Pieni muuttuminen: hiusväri uusiksi!

Olen ollut blondi lähes aina muutamaa harha-askelta muistelematta. Sitä vastoin hiusmalli on vaihdellut ihan lyhyestä poikatukasta hartiapituisiin suortuviin.

Miraculos tarjosi minulle mahdollisuutta tulla kokeilemaan heidän uusia KC Color  -värejä, jotka sopivat hyvin blondeille. Tottahan toki tartuin tilaisuuteen.

Kouluttajakampaaja Jonna Karjunen tutkaili hiusväriäni. Kutrini olivat entisestään vaalenneet taannoisella Mallorcan-matkalla, ja kuten Jonna totesi: “Aurinko on tehnyt temput latvoille”. Latvat olivat jo todella vaaleat, koska hattu ei suojannut niitä auringon porotukselta. Lisäksi hiusten edellisestä leikkauksesta oli kulunut reilut viisi viikkoa.

Jotta pystyin vertailemaan hiuksiani ennen ja jälkeen (ja tietysti näyttämään eron myös teille), Jonna nappasi kännykällä kuvia. Ennen-kuvassa hiuksia ei edes kammattu tai harjattu, vaan ne ovat voimakkaan tuulen jäljiltä. Näin kuva on riittävän inhorealistinen, ja ero selvästi nähtävissä.

Annoin Jonnalle lähes vapaat kädet. En kuitenkaan halunnut todella tummaa, vihreää tai jotain eriväristä läiskää johonkin kohtaa kutreja. Jonna sekoitteli värit ja levitteli seoksen vaiheittain hiuksiini: ensin tyveen ja myöhemmin myös pituuksiin. Samalla hiuksiin laitettiin myös Olaplex-hoito, joka parantaa hiusten kuntoa.

Luotin Jonnaan, vaikka hän ei ollutkaan ennen käsitellyt hiuksiani – onhan hän ammattilainen.

Kun väri oli vaikuttanut ja hiukset föönattu, lopputulos näytti – erilaiselta. Tummemmalta, mutta ei tummalta. Hiuksissa oli eri vivahteita. Jonna kertoi, että hän laittoin väriseokseen viittä eri sävyä, jotta väristä tuli pehmeän viileä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen väriin. Hiukset näyttävät hyvinvoivilta, vaikka niitä ei edes leikattu tuon session aikana. Ja jotenkin hiukset näyttävät myös paksummilta kuin ennen.

HIUSTEN-MUUTOS
Vasemmalla lähtötilanne: suoraan tuulesta kuvattavaksi ilman, että hiuksia on harjattu tai kammattu. Oikealla lopputulos. Eikös ole iso muutos?
hiukset lopputulos sivulta
Huomaatko hiusten eri vivahteet? Tässä hiukset näyttävät hieman todellista tummemmalta.

Kyllä kannattaa poiketa omalta tuttuusalueelta. Se piristää kummasti. Ja kaiken lisäksi olen saanut paljon kehuja uudesta väristä!

Kaisa

Kommentit (1)
  1. Täytyy kyllä sanoa, että ei huono! Varmaan luonnossa yhtä kaunis kuin kuvassa. Haluaisin tuollaiseen käsittelyyn seuraavalla kampaamokäynnillä. Ehkäpä kokeilen samaa kampaaja.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *