Naisenergia katossa lukijaristeilyllä

Olimme kuulleet Eeva-lehden lukijaristeilyistä pelkkää hyvää, ja kun risteilyjä järjestävä Tuula Kanninen Tuulanmatkoista kertoi reilu vuosi sitten kokoavansa seuraavaa, halusimme Naiselo 45+ -blogina ehdottomasti mukaan. Onneksi pääsimme. Kokemus oli huikea! Kuin blogimme oma lukijatapahtuma parikymmenkertaisena. Ja niin upeassa paikassa kuin Viking Linen Grace -laivalla!

Päätoimittaja Riitta Nykänen ja Kaisa.

Tapahtumaan osallistui noin parisataa Eeva-lehden lukijaa eli henkilöitä, joita kiinnostaa muoti, kauneus, terveys ja elämän ilot. Moni osallistuja oli ollut jo monta kertaa mukana. Olipa muutama mieskin uskaltautunut porukkaan. Ohjelmassa oli monenlaista kiinnostavaa ja viihdyttävää luentoa.

Päivän aluksi risteilyn kokoaja Tuula Kanninen ja Eeva-lehden ja Voi hyvin -lehden päätoimittaja Riitta Nykänen toivottivat osallistujat tervetulleiksi.

Raili Hulkkonen kertoi aikuisen naisen meikin pääkohdat.

Aamu alkoi meikkaajaguru Raili Hulkkosen luennolla, jonka teemana oli aikuisen naisen meikki. Raili on aivan suvereeni kertomaan suorasukaisella, mutta sydämellisellä tavallaan  meikkaamisesta, sen hyvistä ja huonoistakin puolista.

Raili Hulkkosen oman sarjan, by Raili -meikit kiinnostivat. Oikealla Susanna Kyntölä kotimaisesta Naviter Oy:stä, joka valmistaa tuotteet.

Jos teillä vain on mahdollista tavata Raili, vaikkapa nyt kevään aikana Sokos-tavarataloissa Kauneusviikoilla, menkää. Raili esittelee silloin omaa nimikkosarjaansa by Raili. Luennollaan Raili muistutti, ettei meikkaaminen ole monimutkaista, ellei siitä itse sellaista tee. Meikki ei myöskään estä sauvakävelyä, kuten hän on monta kertaa todennut ystävänsä Pirkko Mannolan kanssa.

Marjo Topi ja rintaliivimokat. Kun kuppi on liian pieni, pullahtaa kolmas rinta kainaloon.

Kun meikkiasiat oli käsitelty, siirryttiin aluspukeutumisen pariin. Marjo Topi Changeltä kertoi alusvaatteiden historiasta ja nykypäivästä. Kuulimme, että suurin osa naisista käyttää edelleen päivittäin väärän kokoisia rintaliivejä! Marjo myös muistutti, että liivien koko voi vaihdella mallin ja materiaalin mukaan. Kun olet ostoksilla, sovita eri kokoja, äläkä kuvittele, että olet samaa kokoa mallista riippumatta. Marjo antoi vinkit, kuinka voit itse mitata liivikokosi.

Tiesitkö, että alusvaatteet tulisi vähintään huuhtaista käsin jokaisen käytön jälkeen, jos haluat niiden pysyvän käyttökelpoisina pitkään. Missään tapauksessa niitä ei saa pestä pesukoneessa edes hienopesuohjelmalla!

Minimissään liivejä tulisi olla neljät erilaiset: yhdet liikuntaan, yhdet t-paitaliivit sileiden yläosien alle, yhdet arki- ja yhdet juhlaliivit.

Kaisan luennon aiheena oli vartalon mittasuhteet ja kuinka korostaa vaatevalinnoilla hyviä ja häivyttää huonoja puolia. Lisäksi Kaisa oli koonnut pienimuotoisen näytöksen, jossa näytettiin, kuinka asusteilla saa saman a la Louko -malliston leningin toimimaan arjessa ja juhlassa.

Vasemmalta Tuula Kanninen, Sini, Marjo Topi ja Sirpa Issakainen, joka maistatti Leena Sarven kanssa Hankintatukun kollageenijuomaa. Kuvat Leena Sarvi.

Kaisan loppupäivä menikin käsikopeloinnissa eli hän kertoi mukanaolijoille heidän vartalotyyppinsä ja ohjeisti mittasuhteissa.

Mikäs onkaan vartalotyyppi, se selvisi kokeilemalla.

Huomasimme, että tällaiselle luennolle ja infolle on todellakin tarvetta, joten mietimme nyt miten onnistuisimme järjestämään sellaisen teille lukijoillemme. Kiinnostaisiko teitä? Jos kiinnostaaa, käykää kommentoimassa postauksen lopussa!

Teemme Kaisan esityksestä ja näytöksestä oman postauksen, joten pysykäähän kuulolla!

Kaisan jälkeen ihana tyyliasiantuntija  Leena Sarvi kertoi hyvänolon vinkkejä ja kuinka kannattaa suhtautua kannustavasti ja uteliaasti elämään. Leenan esitys oli todella voimaannuttava. Hän kannusti meitä iloitsemaan arjesta!

Messuosastolla Leena maistatti Hankintatukun kollageenijuomaa ja teki ihon kosteusmittauksia.

Olemme Kaisan kanssa enemmän skeptikkoja emmekä niinkään seuraa esimerkiksi horoskooppeja. Mutta astrologi Markku Manninen sai kyllä meidätkin mukaansa horoskooppien maailmaan. Jo illallisella ja lounaalla tenttasimme häntä niin, ettei mies meinannut saada ruokiaan syötyä.

Luennossaan hän käsitteli horoskooppeja vuodenajoittain. Kala-Kaisa on talvityyppi, kun taas härkä-Sini on kevät-kesämerkki.

Näinkin kaunis hytti laivalla on.

Tapahtuma järjestettiin Turusta Tukholmaan seilaavalla upealla Viking Linen Grace-aluksella. Olemme täysin ihastuneita laivaan ja sen aina niin ystävällliseen henkilökuntaan ja ruokaan. On kuin kotiinsa tulisi, paitsi ettei itse tarvitse huolehtia mistään!

Laivan sisustus on harmoninen ja ilme valoisa, kiitos suurten ikkunoiden. Niistä avautuva maisema on kuin kaunis taulu.

Olemme aina olleet laivalla työreissulla, mutta nyt päätimme, että seuraavaksi menemme sinne rentoutumaan ja nauttimaan.

Spa-osaston aulatilassa kelpaa nauttia hedelmiä ja virvokkeita..

Spa-osastolla on tavallisen saunan lisäksi höyrysauna ja lumiluola sekä kaksi poreallasta. Kylpyaika on pari tuntia ja se kannattaa varata etukateen jo lippujen oston yhteydessä, että varmasti mahtuu sisään.  Lue mitä kaikkea sieltä löytyykään.

Vip-osaston altaasta kelpaa katsella maisemia.

Jos saadaan kaveriporukka kasaan, niin vuokrataan Spa & Wellness -osastolta oma vip-sauna porealtaineen ja privaattitarjoiluineen. Niin kivalta osasto vaikuttaa.

Muistamme myös varata osastolta etukäteen hoidot.

Kylpylässä kasvo- ja vartalohoidot tehdään laadukkaalla saksalaisella Babor-ihonhoitosarjalla, jonka tuotteita voi ostaa myös kotikäyttöön. 
Lukijaristeilyn ohjelma kiinnosti myös esiintyjiä.

Kaisa ja Sini

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *