Syyssonaatti on Silvon ja Pöystin juhlaa

Eva-tytär kutsuu pianistiäitinsä Charlotten muutamaksi viikoksi luokseen. He eivät ole nähneet seitsemään vuoteen. Vierailun alku on kuin hyvin harjoiteltu näytelmä, kunnes kulissit kaatuvat ja naamiot tipahtavat. Siitä alkaa todellinen välien selvittely, menneisyyden kaivelu.

Espoon kaupunginteatterin kevätnäytäntökauden tapaus on Ingmar Bergmanin kirjoittama ja Pasi Lampelan ohjaama Syyssonaatti, elokuvanakin tuttu näytelmä. Charlotte (Satu Silvo) on elänyt vain uralleen sälyttäen kahden tyttären kasvattamisen edesmenneelle miehelleen. Traagisuutta lisää toisen tytön, Helenan (Ulla Raitio) sairaus ja Evan (Leena Pöysti) ja hänen miehensä (Carl-Kristian Rundman) lapsen kuolema.

Vierailun alussa äiti ja tytär ovat kohteliaita, varauksellisia ja jopa jännittyneitä. Yöllä alkaa välien selvittely ja menneiden tapahtumien muistelu. Molemmat muistavat asiat omalla tavallaan, erilailla. Pato murtuu ja tunteet nousevat korkeuksiin. Siinä vaiheessa kaikki menneisyyden varjot kaivetaan esiin. Eva-tyttären hillitty olemus muuttuu vihaksi – tai siltä katsojasta tuntuu. Syytökset sinkoilevat. Sivistynyt puhe on muuttunut huudoksi.

Yön jälkeen paluuta entiseen ei enää ole. Pianistiäiti ei tahdo jäädä, vaan lähes pakenee tyttärensä luota.

Näytelmä on naisten juhlaa. Satu Silvo loistaa näyttämöllä ja ottaa sen haltuun. Tätä osasin odottaakin, sillä Silvossa on tarvittavaa dramaattisuutta. Satu Silvon äiti on juuri sellainen kuin voi kuvitella taiteilijan ja uraäidin olevan pahimmillaan: itsekeskeinen ja dramaattinen.

Iloinen yllätys on Leena Pöysti. Hän on  aivan loistava Eva-roolissaan. Leena Pöysti hillittynä ja äitiään odottavana tyttärenä kasvaa aivan uskomattomaan suoritukseen, kun näytelmä etenee. Hänen näyttelemänsä viha ja tuska ovat aitoja. Hyvä, kun pystyin hengittämään katsomossa katsoessani Silvon ja Pöysin välienselvittelyä. Carl-Kristian Rundmanin esittämä puoliso on alistuva ja mukaileva, aivan kuin rooliin kuuluukin.

Näyttämö oli sijoitettu tilan keskelle niin, että katsomot ovat molemmin puolin lavaa. Tämä erikoinen järjestely toimi todella hyvin. Pelkistetty lavastus antoi tilantuntua ja oli oikein toimiva. Valoilla katsojan huomio saatiin siirrettyä lavan eri kohtiin.

Kaiken kaikkiaan tämä Syyssonaatti on vahvaa teatteria. Se herättää ajatuksia ja vaatii sulattelua. Tämä esitys kannattaa nähdä. Tämä ei häpeä Bergmanin elokuvalle, vaan tässä on oikea tunnelma. Loistavaa!

Kaisa

Kuvat Espoon kaupunginteatteri