Näyttää hurjalta, tuntuu hyvältä

Yli 40 neulaa kasvoissa, käsissä ja jaloissa. Aika hurjaa. Olenko siis neulatyyny?

Kun katsot tuota postauksen kuvaa, uskoisitko, että kärsin (tai ainakin ajoittain) neulakammosta?

Muistan, kun joitakin vuosia sitten menin akupunktiohoitaja Marikan luo, kun minun piti tehtä lehtijuttu kasvoakupunktiosta. Olin kysellyt tutuilta, ketä he suosittelevat neulakammoiselle, eli minulle. Varasin ajan Marikalle ja hyvä, kun sain nukuttua edellisenä yönä.

Marikan rauhalliset ja varmat otteet rentouttivat minut ja veivät pelot. Kaikista neuloista tunsin vain kahden laittamisen.

Tuosta se akupuntiotaipaleeni alkoi.

Olen käynyt Marikan Terveyshoidot-vastaanotolla useita kertoja hakemassa apua stressiin, suruun, rentoutumiseen ja tietysti ihon hyvinvointiin.

Marika on opiskellut akupunktiota Kiinassa. Hän ei kuitenkaan ole jättänyt opiskelujaan siihen, vaan on laajentanut tieto-taitoaa myös kasvien hoitavaan vaikutukseen Frantsilassa Virpi Raipala-Cormierin johdolla.

Viimeksi käydessäni Marikan luona neulojen asettelun jälkeen sain myös miellyttävän kasvipohjaisen jalkakylvyn ja rentouttavan korvahieronnan. Kokonaisvaltaista ja rentouttavaa.

Ja sitten vielä niistä neuloista: niistä yli 40 neulasta tunsin taas vain parin neulan pistämisen (vasen polvi ja oikea jalkapöytä). Tunnin hoito maksoi 55 euroa – kohtuullista.

Syksyllä taas uudestaan samaan käsittelyyn.

Kaisa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *