Pieniä, spontaaneja iloja
Olen ollut koko ikäni varsinainen mestari suunnittelemaan asioita etukäteen, niin yksityiselämässä kuin työssäkin. Olen myös hyvä suremaan asioita etukäteen! Iän myötä jotakin on kuitenkin tapahtunut. Nykyään olen aiempaa enemmän tässä ja nyt -ihminen.
Olin äskettäin Hongkongissa ja kuulin, että kiinalaiset juhlivat vain sitä syntymäpäiväänsä, jolloin he ovat eläneet koko kiinalaisen kalenterin läpi. He ajattelevat, että vasta siis kuusikymppisinä ja sen jälkeen ihminen on viisas ja ansaitsee myös toisten arvostuksen.
Viisaammaksi en ole tullut enkä kaipaa erityistä arvostusta, mutta paljon spontaanimpi olen nyt kuin nuorempana.
Sellaista ei kannata siirtää, jonka voi tehdä heti.
Eikä sellaista kannata säästää tulevaisuuteen, josta voi nauttia jo tänään.
Tässä iässä saa olla jo vähän tottelematonkin! Niinpä monet lapsuudenkodin opetukset olen siirtänyt iloisesti syrjään.
Aloitetaan arkisista asioista, vaikkapa vaatteista
Panen uuden vaatteen heti päälle, kun olen sen ostanut. En piilota sitä kaappiin odottamaan sopivaa hetkeä tai säästä ”pyhävaatteeksi”.. Sellaisista vaatteista, jotka eivät tuota ”pirskahtelevaa” iloa, olen jo pyrkinyt luopumaan.
Toisinaan kaappien perältä löytyy säästämääni omaa ”vintagea”. Ihana luotto-ompelijani korjaa uskollisia lempivaatteitani, jos niissä on jotakin vikaa.
Panen pöytään arkenakin parhaat astiat, lasit ja lautaset, koska ne ovat kauniita ja tuovat ruokahetkeen pientä loistoa. Ruokaostoksetkin yritän tehdä kaupoissa, joiden valikoima inspiroi minua valmistamaan parempaa ruokaa.
Kukkien ostamista en pidä edes tuhlauksena. Ne kohottavat aina mielialaani.
Tilaan matkaliput sinne, minne kovasti tekee mieli, joskus kauas, joskus lähelle.
Viimeksi ostin junalipun Turkuun. Idea tuli yhtäkkiä illanistujaisissa, jossa mietimme, mihin tekisimme teatteriretken. Saman tien ostimme netistä matkan ja teatteriliput.
Syön kakkua tai jätskiä, kun huvittaa, vaikka joka päivä. Tai ainakin tiistaisin, kun lapset tulevat mummolaan…
Kotona minulle opetettiin, että ahkerat ihmiset eivät lue kirjoja keskellä päivää. Nykyään jo pystyn vetäytymään kirjanlukuun vaikka heti lounaan jälkeen.
Lähden myös keskellä kirkasta päivää elokuviin, jos mieli tekee tai tarjoutuu hyvää seuraa.
Teen noin kerran kuukaudessa galleriakävelyjä, yksin tai ystävän kanssa.
Menen säännöllisesti uuteen kirjastoon, Oodiin. Katselen ihmisiä, palautan kirjoja, teen uusia kirjalöytöjä, istun kahvilla, nautin talosta.
Aamun lehteä lukiessani saan ideoita teatteriin tai konsertteihin. Tarkistan heti netistä, löytyykö vielä paikkoja.
Unelmoin vuosia sitten, että voisin käydä päivätunneilla jumpassa. Nyt siihen on mahdollisuus. Monesti saatan valita useampia tunteja kuin viikon alussa suunnittelen!
Maalla huonolla säällä pidän pyjamapäivää, kääriydyn peiton sisään ja ahmin kirjoja tai nautin Netflixistä. En tunne mitään velvollisuutta edes mennä haukkaamaan (miehelleni koiranilmallakin välttämätöntä) raitista ilmaa. Katselen sohvalta pyryä tai rankkasadetta hyvillä mielin.
Sitäkin olen miettinyt, mistä hyvä elämä syntyy
Perheestä.
Ystävistä.
Mukavista harrastuksista.
Tunteesta, että voin hyvin.
Myös pienestä luksuksesta, ympäristön ja tavaroiden kauneudesta, yllättävistä kohtaamisista, ohikiitävistä hetkistä…
Niistä pienistä, arkisista asioista, joihin itsekin voin vaikuttaa.
Leena Karo, nykyisin tässä ja nyt -ihminen