Perhe on paras

Perheyhtiössä työura on vakaampi kuin muissa yrityksissä – ainakin niin kauan kuin sitä vastuullisesti johtaa yksi ja sama perhe.

Nykyajan työelämässä moni  työntekijä kokee olevansa kuin lastu laineilla. Työllistyminen on sattumaa ja hyvää tuuria enemmän kuin omaa ansiota.

Työura ei edes ala lukuisista hakemuksista huolimatta tai työuran alku on pätkätöiden ja työttömyysjaksojen takia silppuinen. Työpaikoilla ihmiset pelkäävät yt-kierroksia. Jos tulee irtisanomisia, kaikille ei löydy ainakaan heti uutta työtä. Tarjolla olevista vaihtoehdoista toiset ovat kuitenkin parempia kuin toiset. Vanha sanonta valtionkaan pitkästä, mutta kapeasta leivästä, ei enää päde.

Kannattaisiko kääntää katse perheyrityksiin? Suomessa perheyhtiöiden osuus yksityissektorin työpaikoista on yli 40 prosenttia. Vielä suurempi osuus työllistäjinä on vaikkapa norjalaisilla, tanskalaisilla ja monilla keskieurooppalaisilla perheyrityksillä. Yhdysvalloissa lähes 60 prosenttia työikäisistä tienaa palkkansa perheyhtiöissä.

Perheyrityksissä omistajilla on kasvot, hyvässä ja pahassa. Suomessa perheyhtiöt ovat olleet pahassa vastapuhurissa nimenomaan kasvollisen kapitalismin takia. Vuonna 1969 Kristiina Halkola lauloi Kaj Chydeniuksen laulussa 20 perheestä, jotka pyörittivät Suomea. Vasemmistolaislaulussa Ehrnroothit, Schaumanit, Serlachiukset, Rettigit edustivat lisäksi ruotsinkielistä valtaa ja rahaa eli suomalaiselle duunarille pahinta riiston muotoa.

Kasvollisessa kapitalismissa korostuivat myös henkilökohtaiset ominaisuudet. Jos perheyrittäjä mokasi bisneksissään tai yksityiselämässään, moka heijastui myös yritykseen, sen maineeseen ja työnantajakuvaan.

Yrittäjällä voi rekrytoinneissa olla mielessään oma peilikuvansa. Kireäjänteinen maratoonari voi haluta ympärilleen samanlaisia ja se näkyy palkitsemispolitiikassakin. Näin keikutaan jo syrjinnän rajoilla.

Kolikolla on myös toinen puoli. Silloin kun perheyritys on hyvä ja valtaosa niistä sitä onkin, se peittoaa työnantajana useimmat korporaatiot ja instituutiot. Tutkimusten mukaan perheyrityksissä työurat ovat pidempiä kuin keskimäärin muissa yrityksissä. Keski-Euroopassa sukupolvi toisensa jälkeen aloittaa työt saman perheyrityksen palkkalistoilla.

On perheyrityksiä, jotka etenkin pienemmillä paikkakunnilla ovat laajasti kantaneet myös yhteiskunnallista vastuuta perustamalla kouluja, rakentamalla asuntoja ja terveydenhuoltoa. Ne ovat myös tukeneet kansansivistystä, hengellistä elämää ja ruumiinkulttuuria.

Suomessa 1990-luvun alun syvä lama niitti lukuisia perheyrityksiä. Valuuttalainat ja riippuvuus idänkaupasta koituivat monen kohtaloksi. Myöhemmin kurimukseen joutuivat sellaiset yritykset, joilla alihankkijoina oli liian suuri riippuvuus suurasiakkaistaan. Kun nämä katkaisivat ostonsa vaikkapa siirtääkseen alihankinnan Kaukoitään, kotimaiselle alihankkijalle koittivat ankeat ajat.

Perheyrityksiä katoaa kartalta myös muista syistä. Sukupolvenvaihdoksissa omasta perheestä ei aina löydykään jatkajaa ja yritys myydään toiselle yritykselle tai pääomasijoittajalle. Ostava yritys voi olla kilpailija, joka napsii perheyhtiöstä vain parhaat palat. Pääomasijoittaja saattaa odottaa vain exit-päiväänsä eikä ole kiinnostunut yhtiön kehittämisestä.

Vuosikymmenten saatossa omistus voi liudentua niin, että perheestä tulee sukuyhtiö, jossa omistajat eivät enää tee päätöksiä. Perheen nimi voi  jatkaa elämäänsä yhtiön nimenä, mutta perheen edustajat ovat kaikonneet yrityksen johdosta.

Suomalaisia perheyrityksiä pidetään isänmaallisempina kuin muita yrityksiä. Tämä on monella tapaa totta, mutta isänmaallisuuden nimissä yrityksiltä ei saa vaatia tyhmää bisneksen tekoa. Jos kilpailusyyt edellyttävät halvempia tuotantokuluja, olisi tyhmää pitää yllä tehdasta kotimaassa. Mutta jos ulkomaisen työn laatu ei omistajaa miellytä, tuotannon voi siirtää takaisin kuten Helkama teki Jopon kanssa.

Perheyhtiöitä moititaan usein liiallisesta varovaisuudesta. Ne eivät kasva riittävästi, koska kaihtelevat riskiä. Toisaalta monet perheyritykset ovat erittäin vakavaraisia, vähävelkaisia ja likvidejä. Niillä on mistä ottaa, kun on aika investoida. Ne voivat palkita koko henkilöstöään, ei vain johtoaan, bonuksilla ja tulospalkkioilla. Perheyhtiöiden omistajat voivat jättää osinkorahojaan kotouttamatta ja jättää ne yhtiöön lisäturvaksi.

Monissa perheyhtiöissä toteutuu laajennetun perheen ideaali. Perheyhtiön omistajat ovat tarkkoja siitä, että yritys jää hyvässä kunnossa uudelle sukupolvelle, mikä merkitsee myös sitä, että henkilöstö viihtyy ja voi hyvin.

Perheyhtiöillä on nyt Suomessa hyvä maine ja erittäin korkea tunnettuus silloinkin kun yhtiö ei edes tee tuotteita kuluttajille. Kone, Fazer, Fiskars ja Ponsse ovat esimerkkejä yhtiöistä, joista suomalaiset ovat ylpeitä. Tästä syystä ne ovat myös työpaikkoja, joissa työskentelemisestä voi olla ylpeä.

Irmeli Salo

kirjoittaja arvostaa perheyhtiöitä, muttei 1970-lukua