Söisihän sitä, jos olisi jotain syötävää

Sunnuntaina ennätyshelteisellä säällä moni varmaankin kohtasi saman ongelman kuin minä: kesäkuppiloista oli ruoka loppu jo iltapäivällä. Lämmin ja kaunis sää oli houkutellut kansaa liikkeelle enemmän kuin laki määrää. Niin kävi meillekin, kun päätimme lähteä yllättäen veneilemään vielä iltapäivällä.

Kiertelimme veneellä ruokapaikkoja ja onneksi yhdestä löytyi pientä purtavaa, ei kunnollista lounasta. Toki kuulin samanlaisesta ongelmasta jo aiemmin kevättalvella.

 

Jos haluaa sunnuntaina syödä ulkona muutakin kuin pikaruokaa, niin avoinna olevaa ruokapaikkaa on vaikea löytää Helsingin keskustasta. Etenkin moni ketjuravintola pitää ovensa sunnuntaisin kiinni korkeisiin työvoimakustannuksiin vedoten.

Pienemmillä paikoilla voi olla toisin. Olin keväällä kutsuttuna ravintolakierrokselle, jossa maistelimme ruokia kahdessa helsinkiläisessä ravintolassa, jotka molemmat ovat avoinna myös sunnuntaina iltapäivästä iltaan. Ei siis ihme, että etenkin viikonlopputuristit ovat löytäneet nämä paikat, jaetaanhan tätä ilosanomaa kehujen kera esimerkiksi Tripadvisorissa.

Corson antipasto-lautaset olivat herkullisen tuoreet ja runsaat. Leikkeleet leikataan omalla leikkelekoneella, joka on näkyvillä tiskillä.

 

Korkeavuorenkadulla lähellä Pohjois-Esplanadia sijaitseva Corso on italialaistyylinen rento ravintola. Ravintolan pasta valmistetaan ravintolan alakerrassa olevalla pastakoneella. Pizzaa ravintolasta ei saa, mutta muuta italialaista kyllä. Viinit tulevat oman maahantuonnin kautta.

Sisäpihalta löytyy pieni terassi, jossa kelpaa istuskella vaikka pienen sadekuuronkin yllättäessä. Ravintoloitsija Jussi Hukkanen perusti ravintolan reilu vuosi sitten.

Samalla omistajalla on ravintola Passio keittiö ja baari Kalevankadulla. Aikoinaan olutravintolana aloittanut paikka keskittyy nyt skandinaavis-eurooppalaiseen makumaailmaan ja viineihin. Tämä paikka on etenkin aasialaisten turistien suosiossa.

 

Passio keittiö ja baarin kala-annos suli suussa.

 

Mallaskakku antoi mukavaa vastapainoa sorbetille.

 

Toki hulppeat oluthanat ovat vielä tallella ja oluttakin tarjolla.

 

Olutravintolaa Savonlinnassa pyörittänyt Hukkanen ei ole oluttakaan hylännyt. Hän on mukana myös savonlinnalaisessa Everyman’s Right Breweryssä, joka tähtää maailman ensimmäiseksi hiilinegatiiviseksi craft-panimoksi.

Suunnitelmat ovat kiinnostavat. Näin kerrotaan tiedotteessa: “Kun tuotanto saadaan suunnitellusti käyntiin, kaikki tuotannossa käytettävä energia tulee olemaan hiilineutraalia. Omassa tuotannossa syntyvistä jätevirroista saadaan biokaasua, jolla tullaan tuottamaan uusiutuvaa energiaa eli sähköä ja lämpöä kattamaan kaikki omat tarpeet. Tämä tukee panimon tavoitetta päästä hiilinegatiiviseksi – ensimmäisenä craft-panimona maailmassa.

Panimo tulee myös investoimaan hiilidioksidin talteenottoon, puhdistukseen ja käyttöön omassa tuotannossa. Tuotannosta yli jäänyt hiilidioksidi voidaan myydä esimerkiksi ravintolakäyttöön. Lisäksi käytössä on lämmön talteenottojärjestelmä, joka myös osaltaan vähentää hiilijalanjälkeä. Nollapäästöisen panimon tavoitteeseen ei päästä millään yksittäisellä kikalla. Se vaatii koko panimo huolellisen suunnittelun ja paljon fiksuja ratkaisuja läpi tuotantoketjun.”

Jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä keissiä. Olen innoissani yrittäjistä, jotka miettivät asioita hieman toisin, kuin suuret yritykset. Toivotaan onnea matkaan.

Sini

 

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *