Syksyn sadon nautintoja – Kurpitsainen suppispiiras

Suppilovahverokausi on vasta aluillaan, ja kaupan hevi-tiskit pursuavat erilaisia kurpitsoja. Kokeilepa näiden yhdistelmää piirakassa ja kurkista lopuksi vielä oivat viinivinkit. Kyllä näillä herkuilla kelpaa!

Keitä myskikurpitsan malto soseeksi ja neuvon pakastamaan loput talven piirakoiden tekoon. Jos pakkaseen ei mahdu, tee lopusta soseesta alkuruokakeitto. Tässä piiraassa kurpitsa pääsee keventämään ja värittämään täytteen lisäksi myös pohjataikinaa.

Irtopohjavuokaan painellun taikinan kannattaa antaa jähmettyä jääkaapissa kunnolla, silloin se pysyy paremmin ruodussaan esipaiston aikana.

Kultaisen komea piiras saa kaunista väriä kurpitsasoseesta niin pohjaansa kuin täytteeseen.

KURPITSAINEN SUPPISPIIRAS

8—10 annosta

POHJA

100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 dl kurpitsasosetta

TÄYTE

1—2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
noin ½ l suppilovahveroita
ripaus suolaa ja mustapippuria
2 dl kurpitsasosetta
1 prk (2 ½ dl) ruokakermaa (esim. Valio kolme yrttiä)
2 dl juustoraastetta (esim. gouda)
2 kananmunaa
1 tl basilikaa
½ tl timjamia
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Halkaise kurpitsa, poista siemenet, lohko ja poista kuoret.

KEITÄ kuorittu ja paloiteltu myskikurpitsa vedessä pehmeäksi. Valuta huolella nesteet pois, soseuta sauvasekoittimella ja anna jäähtyä.

NYPI kylmä rasva jauhojen ja leivinjauheen joukkoon. Lisää kurpitsasose ja sekoita taikina tasaiseksi. Nosta kylmään rauhoittumaan.

PAINELE taikina jauhoisin käsin irtopohjavuoan (halkaisija noin 21 cm) pohjalle ja reunoille ja anna kylmettyä jääkaapissa. Paista pohjaa 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

KUORI sipulit, leikkaa viipaleiksi ja kuullota öljytilkassa.

PERKAA suppilovahverot ja haihduta niistä nesteet pannulla. Sekoita sipulit mukaan ja mausta suola- ja mustapippuriripauksella.

Kurpitsa pehmenee pieneksi pilkottuna soseutettavaksi noin 15 minuutissa keittäen. Suppilovahverot kannattaa halkaista ja haihduttaa pannulla sitten nesteet pois. Sipulit ovat niin paljon maukkaampia, kun ne ensin kuullottaa täytteeseen.

SEKOITA kurpitsasoseeseen ruokakerma, juustoraaste, munat ja mausteet. Sekoita mukaan sieni-sipuliseos.

LEVITÄ puolikypsän pohjan päälle sieni-kurpitsamassa. Vähennä uunin lämpö 200-asteeseen ja kypsennä vielä noin 40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut pintaansa herkullisen värin.

KORISTELE leivonnainen halutessasi kirsikkatomaattitertulla ja ruohosipulilla.

VIINIVINKKI

Tässä viinit, jotka ovat loistavia löytöjä hinta-laatusuhteeltaan.

Sieniruokien kanssa maistuu pinot noir -viinit mainiolta. Kokeile chileläistä Cono Sur Bicileta Pinot Noir Limited Editon (9,98 €, vakiovalikoima), jota on saatavilla vuoden 2019 loppuun. Kepeässä punaviinissä on raikkaan punaisen marjan aromeja ja aavistus yrttisyyttä. Maistele juuri sieniruokien seurassa, mutta se on myös oiva vaaleiden liharuokien kumppanina. Tarjoa hieman viilennettynä.

  • Espanjalainen luomupunaviini Barahonda Organic Monastrell Tintorera 2018 (9,49 €, vakiovalikoima) on edellistä täyteläisempi ja vahvempi, kepeän hilloinen ja aavistuksen karpaloinen. Viinin miellyttävä paahteisuus ja mausteisuus maistuvat hyvin myös liharuokien kera.

Maukasta kokkailua,

Marita Joutjärvi, ruokatoimittaja

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *