Naiselo 45+
Naiselo 45+

Nettiostaminen ja ekologisuus?

Tilastojen mukaan muoti on verkkokaupan suurin tuoteryhmä ja sen ennustetaan vielä kasvavan todella voimakkaasti. Viime vuonna muotia ostettiin verkon kautta 350 miljardilla eurolla ja vuonna 2022 sen ennustetaan olevan 600 miljardia euroa. Tampereen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisista 46,6 prosenttia oli ostanut muotia verkkokaupasta, ja yllättävän moni on myös palauttanut ostoksensa.

”Päätös tilata tuote on eri asia kuin päätös pitää tuote. Sovituskoppi on siirtynyt kotiin. Kuluttajien palautuskäyttäytyminen on muotiverkkokaupan keskeinen ominaispiirre”, totesi professori Hannu Saarijärvi Tampereen yliopistosta Kaupan liiton Muotikaupan monet kasvot -seminaarissa.

Tampereen yliopiston tutkimuksessa selvisi, että kolmasosa nettikaupasta ostaneista palautti muotiosoksiaan enemmän kuin 40 % ja puolet vastaajista sanoi palauttaneensa enintään 20 prosenttia ostoksistaan.  Naiset palauttavat tuotteita enemmän kuin miehet, ja alle 40-vuotiaat ovat herkempiä palauttelemaan ostoksensa kuin yli 40-vuotiaat.

Minusta nuo luvut ovat todella isoja.

Netti on oivallinen apu, kun etsii jotain tuotetta. Muotituotteet ovat nettikauppojen suosikkeja. En ainakaan tähän mennessä ole tilannut yhtäkään vaatetta tai kenkiä netistä. Toistaiseksi olen saanut kaikki perinteisistä kaupoista.

Olen useammin kuin kerran kuunnellut, kun tuttavat ovat kertoneet perjantai-iltana selanneensa nettikauppojen sivuja nautittuaan lasillisen viiniä ja klikkailleensa siinä sivussa ”yhtä sun toista” ostoskoriin. Kun sitten tuotteet ovat tulleet, moni on hämmästellyt, mitä on tullut tilattua tai millaista ”kuraa” vaatteiden laatu on. Sitten vain paketti takaisin tai sitten ne jäävät tilaajalle täyttämään vaatekaappia tai tilaaja on yrittänyt päästä niistä muuten eroon. Facebookin kierrätyssivuilla näkee usein myynnissä vaatteita, jotka todennäköisesti ovat ns. virheostoksia – tai ainakin moni on kirjoittanut niin myynti-ilmoitukseen.

Piipahdin viime viikolla pienessä ruokakaupassa, jossa on postipakettien noutopiste. Sinne oli juuri tuotu postin lähetys. Rullakko oli aivan täynnä yhden nettikaupan laatikoita. Ja tämä siis Helsingissä, jossa kuitenkin tarjontaa on selvästi enemmän kuin haja-asutusalueella.

Kun sitten ajatellaan niitä palautuslukuja ja ekologisuutta, tulee oikein paha olo. Kun vielä muistetaan, että joissakin maissa kaikki palautetut tuotteet viedään suoraan polttolaitoksiin, paha olo vain äityy. Entä kun mietitään tavaroiden kuljettamista maasta toiseen pikana (= lentona), ehkä vain kuljetusyritykset ovat tyytyväisiä. Missä on ekologisuus, hiilijalanjälki ja ympäristövastuu, joista monet muissa kyselyissä niin paljon peräänkuuluttavat?

Tiedän, että olen dinosaurus, kun en ole tilannut nettikaupasta yhtäkään vaatetta. Siihen on tietysti syynä, että olen niin tarkkana vaateostoksissani (käännän vaatteen nurin ennen sovitus, jotta näen ompelutyön jäljen). Lisäksi haluan tuntea kankaan tai neuloksen tunnun, tuntuuko se miellyttävältä. Sitä vastoin netistä ostan lentoliput, hotelliyöpymiset ja muita palveluita. Ja vierastan ajatusta, että ostaisin kenkiä netistä. Eihän niitä voi kokeilla ennen ostopäätöstä!

Joo, tiedän, että kaikki nuo voisi palauttaa, mutta se vaiva pakata epämieluisat tavarat ja rahdata taas postiin jne. No, toisaiseksi olen löytänyt kaikki tarvitsemani vaatteet ja kengät kaupasta.

Miten sinä käyttäydyt? Oletko ostanut muotia netistä? Entä palautteletko ostoksiasi?

Kaisa

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *