Mitä mukaan viikonloppumatkalle?

Viikonloppumatka piristää. Ei haittaa, vaikka ei lähtisi kotikaupungista minnekään.  Koronan aikana hotelliloma kotikaupungissa on tullut suosituksi. Lyhyelle viikonloppumatkalle ei kannata pakata liikaa tavaraa.

Palapelipukeutuminen, jossa eri vaatteet sopivat toisiinsa, helpottaa, koska asu muuttuu fiiliksestä ja tilanteesta toiseen. Kävimme kuvaamassa  uusitussa Crowne Plaza Helsinki Hesperiassa viikonloppumatkan vaatteita.

Vain muutamia vaatteita

Parin yön kaupunkilomalle et tarvitse montaa vaatekappaletta, kun etukäteen suunnittelet yhdistelmät. Meidän kuvitteellisen viikonloppumatkan ohjelmaan kuului museokierros, ravintolaruokailuja ja rentoa oleskelua.

Tällaista matkaa varten riittää pari alaosaa, pari rentoa yläosaa, yksi juhlavampi toppi ja siisti jakku – ja tietysti alusasuja, sukkia tai sukkahousuja.

Matkavaatteet ja rentoon oleskeluun

Matkalle, onpa se satoja kilometrejä tai muutama kilometri, on kiva pukea huolettomat vaatteet. Me päädyimme housuihin: Sini leveisiin, vajaamittaisiin tekonahkahousuihin ja Kaisa kapeisiin, hillittyihin ruutuhousuihin. Matkayläosiksi valitsimme mutkattomat puserot. Sinillä muodikasta mokkajäljitelmää oleva pusero ja Kaisalla, vilukissalla, alpakkasekoitetta oleva neule. Näillä vaatteilla voi sitten hengailla hotellihuoneessa tai mennä vaikka aulabaariin nauttimaan virkistävät juomat.

Saapuminen. Sinillä Opus-säämistäjäljitelmäpusero 49,95 e , Stockmann, ja omat tekonahkahousut. Nahkainen viikonloppulaukku MMV Bags 479 e, Kust Kompaniet (www.kustkompaniet.com).
Taustalla Helsingin keskusta. Kaisalla Kiira-housut 189 e, A la Louko ja Samsoe Samsoe -neule  129 e, Stockmann.
Aina on aikaa selfielle. Sinillä samat tekonahkahousut kuin hotelliin tullessa. Pehmeä Opus-neule 79,95 e, Stockmann.

Ravintolaan ja teatteriin

Ravintolaruokailuun ja teatteriin on kiva pukeutua siististi. Sen myötä oma fiilis nousee arjen yläpuolelle.

Toisiksi alaosiksi me molemmat otimme hameet. Niihin on helppo yhdistellä erilaiset yläosat ja siten saada kokonaisuuden ilme muuttumaan.

Odottaessa voi lukea aulassa vaikka lehteä. Sinin tekonahkanhousut saavat ripauksen ylellisyyttä, kun niihin yhdistetään Ril’sin paljettitoppi 119,90 e, Stockmann. Topin hihattomuuden pelastaa Ril’sin villasekoiteneulosjakku 229,90 e, Stockmann. Tupsukaulakoru 99 e, Garderobe.
Kohta syödään. Kaisan viikonloppumatkan toinen alaosa on Kaisan oma Second Female. A la Loukon neulospusero jatkaa mustaa värisuoraa 129 e. Pehmeyttä kokonaisuuteen tulee A la Loukon vanhanroosanvärisellä villa-viskoosijakulla 319 e. Koruksi riittää karvatupsukaulakoru 99 e, Garderobe.
Mitäs syötäisi? Sini toinen alaosa on Sinin oma pliseerattu hame. Hameen hopeahohtoisuus saa täydennystä Ril’sin paljettitopista, jonka päällä on Sinin oma Balmuirin neuletakki. Koruna karvatupsukaulakoru kiedottuna ranteeseen 99 e, Garderobe.
Ennen ruokailua kuohujuoma baarissa. Kaisan nahkahame saa juhlavuutta, kun siihen yhdistetään kuviollinen pusero 139 e ja näyttävä, pitkä jakku 299 e, molemmat Ana Alcazara, Garderobe. (Kuvauksen jälkeen Kaisa osti jakun ja puseron itselleen). Ranteessa helmirannekorut á 29 e, Garderobe.
Kuosien yhdistelmää. Nykymuoti suosii erilaisten kuosien yhdistelmiä. Näin lähikuvassa yhdistelmä voi näyttää aika “hurjalta”, mutta kun katsoo kokonaisuutta, kuosiyhdistelmä näyttää nykyaikaiselta ja jopa hallitulta. Puserosta ja jakusta löytyy samoja vivahteita.

Crowne Plaza Helsinki Hesperia

Meillä molemmilla on kivoja muistoja 1980-luvun alun hotelli Hesperiasta. Kun saimme kutsun tulla tutustumaan uusittuun Hesperiaan, joka nykyisin kuuluu Crowne Plaza -hotelleihin, halusimme nähdä, miten uudistus on onnistunut, onko entisestä glamourista mitään jäljellä. Ilahduimme, kun Vertti Kivi, joka on suunnitellut uudistuksen, on halunnut kunnioittaa vanhaa, mutta kuitenkin päivittänyt tyylin 2020-luvulle.

Hotellin aulassa on ilmavuutta ja mielenkiintoisia muotoja. Tämä aulan kohta sopii hyvin myös työskentelyyn. Pistokkeita on joka puolella.
Aulasta löytyy myös kivoja seurusteluryhmiä.

Saimme testata hotellin ravintolan klassikkomenun ruokia.

Poropastrami. Herkkua!
Hesperian savustettu lohi. Ei pettänyt odotuksia.
Suklaafondant viimeisteli aterian.

Sini ja Kaisa

Lisätiedot

A la Louko / putiikki.alalouko.fi

Garderobe.fi

Stockmann Stockmann.com

Lue myös aikaisempi postauksemme kotimaisista vaatteista.

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *