Sadepäivänä löytyi ihana valokuvanäyttely Mikkelissä

Kesäreissulla tai lomalla ei kannata jumittua yhteen paikkaan, vaan tutkia mitä paikkakunnalla tapahtuu. Nimittäin jokaisessa maan niemessä ja notkossa on takuulla kesätapahtumia, markkinoita ja teemaviikkoja olipa kyseessä musiikki, laulu Taito Shoptai tanssi. Tykkään käydä niissä jo kunnioituksesta järjestäjiä kohtaan. Ja aina ilahdun, että lähdin. Uusia elämyksiä ja ideoita lähtee jokaisesta mukaan.

Koska olen itse viehtynyt vanhoihin valokuviin, silmääni tarttui Mikkelin alueella ilmestyvässä Laiturilla-lehdessä juttu Veskansan tarina -valokuvanäyttelystä, jonka 1920- ja -30 -luvuilla otetut kuvat ovat vastikään löytyneet.

Niinpä suunnistin sateisena harmaana päivänä Mikkelin Valokuvakeskukseen, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Valokuvakeskus sijaitsee suojellussa puurakennuksessa Mikkelin yliopistokampuksella Puistokatu 3:ssa.

Esillä on harrastajakuvaaja Leo Montosen valokuvia, joiden lasinegatiivit löytyivät sattumalta syksyllä 2018 eli viisikymmentä vuotta kuvaajan kuoleman jälkeen.

Kuvissa on saaristolaiselämää keskellä Järvi-Suomea, Puumalassa, Saimaan saaristossa. Tuolloinhan maanteitä ei paljon ollut, vaan elämä keksittyi rannoille ja liikenne hoidettiin paljolti veneillä.

Jo tuolloin on otettu omakuvia ja kaverikuvia kuten nykyäänkin.

Nämä kuvat ovat kestäneet, mutta jäin miettimään, jääkö meidän digikuvista mitään muistoa jälkipolville.

Näyttely on avoinna 17.8.2019 saakka.

Valokuvanäyttelystä piipahdin yhteen lempipaikkaani eli Kenkäveroon, jonka kukkapuutarhaa käyn aina kesäaikaan ihailemassa. Nyt siellä kukoistivat viime hetkiään upeat pionit. Ja monet muut perinnekasvit.

Piipahdin myös myymälään katsastamaan mitä uutta on tarjolla.

Ihastuin Lapuan Kankurien pellavatekstiileihin. Modernit kuosit ja laadukas, notkea tuntu.

Kauniita pellavatuotteita on myynnissä myös lähialueen taitajilta.

Tämän kesän Ebba-kuosi  on vaaleapohjainen. Myynnissä on myös edellisvuotista mustapohjaista kuosia kankaina, asusteina, tarjottimina jne.

Nämä tyylikkäät Iltalypsy Oy:n juomat ilahduttivat ulkonäöltään. Vielä en ole maistanut jaloja juomia.

Kenkäveron pihalla on käsityöaitta, jossa myydään käsityötarvikkeita, lankoja ja erilaisia käsityöpaketteja. Ennen joulua ostin sieltä itsekoottavan valohimmelin. Nyt hieman kutkutteli ostaa jokin uusi tarvikepaketti.

En osannut päättää ostanko merinovillalangat unisukkiin, kuvassa olevan kauniin kanavatyöpaketin tyynyyn vai sittenkin makrameepaketin seinäkoristeeseen.

Ensi viikon loppuun mennessä pääätös on tehtävä, sillä silloin palaan Kenkäveroon uudelleen katsastamaan pihamaalla järjestettävät Käsityöläismarkkinat. Ne ovat avoinna torstaina ja perjantaina 4.-5.7.

Sini

PS. Jos et pääse Kenkäveroon, tuotteita voi ostaa myös verkkokaupasta taitoshop.fi

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *