Nyt ihoa hoidetaan japanilaisittain

Juuri kun innostuimme korealaiseen tapaan hoitaa ihoa, japanilainen ihonhoitotyyli rynnistää vauhdilla tilalle. Pienet signaalit ovat olleet jo jonkin aikaa näkyvillä, mutta nyt J-Bauty on jo täällä.  Japanilaisbuumista kirjoittaa myös ruotsalaisen  Daisy Beauty Magazinen kauneudenhoidon ammattilaisille kohdistettu lehti. Sain lehden käsiini, kun vierailin viime viikonloppuna Tukholmassa lehden järjestämässä näyttelyssä.

Oikeastaan mistään uudesta asiasta ei ole kyse, sillä japanilaisella kosmetiikalla ja ihonhoitotavoilla on jo satojen vuosien perinteet. Niiden ydin on, että ihoa hoidetaan hyvillä tuotteilla pitkäjänteisesti keskittyen ihon hyvinvointiin. On tärkeää, että tuotteet tuntuvat hyvältä iholla, tuoksuvat miellyttäviltä, ja että uusin teknologia on tuotteiden valmistuksessa käytössä.

Herkkyys, yksinkertaisuus ja kauneus liitetään japanilaiseen kosmetiikkaan.

 

Japanilaisesta ihonhoitotyylistä kertoi myös syksyllä Suomessa vieraillut V10-sarjan luoja, japanilainen Akiko Yokota. Hänen mielestään kaunis iho on puhdas, kirkas ja heleä, myös ilman meikkiä.

Daisy Beauty -lehden mukaan ihoa hoidetaan korealaisittain 10-12 tuotteella, japanilaisittain käytetään 3-5 tuotetta. Korealaisessa haetaan nopeita ratkaisuja, japanilaisessa tavoitellaan kestäviä, pitkäaikaisia tuloksia. Japanilainen tyyli on konservatiivista ja hintavaa, korealainen trendikästä ja edullista.

Tervehdin innolla J-Beautyn tuloa, sillä olen fanittanut japanilaisia sarjoja, kuten Sensai ja Shiseido, jo vuosikymmeniä. Pidän niiden laadusta, koostumuksista ja maltillisesta tuoksusta. Totta, eivät ole ihan halpiksia, mutta puolestaan erittäin riittoisia. Palaamme japanilaisbuumiin myöhemmin ja esittelemme kevään kiinnostavat uutuustuotteet. Testaamme niitä parhaillan.

Tässä pieni leikkaus mikä muu nousee kevään trendeistä esiin:

Luonnonkosmetiikan suosio jatkuu ja uusia sarjoja putkahtelee markkinoille. Markkinaosuus on edelleen varsin pieni.

Tuotteet ovat yksinkertaisia ja pyrkivät ratkaisemaan ongelman kerrallaan.

Suosituimpia ovat hoitovedet, seerumit ja naamiot. Hoitovesi taputellaan käsin puhtaalle iholle. Sen päälle lisätään seerumi ja lopuksi voide. Näin iholle saadaan reilu määrä vaikuttavia aineita. Eniten niitä on yleensä seerumissa.

Annemarie Börlind -sarjan ruusuinen seerumi hoitaa ja kosteuttaa aikuista ihoa. Seerumia ravistetaan ennen käyttöä, siksi sitä kutsutaan usein myös ihonhoidon pirtelöksi.

 

 

Yksittäisistä raaka-aineista suosiossa ovat edelleen kosteuttava hyaluronihappo, ihoa uudistava retinol, ihoa uudistavat hapot, kiinteyttävät peptidit ja etenkin näin keväällä ihoa kirkastava C-vitamiini.

Hyaluronihappo on selvästi kosteuttajien kuningatar. Ei ihme, sillä se on halpaa ja hyvinsiedettyä. Hyne oli pakannut hyaluronihapponsa ruiskua muistuttavaan pakkaukseen, josta sitä pursotettiin iholle pari pisaraa.

 

 

Kiinteyttä ja joustavuutta ylläpidetään kollageeni- ja peptidituotteilla.

Elemis Rose -sarjan puhdistusbalmit olivat niin suosittuja, että ne otettiin jatkuviin valikoimiin.

 

 

 

Kangasnaamioiden rinnalla on myös voidenaamioita, joita voi levittää kasvoille yöksi yövoiteen tilalle.

Acasia-sarjan naamiot ovat napsineet lehtien palkintoja. Huhtikuussa lanseerataan kirkastava C-vitamiininaamio.

 

 

Ihonhoitoa tehostetaan kotona hoitoloista tutuiksi tulleilla laitteilla.

Ihon pintaa aktivoidaan metallirullilla, jotka saavat aikaan kevyen alipainetuntuman hoitolahoitojen tapaan. Amelie Soie Beauty Roller, pienempi kasvoille, isompi vartalon iholle.

 

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin ihonhoidon säännöllisyys eli puhdistaminen ja kosteutus aamuin illoin iholle sopivilla tuotteilla. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitähän ihonhoito onkin.

Ja joidenkin mielestä niin tylsää, että tekee mieli jättää se väliin. Ei kuitenkaan kannata. Onneksi erilaiset trendit tuovat ihonhoitoon uusia ja kiinnostavia näkökulmia.

Suosittelen kokeilemaan.

Sini

 

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *