Säännöllinen kasvohoito tuo tuloksia

Olen käynyt kauneushoitolahoidoissa 15-vuotiaasta alkaen. Mitä enemmän on tullut ikävuosia, sitä tiheämmäksi käyntikertani ovat tulleet. Kokemuksesta voin sanoa: säännöllinen kasvohoito tuo tuloksia.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen selvästi lisännyt hoitolahoitojen ottamista, koska halusin huolehtia ihostani entistä paremmin. Koronan aikana tihensin vielä tahtia, koska rahaa ei mennyt lainkaan matkoihin, ja vaateostoksetkin ovat olleet verrattain vähäiset aikaisempiin vuosiin verrattuna. Liikenevät rahat olen siis laittanut itseeni käymällä hoitolassa vähintään joka toinen kuukausi.
”Huijasin” itseäni ostamalla itselleni 700 euron lahjakortin Blue Lagooniin. Siten käydessäni hoidoissa minun ei tarvinnut enää maksaa hoidoista. Ikään kuin joku muu olisi maksanut ne. Todellisuudessahan minä itse olin maksanut ne maaliskuussa 2020. Eli olen maksanut itse tässä postauksessa esitellyt hoidot. Tosin se 700 euroa ei riittänyt niihin, vaan kahden vuoden aikana olen laittanut hoitoihin noin 1500 euroa. Se on tietysti paljon rahaa, mutta tuo raha ei olisi riittänyt edes yhteen viikon matkaan.

Säännöllinen kasvohoito tuo tuloksia naamio
Vuosien aikana olen kokeillut lukuisia erilaisia kasvohoitoja.

Hoitoja laidasta laitaan

Nuoruudessa kävin hoitolassa lähinnä puhdistuttamassa ihoani. Sitä ei voinut pitää hemmotteluna, koska silloin puhdistukset tehtiin komedoraudalla. Se oli yhtä tuskaa.

Kun nuoruusvuodet jäivät taakse, siirryin kosteuttaviin hoitoihin. Ne kuitenkin tehtiin perinteisellä tavalla eli niissä ei käytetty laitteita. Tottahan toki niistä oli apua, mutta vuosia sitten siirryin seuraavalle tehokkuustasolle: mm. happoihin ja neulaukseen. Viimeisen kahden vuoden ajan olen käynyt myös Hydra Facial -hoidoissa.

Täytyy todeta, että näistä viime vuosina ottamistani hoidoista on ollut selvästi pitkäaikainen ilo ja teho. Ihoni kunto on selvästi parantunut, ihonväri on tasaisempi, tietyt juonteet ovat edes vähän siedettävämpiä kuin ennen, ihon pehmeys on parantunut. Yksi tuttuni kysyikin joku aika sitten, olenko käynyt kasvojen kohotuksessa. No, en ole. Eikä minulle ole tehty pistoshoitojakaan.

Mikroneulaus

Ennen koronaa aloitin mikroneulaussarjahoidot. Jatkaoin hoitoja koronan aikana. Kävin mikroneulauksessa kolme kertaa aika nopeassa tahdissa. Sitten siirryin ylläpitorytmiin. Uusin ylläpitohoito minulla oli tällä viikolla. Sitä ennen olin käynyt  maaliskuussa 2021.

Säännöllinen kasvohoito tuo tuloksia dermapen
Dermapen-mikroneulaus tehdään tällä laitteella.

Dermapen-mikroneulaus korjaa ja uudistaa ihoa, jonka ansiosta ihon pinnasta tulee tasaisempi. Hoito myös supistaa ihohuokosia. Se elvyttää ihoa ja madaltaa juonteita.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että nämä lupaukset ovat kyllä täyttyneet.

Mikroneulaushoito ei ole ns. hemmotteluhoito, mutta tehokas, ja sitähän minä olin tahtonut.

Happohoidot

Koronan aikana aloitin Medik8-happohoidot. Happohoito kuulostaa aika hurjalta. Happoa kasvoille. Kyse ei kuitenkaan ole vaarallisesta haposta, vaan esim. AHA-haposta.

Hoidoissa käytetään erilaisia yhdistelmähappoja ja tiettyihin ongelmiin suunniteltuja mono-happoja.  Minulle on tehty mm. Medik8 Universal AHA -hoito, joka kirkastaa ja pehmentää ihoa.  Se sopii kaikille ihotyypeille ja useimpiin iho-ongelmiin sekä tasapainottaa ihoa.

Nämä happohoidot ovat olleet hyvä lisä mikroneulauksen jälkeen. Olen ollut tyytyväinen tuloksiin.

Medik8-happohoito on yhdistelmä hemmottelusta ja tehokkuudesta. Hapon levityksen jälkeen – vain hetken – tuntuu iholla kihelmöintiä tai kirvelyä, mutta se häviää kovin nopeasti. Sen jälkeen kaikki on vain nautintoa.

HydraFacial

HydraFacial-hoito on ns. laitehoito. Hoidossa iho kuoritaan, syväpuhdistetaan, kosteutetaan ja ravitaan erilaisilla antioksidanteilla ja peptideillä. Hoito on kivuton ja suorastaan miellyttävä.

Säännöllinen kasvohoito hydrafacial led
HydraFacial-hoitoon voi ottaa myös LED-valo-osuuden.

Minä olen ottanut mm. Clarifying-hoidon, jossa iho syväpuhdistetaan mahdollisista mustapäistä. Puhdistuksen jälkeen hoitoon tuli vielä lymfaterapiaosuus. Se kruunasi koko hoidon: nesteet lähtivät liikkeelle, ja turvotus väheni.

Hydrafacial töhnä
HydraFacial-hoidossa iho syväpuhdistetaan. Tuolta neste näytti ensimmäisen hoitoni jälkeen. Yäk.

DMK-entsyymihoito

Koronan aikana kokeilin kerran myös DMK-entsyymihoitoa. DMK on ihoa kuntouttava hoitokonsepti, joka palauttaa ihon sisäisen tasapainon jäljittelemällä ihon omaa kemiaa. Iho pyritään jälleenrakentamaan progressiivisesti pitkäkestoisten tulosten saavuttamiseksi.

Tämäkin hoito tuntui tehokkaalta, eikä se ollut kivulias.

Summa summarum

Nyt jotkut teistä pitää minua ihan ”hulluna”, kun olen laittanut niin paljon rahaa erilaisiin kasvohoitoihin. Ei se mitään: pitäkää vain. Joku laittaa rahansa alkoholiin, toiset ruokaan tms. Koska korona vei ”kaikki” ilot (matkat, tarpeen ostaa vaatteita, juhlat, elokuvat jne.), päätin sijoittaa rahani itseeni. Työssä testaan paljon erilaisia kauneustuotteita. Kaikki eivät ole iholleni sopivia. Ihoni on siis kovilla jatkuvien testausten vuoksi. Siksi on tärkeää pitää ihosta huolta oikeilla hoidoilla. Kauneushoitolahoidot ovat tietysti tehokkaampia kuin kotona itse tehdyt.

Työni puolesta olen tietysti käynyt eri hoitoloiden testihoidoissa. Lähes poikkeuksetta minulle tuntemattomat kosmetologit ovat kiitelleet sitä, miten hyvässä kunnossa ihoni on: kimmoisa, pehmeä, kosteutettu, eikä pigmenttimuutoksia ole näkyvissä. Uskon, että nämä edellä mainitut tehokkaat kasvohoidot ovat auttaneet.

Kaisa

Nämäkin voisivat kiinnostaa sinua

Kokeilussa kaksi hemmotteluhoitoa kasvoille

Testissä 4 erilaista kasvohoitoa – lupaukset ja tulokset

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *