Siivousta, karsimista ja pakkausta ennen muuttoa

Siitä on minun elämäni tehty viime viikkoina. Ja kyllä onkin harmittanut, nolottanut, mutta myös ihastuttanut ja vihastuttanut. Miten voikaan omien nurkkien myllääminen tuottaa noin monenlaisia tunteita!

Tietenkin päällimmäisenä tunteena on innostus, sillä pontimena siivoukselle on muutto. Vihdoinkin uusi ja toivottu elämänmuutos. Pienempää ja helpompaa on toiveena.

Olemme asuneet omakotitalossamme 25 vuotta. Siihen aikaan on mahtunut lasten kasvaminen aikuiseksi, oma yritys ja hyvä elämä. Niin kiva kuin se on ollutkin, niin ainakin tavaran keräämisen kannalta tiheämpi muuttotahti tekisi hyvää.

Alkuvaiheessa minulla oli kaksi assistenttia, jotka hoitivat varsinkin lepotauot todella mallikkaasti. Olen kasan alimmaisena.

Parin viimeisen kuukauden ajan olen raivannut eri vuosikymmenten kerrostumia nurkista lasten vauvakamoista, satukirjoista, pihaleikkikalusteista alkaen. Paljastuipa eräästä laatikosta mieheni koulukirjojakin ja ensimmäinen aapinen. Sen parissa menikin taas tovi, kun piti tutkailla kuinka tuohon aikaan opetettiin. Tuotteiden lajittelu säästettäviin kierrätettäviin ja roskiin meneviin vie yllättävän paljon aikaa. Ulkopuolinen tekisi sen nopeammin, mutta ajatus tuntui vieraalta.

Valokuvat tyydyin vain laittamaan yhteen laatikkoon, sillä kuvien ja valokuva-albumien järjestelyyn ei nyt aika riitä. Metritolkulla kirjoja päätyi Kierrätyskeskukseen, kun se vielä oli auki.

Ammattikirjallisuutta silloin joskus ennen. Näitä en raaskinut vielä hävittää. Kuka muistaa millainen laite teleks oli?

Vaatekaappini olivat pääosin mustia vaatteita pullollaan. Huomasin olevani yltiöoptimisti, kun katselin sitä “ehkä viiden kilon laihtumisen päästä” -olevien vaatteiden määrää. Koska muutamme puolet pienempään asuntoon, onnistuin vihdoinkin karsimaan tämän vaateosaston pois.

Lajittelin vaatteet kierrätykseen ja huonokuntoiset tai rikkinäiset poistotekstiilikeräykseen, josta ne ne päätyvät kierrätysmateriaaliksi. Tiesitkö, että tekstiilejä saadaan uusiokäyttöä varten aivan liian vähän talteen? Osasyynä on nykyvaatteiden huono laatu ja ihmisten tietämättömyys.

Kolme karsintakierrosta hommaan vaadittiin, kuten myös työpapereiden selvittämiseen.

Lehtileike Kaks Plus -lehden jutussa, joka käsitteli tuoreen äidin ruokavaliota. Sain ohjeen jättää päiväkahvipullan pois. Kuvassa omat poikani ja aika komeat silmäpussini..

Lehtipinot on nyt raivattu ja vain mielenkiintoisimmat omat jutut napattu talteen. Onhan tämä digiaika kätevä arkistoinnin suhteen.

Nämä kupit möin fb-kirppiksellä.

Aikamoinen kosmetiikkapurkkiarsenaali löytyi kahden kerroksen ja kolmen kylppärin huushollista. Niiden lajitteluun meni aikaa, sillä halusin tehdä tämän osion kunnolla.

Tyhjensin vajaiden purnukoiden sisällön kanisteriin, ja lasit ja muovit lajittelin. Ne voisi myös laittaa sellaisenaan sekäjätteeseen, joka viedään polttolaitokseen. Mutta myös muovia saadaan liian vähän talteen uusiotuotteiden materiaaliksi.

Hölskyvä tai sihisevä aerosolipakkaus, hajuvesi, kynsilakka ja alkoholia sisältävät tuotteet ovat vaarallista jätettä (ent. ongelmajäte).  Ne veimme vaarallisen jätteen keräykseen Sorttiin. Vinkkejä lajitteluun luin täältä.

Kyllä kierrätys, lajittelu, peseminen ja pakkaaminen työstä käy. Odotan päivää kun muutto on tehty ja tavarat saatu paikoilleen. Valitettavasti siihen tulee menemään vielä aikaa.

Välillä innostuin tuntikausiksi puuhiini. Välillä unohduin työntekoon liian pitkäksi aikaa. Onneksi karvaiset assistenti eivät arastelleet tulla keskeyttämään. Nyt kissapojat ovat kotonaan ja notkun yömyöhään muuttovalmisteluissa.

Korona on antanut oman panoksensa myös muuttopuuhiin, sillä emme pääse viemään tavaraa mökille. Koska olemme molemmat riskiryhmää, emme voi käydä ostamassa tarpeellisia hankintoja, kuten sovittamassa huonekaluja jne. Verkkokaupoista olen joitakin hankintoja tehnyt, mutta kaikkea niistäkään ei voi hankkia.

Mutta kyllä tästä selvitään, pitäkää peukkuja.

Sini

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *