Muikkuja ja oopperaa Savonlinnassa

Olen onnekas, sillä kesääni kuuluu sekä mökkeilyä että kotimaan matkoja. Viime viikolla reissasin Itä-Suomessa. 

Kesäkierrokseni alkoi Savonlinnasta, jossa käyn kerran kesässä Oopperajuhlilla saman ystäväporukan kanssa. Tänä vuonna katsoimme ja kuuntelimme Giuseppe Verdin säveltämän Rigoletton, joka olikin oikein hyvä.

Esityksen on ohjannut David McVicar inspiraationaan Lontoon Royal Opera Houselle ohjaamansa versio. Lavalla nähtiin oopperasolistien lisäksi näyttelijöitä ja tietenkin hyvin laulanut kuoro.

Esitys alkaa riettaalla turmeltuneen hovin joukkokohtauksella, jossa paljastakin pintaa näkyy. Alastomuudesta ja rohkeista kohtauksista varoiteltiin yleisöä ennakkoon. Joku oli kuulema pahastunut. En ymmärrä miksi.

Tanya McCallinin suunnittelema lavastus oli nerokas. Kolmea isoa rautaristikkoa eri asentoihin siirtelemällä luotiin erilaisia tunnelmia ja upeita varjoja linnan kivimuureihin. Kauniin karua ja tehokasta.

Esityksessä on kaksoismiehitys. Tässä esityksessä naispää- eli Gildan roolin lauloi Hanna Rajala. Ja hyvin lauloikin. Hänestä kuullaan vielä. Rigoletton roolissa oli upeaääninen Claudio Otelli.

Torstain esityksessä sali näytti olevan lähes täynnä. Vielä on kolme esitystä, joihin on lippuja jäljellä.

sv2

Mutta on Savonlinnassa muutakin katsottavaa. Aloita päivä Satamapuistossa klo 10 Oopperapäivänavauksella, jossa kerrotaan edellisillan ja saman päivän esityksistä, haastatellaan kiinnostavia esiintyjiä ja taustahenkilöitä. Mukana on aina myös musiikkiesityksiä. Me kuulimme livenä Rigolettossa Gildan roolin laulavaa sopraano Tuuli Takalaa ja basso Petri Lindroosia.

sv7

Tuuli Takala esiintyi Satamapuistossa erittäin tyylikkäässä Jukka Rintalan hänelle suunnittelemassa puvussa.

sv3

Tuuli Takala ja visualisti Matti Vaskelainen/Studio Jukka Rintala.

Satamapuiston vierestä lähtevät höyrylaivat seilaamaan lähivesiä. Kannattaa kokeilla ainakin kerran elämässä. Tunnelma on rento ja maisemat kauniita.

Myös kaupungin tori löytyy satamasta.

Puistokadulla, jonne pääsee kätevästi kävelysiltaa pitkin, on Taito Shop, jossa on myynnissä paikallista käsityötä. Shopin kanssa samassa talossa pihan puolella on pienen pieni Sisustajan Aarreaitta, jossa on vanhojen kalusteiden ja esineiden myyntinäyttely 5.8. saakka.

sv8

Myynnissä on vanhoja astioita ja huonekaluja.

sv9

Sekä ihania painokuvia.

sv11

Taito Shopissa on juhlavuottaan viettävän Jukka Rintalan Kesän hetki -näyttely joka päivä 27.8. saakka.

sv10

Mies lierihattuineen, Jukka Rintala.

Piipahda myös Muotikuussa. Sieltä löytyvät varmalla tyylitajulla suunnitellut ja myyntiin valitut trendikkäimmät vaatteet, kengät ja asusteet.

sv4

Juuri paketeista esille nostettuja uutuuksia esittelee Tony Terho, joka luotsaa Muotikuun myymälöitä yhdessä vaimonsa Jaana Varkki-Terhon kanssa.

sv5sv6

Muotikuussa kannattaa luottaa henkilökunnan  apuun. Ystävällisen palvelun lisäksi heillä on hyvä mittasuhdesilmä eli mikä vaate nostaa kantajansa hyvin esiin.

Kaupungin parhaat muikut löytyivät tänä vuonna aivan sillan kupeessa torin puolella osin veden päällä olevasta muikkuravintolasta.

sv13

Savonlinnan reissulla kannattaa piipahtaa myös Punkaharjulla. Miksi, siitä on tulossa oma postaus.

Sini

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *