutta siitä on kulunut aika paljon aikaa. Oli siis mielenkiintoista kokea, miten brunssi on muuttunut vai onko muuttunut mitenkään.

Sini on enemmän lounasbongaaja, mutta ilahtui suuresti, kun tämä brunssi tarjoillaankin lounasaikaan.

Tervetuloa brunssille!

Elokuun alussa Meritorppa, joka on Helsingissä hotelli Kalastajatorpan vieressä, uudisti brunssinsa. Koronan myötä sitä ei enää tarjoilla buffetista, vaan kaikki ruuat tuodaan pöytään.

Se on ilahduttavaa, sillä nyt seurue pysyy kasassa, eikä joku aina ole noutamassa itselleen lisää syömistä tai juomista. Pöydät on aseteltu turvaetäisyyden päähän toisistaan.

Meritorpan keittiöstä vastaava Pauli Ojala kertoi, että he muuttavat brunssin sisältöä sesonkien mukaan kuusi kertaa vuodessa. Nyt tarjolla on paljon kalaa.

Pauli Ojala oli Vuoden kokki -kisan finalisti vuonna 2017.

Mitä söimme?

Alkupalat tuotiin pöytään pienissä astioissa.  Merenantamien ystäville oli tarjolla kylmä- ja lämminsavulohta, erilaisia artesaanisillejä ja silakoita, kuusenkerkällä graavattua siikaa, savumuikkumoussea, grillattua mustekalaa ja skagenia.

Lihaa sisältävät tarjottavat olivat maalaiskananrintafileellä täydennettyä ceasarsalaattia, raakamakkaraa ja ilmakuivatulla rypsiporsaalla höystettyä, 63,5 asteeseen hyydytettyä kananmunaa.

Salaattivaihtoehtojakin oli kiitettävästi: lipstikalla maustettuja tomaatteja, metsäsieni “coleslaw”, kauden vihanneksia pikkelöityinä ja vihersalaattia. Kastikkeina oli lipsikkakreemiä, kurkkusmetanaa, rouillea, sitruuna-vinaigrettea ja romascokastiketta.

Alkupalat tuotiin pöytään pienissä astioissa.

Pääruokavaihtoehtoja oli kolme: haudutettua turskaa, juuriselleri ”skåne”, lehtikaalia tai grillattua häränrintaa, fermentoitua mustapippuria, porkkanaa tai paahdettua varhaiskaalia, karhunlaukkaa, kvinoaa, vuohenjuustoa. Me molemmat valitsimme turskan.

Pääruuaksi valitsimme turskan.

Jälkiruokina oli marjasmoothie, juustoja ja suklaakakkua kahvin tai teen kera.

Juustolautanen ja pienet suklaakakkupalaset marjojen ja crème Anglaise. kera.

Miltä maistui?

Alkupalat olivat aivan ihania. Etenkin 63,5 asteeseen kypsennetty kananmuna, jonka päällä oli raastettua ilmakuivattua rypsiporsata, vei lähes hurmioon.

Savumuikkomoussea olisimme syöneet vaikka kuinka paljon ja skagen oli tietysti yhtä hyvää kuin aina ennenkin. Maistelimme ja nautimme reiluista alkupaloista niin paljon, että niistä jäi jäljelle vain rippeet. Siinä vaiheessa jo meidän molempien vatsat olivat täynnä. Kiittelimme itseämme, että olimme päätyneet kalapääruokaan eikä lihaan, koska emme ehkä olisi jaksaneet syödä koko annosta – jälkiruuasta puhumattakaan.

Ja ainahan jälkkäriä pitää syödä, kun on brunssilla! Juustolautasella olevat pähkinät oli marinoitu ja paahdettu jotenkin. Ne olivat taivaallisen hyviä. Onneksi suklaakakkupalaset olivat minikokoa, just sopivasti. Sillä palasella sai suun makeaksi täyttämättä vatsaa ähkyyn.

Huomioita

Brunssin hinta on 49 e / hlö, joka on tietysti selvästi korkeampi kuin brunssit monessa paikassa. Mutta. Meritorpan brunssi ei ole tavisbrunssi. Se on mielestämme enemmänkin juhlalounas, koska valikoimaa on paljon. Ruoka on herkullista ja laadukasta, kunnon ruokaa, eikä vain pikkupaloja noutopöydästä.

Sunnuntaibrunssi on tarjolla klo 12-16.

Meritorpan näkymä on aivan ihana: suurista ikkunoista näkee meren. Kauniilla säällä on myös mahdollisuus ruokailla parvekkeella.

Suurista ikkunoista avautuu merimaisema Espoon suuntaan.

Kun viime sunnuntaina olimme nauttimassa tätä juhlavaa ateriaa, sali oli täynnä. Asiakkaissa oli paljon perheitä ja eri-ikäisiä sukulaisia. Silmiä ilahdutti, että kaikki asiakkaat olivat pukeutuneet siististi ja jopa juhlavasti. Yksikään ei ollut tullut leggingseissä ja tunikassa.

Sini ja Kaisa

PS. Lisää tietoa Meritorpan bunssista

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *