Purentalihasten venytys

Purentalihasten venytys auttaa, jos purentalihaksesi ovat väsyneet tai jumittuneet. Ongelma on voinut syntyä, jos esimerkiksi narskuttelet hampaita öisin tai sinulla on taipumus purra takahampaita yhteen, kun oikein ponnistelet jonkin asian eteen.

Leuan, poskien ja ohimon alueen lihaksia voi hieroa ja venyttää itse ja siten helpottaa niiden jännittämisestä aiheutuvaa särkyä. Hoitoon voi hakeutua myös purentalihasten käsittelyyn erikoistuneelle hierojalle – tästä kerrottiin Naiselon blogissa viime vuonna.

Tässä  purentalihasten venytys -vinkit kotihoitoon.

Lihasten lämmittely

1. Avaa suu mahdollisimman auki 5–10 kertaa.

2. Avaa suu ja liikuttele leukoja sivulta sivulle.

3. Hiero pyörivin liikkein muutamalla sormella parin minuutin ajan.

purentalihasten venytys

Ohimolihaksen venytys

Istu tuolin etureunalle niin, että voit tukea kyynärpäät polviin. Kallista ylävartaloa eteenpäin niin, että saat aseteltua sormenpäät ohimoille, poskiluun yläpuolelle. Löydät oikean lihaksen helposti, kun puret hampaita muutaman kerran yhteen ja rentoutat – tunnet lihaksen liikkeen sormenpäissä, kun sormet ovat oikeassa paikassa. Kallista vartaloa edemmäksi niin, että sormet työntävät ohimolihasta noin 1–2 cm ylöspäin. Laske rauhassa kolmeen ja palaa alkuasentoon. Toista 5–10 kertaa. Liikettä voi tehostaa avaamalla suuta venytysvaiheessa ja sulkemalla palautusvaiheessa.

purentalihasten venytys ohimo

Poskilihaksen venytys

Istu samassa asennossa kuin edellisessä harjoituksessa. Etsi poskilihas alaleuan takakulman ja poskiluun välistä puremalla hampaat yhteen pari kertaa. Tunnet lihaksen jännittymisen. Aseta sormenpäät poskilihakselle ja nojaa eteenpäin niin, että työnnät lihasta 1–2 cm ylöspäin. Palaa alkuasentoon ja toista 5–10 kertaa. Tätäkin liikettä voit tehostaa avaamalla suuta, kun työnnät sormia ylöspäin ja sulkemalla sen palautusvaiheessa. Huomaa, että kummassakaan venytyksessä ei ole tarkoitus liikuttaa vain ihoa, vaan saada oikeasti lihasmassa ihon alla liikkumaan.

purentalihasten venytysAnna Tuomikoski

Lisää tietoa purentalihasten omahoidosta löydät Käypähoito-sivuilta

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *