Onko oikeus arvostella?

Yksi viime viikon puheenaiheista oli Hanna Sumarin allit, jotka näkyivät Tanssii Tähtien Kanssa -tanssipuvusta. Se pani kyllä miettimään, pitäisikö aikuisen naisen sonnustautua vain kaapuun ja pysyä samanlaisena ja -kokoisena kuin 20-vuotiaana.

Mielestäni Hannalla on hyvä kroppa eikä hänen alleissaan ole mitään vikaa. Onneksi hän totesikin omassa blogikirjoituksessaan, ettei hän välitä arvostelijoiden sanoista. Se on oikea asenne. Onneksi Hanna ei lannistunut viime viikon arvostelevista sanoista, vaan pukeutui eiliseen cha cha -tanssiin hihattomaan pukuun.

TTK2 hanna ja sami2TTK2 hanna ja sami

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa tähtioppilaat ovat astuneet epämukavuusalueelleen, alueelle, joka ei ole heille ominta. Jo se on hatunnostonarvoinen teko.

TTK2 eevi ja janiTTK2 kirsi

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma herättää tunteita niin studiokatsomossa, television ääressä kuin kahvipöytäkeskusteluissakin. Sama ilmiö liittyy myös Linnan Juhliin. Näiden jälkeen alkaa valtava keskustelu yleensä naisten vartaloista ja ennen kaikkea niiden epäkohdista. En muista, että vastaavaa arvosteluryöppyä olisi kohdistettu miehiin. Mistähän se johtuu?

TTK2 pepeTTK2 kasimir

Olen kuullut, että joku mies huomauttelee tuttavanaiselle tämän vatsamakkaroista, vaikka miehellä itsellään vatsa on vieläkin suurempi. “Miten olet päästänyt itsesi noin lihavaksi, tuohon kuntoon?”sivalsi yksikin mies kanssasisarelle. Tämähän on ihan kummallista käyttäytymistä. Mikä oikeus meillä on sivaltaa sanoilla toisten vartalosta?

Vaikka sananlasku sanoo: “Ei haukku haavaa tee”, kyllä se jää takaraivoon ja sieluun. Ja usein kuultuna varmasti vaikuttaa itsetuntoon.

Jos henkilö on sinut kroppansa kanssa ja haluaa pukeutua asuun, joka jättää vaikkapa käsivarret paljaaksi, se on mielestäni ok. Jos taas hän kärsii ojentajiensa mallista, velttoudesta tms., kannattaa korostaa vartalon hyviä puolia. Silloinhan kukaan ei kiinnitä huomiota niihin alleihin tms.

Ollaan armollisia itsellemme, mutta myös toisille.

Kaisa

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *