Muuttunut tuoksukestävyys

Joskus parikymppisenä säästin rahaa, että sain ostettua Shalimar-parfyymin. Se oli ehdoton suosikkini. Silloin se ei tuntunut lainkaan voimakkaalta. Nyt tilanne on toinen.

retrotuoksut
Vuosia pimeässä kaapissa lojuneissa hajuvesissä on vieläkin voimakas tuoksu.

Muistan joskus aikoinaan, kun autossani oli nainen, joka oli pirskotellut iholleen reippaalla kädellä vahvaa tuoksua. 15 yhteisen minuutin tuloksena sain järkyttävän migreenin.

Vaikka en olekaan tuoksuallerginen tai edes -rajoitteinen, en voi enää käyttää vahvoja parfyymejä. Suosin keveitä, lähes vesimäisiä tuoksuja – eli en ole ns. tuoksuton. Vaihtelen tuoksuja, jotta nenäni ei tottuisi tuoksuun, jotta en vähitellen lisäisi hajuveden määrää.

En voi kuvitellakaan, että käyttäisin tuoksuvia pyykinpesuaineita, koska en halua, että haisen pesuaineelle. Joskus jumpassa vaihdan paikkaa, jos viereeni tulee nainen, jonka vaatteet lemuavat pyykki- tai huuhteluaineelle.

Yhdellä ystävälläni on vuosien aikana kehittynyt tuoksuherkkyys. Kun matkustamme yhdessä, olen tarkka siitä, etten ole käyttänyt viikkoon ennen matkaamme mitään parfyymiä, jottei ystäväni saa yskänkohtausta tai muita oireita.

retro3
Näidenkin tuoksujen raaka-aineet ovat uudistuneet vuosien varrella.

Sietämättömyyden taustalla voi myös olla hajuvesien muuttuneet raaka-aineet tai uudet seokset. Vanha tuttu tuoksu voikin yhtäkkiä ärsyttää. Ärsytystä on turha sietää, helpommmalla pääsee vaihtamalla. Ja kyllähän vuosien altistuskin herkistää nenää.

Minun, siis Sinin, nuoruuden yksi suosikki oli Diorin Poison, jota todella lotrattiin. Toinen oli YSL:n Opium. Nyt minäkin suosin kevyitä, vesimäisiä tuoksuja. Tunnustan, että lotraan välillä aivan liikaa. Lupaan parantaa tapani.

Muistuu mieleen aika, jolloin vein usein poikaani autolla kouluun. Hän marmatti, josko voisin laittaa hajuvettä vasta, kun hän on poistunut autosta. Käykö nenään, kysyin. Ei, mutta hän kuulemma tuoksui koulussa liian naiselta, kun hajuveteni tarttui hänen vaatteisiina. Itse en moista tullut edes ajatelleeksi.

Maltillisia tuoksujen käyttövinkkejä löydät täältä.

Kaisa ja Sini

Kommentit (1)
  1. Hiukan asian vierestä, mutta mitä mieltä olette?

    Itse olen käyttänyt aina raikkaita, hiukan kukkaisen makeahkoja, lähes vesimäisiä tuoksuja. Kaiken pyykin pesen hajuttomilla pesuaineilla. Ylellisyytenä aamulla yksi suihkaus jostakin neljästä tuoksustani aamulla ilmaan ja kävely läpi. Yllätyksenä tuli vaihtaessani työpaikkaa runsas vuosi sitten, että minun moitittiin haisevan voimakkaasti ja, että tämä valittava uusi työkaverini saa oireita tuoksuni takia: hengitystieoireita ja ihon kutinaa. En ole suinkaan ainoa, joka käyttää isossa naisvaltaisessa avokonttorissa hajusteita ja tämä työkaverini, noin 60-vuotias rouva, käy tupakalla vähintään tunnin välein ja haisee todella voimakkaasti ja epämiellyttävästi sen lisäksi, että hänellä on koko ajan todella paha tupakkaystä. Voiko tuoksuyliherkkyydestä kärsivä ihminen todellakin tupakoida? 🙁

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *