Pari tämän syksyn elämäkertakirjaa pani ajattelemaan

Luen mielelläni elämänkertoja.  Siinä pääsee kurkistelemaan kulisseihin, saamaan taustatietoa ja ehkä jotain sellaista, josta ei ole lukenut lehtijutuista. Tänä syksynä olen lukenut mm. Mikael Persbrandtin Muistini mukaan ja Staffan Bruunin Mies joka rakasti uutisia. Jos näitä kirjoja pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se on kiinnostava.

 

Carl-Johan Vallgrenin kirjoittama Mikael Persbrandt Muistini mukaan -muistelmateoksen (Tammi) keskiössä on ruotsalainen näyttelijä, joka tunnetaan meillä Suomessa lähinnä Beck-elokuvien  Gunvald Larssonina, kovaotteisena poliisina.

 

 

Mikael Persbrandt puhuu avoimesti alkoholi- ja huumeongelmastaan sekä yhteyksistään moottoripyöräjengeihin. Kirjaa lukiessa hämmästelen, miten alas ihminen voi vajota, onko se vaaran viehätystä vai jotain muuta. Vaikka kaikki on ns. hyvin, Persbrandtilla on hyviä rooleja, hän saattoi hävitä vetämään kokaa, ryyppäämään päiväkausia, jättämään perheensä, hyppäämään vieraissa jne. Välillä kirjaa lukiessa on pakko pitää taukoja, koska minua alkoi jopa ahdistaa tuollainen itsetuhoisuus.

Kaikelle löytyi lopulta selitys: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaikka lääkäri oli jo joitakin vuosia aikaisemmin väläytellyt tuota diagnoosia. Kesti kuitenkin pitkään ennen kuin Persbrandt hakeutui hoitoon, kun hän oli vajonnut aivan pohjalle. Tuon jälkeen alkoi parantuminen, raitistuminen, ja elämä tasaantui, ja häneen voitiin taas luottaa.

Toimittaja Staffan Bruunin Mies joka rakasti uutisia -kirja (Siltala) on erinomainen ajankuva media-alasta ja sen muutoksesta. Monet tietävät Bruunin Hufvudstadsbladetin sivuilta, koska hän toimi tuon ruotsinkielisen valtalehden toimittajana kymmeniä vuosia.

Kirjassa käydään läpi monien uutisten taustoja. Mielenkiintoisinta antia ovat Hufvudstadsbladetiin liittyvät sisäpiiriasiat, päätoimittajavaihdokset, omaisuuden myynnit ja poukkoileva toiminta. Mitä ihmettä ne kaikki konsultit tekivät? Millainen päivälehden päätoimittaja on sitä mieltä, että urheilutuloksia ei tarvitse laittaa lehteen? Ja miten jollekin edes välähtää, ettei lehdessä tarvita paikallisia uutisia?

Kirjaa lukiessa vähän väliä pyörittelen päätäni ja kohottelen kulmiani, koska en ole uskoa lukemaani. Uskomatonta näköalattomuutta. Valitettavasti.

Tämän kirjan suorastaan ”hotkaisin”, koska se oli mielenkiintoinen, ajankohtainen ja helppolukuinen.

Kaisa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *