Mitä Nukkekodin Noralle tapahtui?

Ovelle kolkutetaan uudestaan ja uudestaan. Vähitellen kotihengetär tulee avaamaan. Oven takana seisoo Nora, 15 vuotta sitten samaisesta talosta lähtenyt Torvaldin vaimo. Näin alkaa Lucas Hnathin kirjoittama  Nukkekoti osa 2 -näytelmä. Siinä leikitellään ajatuksella, miten Ibsenin Nukkekodin Noralle kävi, kun hän jätti perheensä.

Ibsenin Nukkekoti kritisoi viktoriaanisia avioliittonormeja vastaan. Tuohon aikaanhan naiset eivät saaneet tehdä itsenäisesti sopimuksia, kaikki asiat hoidetiin miesten kautta. Tämä on hyvä tiedostaa, kun katsoo Nukkekoti osa 2 -näytelmää.

Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön esityksen on ohjannut Liisa Mustonen.

Helsingin Kaupunginteatteri – Nukkekoti, osa 2 – Kuvassa Susanna Mikkonen – Kuva © Tapio Vanhatalo

 

Näytelmän Nora (Susanna Mikkonen) on itsenäinen. Jätettyään perheensä, miehensä ja kolme lastaan, on menestynyt kirjailijana. Hän on kirjoittanut avioliittoa vastustavan kirjon salanimellä. Monet naiset ovat jättäneet miehensä. Yksi jätetyistä aviomiehistä on saanut selville Noran oikean nimen. Samalla on selvinnyt, että Nora on edelleen naimisissa Torvaldin (Santeri Kinnunen) kanssa, vaikka on luullut Torvaldin hankkineen avioeron, jota Nora itse ei lain mukaan ole voinut tehdä. Tämä on syy, jonka vuoksi Nora joutuu palaamaan. Hän haluaa saada Torvald hoitamaan avioeron.

Nora yrittää saada perheen kotihengetärtä, uskollista Anne Marieta (Ursula Salo) liittolaisekseen. Nora yrittää jopa ostaa Anne Marien puolelleen lupaamalla tälle talon ja toimeentulon. Anne Marie ehdottaa, että Nora puhuu perheen tyttärelle Emmylle, joka todennäköisesti saisi suostuteltua Torvaldin eroon.

Susanna Mikkonen näyttelee menestynyttä naisasianaista hyvin uskottavasti. Tosin joissakin kohtauksissa hän hymyili, vaikka sanojen viesti oli kaikkea muuta kuin hymyilyttävä. Muuten hänen roolisuorituksensa oli ammattilaisen työtä. On virkistävää nähdä Susanna Mikkonen pitkästä aikaa näyttelemässä.

Helsingin Kaupunginteatteri – Nukkekoti, osa 2 – Kuvassa Susanna Mikkonen, Ursula Salo – Kuva © Tapio Vanhatalo

Ursula Salon Anne Marie on valioluokkaa. Hän on niin uskollinen uhrautuja, joka ei kuitenkaan ole ostettavissa. Loistavaa ja tasaista roolityötä.

Santeri Kinnunen syyllistyy ajoittain hänelle tuttuihin maneereihin. Silti rooli sopii hänelle. Ehkä tässä on haluttukin tehdä Torvaldista hieman koominen henkilö.

Nuorta Emmyä näyttelee Elina Hietala, jonka nuoruuden into ja musta-valkoinen ajattelu tulee selvästi esille.

Näytelmän pelkistetty lavastus on Antti Mattilan käsialaa, samoin epookkipuvut. Koska näytelmä sijoittuu kauas menneisyyteen, jotenkin korvaan otti lukuisat v-alkuiset sanat. Eihän tuohon aikaan varmaankaan puhuttu tuohon tapaan.

Nukkekoti osa 2 sopii hyvin vaikka joululahjaksi jollekin sellaiselle, joka haluaa muutakin kuin kepeää komediaa tai farssia. Silti näytelmä ei ole ahdistavan synkkä, päinvastoin, läsnä on toivo. Lisäplussa, ettei näytelmää ollut turhaan venytetty, vaan 2 tuntiin 15 minuuttiin oli saatu napakka kokonaisuus.

Näytelmä pani minut ajattelemaan rakkautta, vapautta, vastuuta ja rakastamista. Vaikka maailma ja naisten asema ovat aivan erilaisia kuin 1800-luvulla, nämä teemat ovat edelleen ajankohtaisia: vapaus, vastuu ja rakastaminen.

Kaisa

PS. Teatteriliput ovat hyvä joululahjavinkki kulttuurista nauttivalle.

 

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *