Innostuin talviuintiin – sain ilmaisen terveysharrastuksen

Olen niin innoissani uudesta harrastuksestani, tai oikeastaan eihän se mikään uusi ole, mutta nyt harrastan sitä säännöllisesti. Pulahdan järveen tai mereen useamman kerran viikossa. Tällä hetkellä merivesi uimapaikassani on noin kuusi astetta. Vesi vilvoittaa, antaa energiaa ja pistää vauhtia verenkiertoon.

Olen suunnitellut ympärivuotista uintiharrastusta jo vuosia, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Toki olen mökillä pulahtanut saunasta järviveteen ja avantoon aina tilaisuuden tullen. Nyt kun muutin lähelle merenrantaa, olen käynyt säännöllisesti nelisen kertaa viikossa uimassa meressä. Ilman saunaa.

Ilman lämpötila lähellä nollaa, merivesi kuutisen astetta. Mikäpä on hyvältä laiturilta pulahtaa meren syleilyyn.

Lähes joka kerta mietin, miksi en aloittanut tätä jo vuosia sitten! Toki vesi on kylmää kun sinne menee, mutta vedessä kylmyys ei tunnu. Uinnin jälkeen olo on auvoinen ja virkeä. Veri kiertää paremmin ja olo on pirteä koko päivän.

Olin ensimmäisen kerran avannossa vuosituhannen vaiheessa. Tärkein ohje, jonka silloin sain ja jota noudatan edelleen on: Kun menet veteen, älä jää notkumaan laiturille, vaan astu veteen määrätietoisesti, hengitä rauhallisesti ja keskity uintiin. Niin teen edelleen ja nautin.

Liityin alkusyksystä paikalliseen uimaseuraan, jotta pääsen vaihtamaan vaatteet lämpimässä pukukopissa. Tosin nyt koronan aikaan kopissa on henkilörajoitus. Jos meitä on liikaa yhtäaikaa, vaihdan vaatteet ulkona. Eikä se ole ollenkaan kylmää, ainakaan vielä.

Uinti luonnonvedessä on ihana elämys. Silmä hakeutuu lintuihin, taivaalle, valoon ja varjoon. Työasiat unohtuvat. Uinnin jälkeen on hymy huulilla, eikä ole kiire minnekään. Olen myös huomannut, että uintikavereiden ilme rannalla on iloinen ja positiivinen. Monella on mukana retkieväät ja he istahtavat rannassa vielä eväitä nauttien. Yksin tai uimakaverin kanssa.

Marraskuun lopun aamu on niin kaunis ja rahoittava. Kun nousin vedestä, aurinko jo valaisi hieman taivaanrantaa.

Uintiharrastukseen ei tarvita kuin uimapuku ja pyyhe. Nyt kylmän veden aikaan minulla on myös marketista ostetut neopreenikäsineet ja -tossut. Pipo päässä estää kehon lämmön karkaamista. Tällä hetkellä uin noin 100 vetoa. Siihen menee kolme-neljä minuuttia. Kun vesi on lämpimämpää, uin kauemmin.

Talviuinti nostaa hymyn huulille.

Jo nyt muutaman kuukauden jälkeen huomaan, että elimistöni on sopeutunut kylmempään. En enää palele kovin helposti, enkä koe vilua uimaan mennessä tai sen jälkeen. Mieleni on iloisempi, reumasairauteni aiheuttamia nivelkipuja on vähemmän ja nukun paremmin.

En ole yksin harrastukseni kanssa. Talviuinti on noussut yhdeksi suosituimmista urheilulajeista. Meitä on jo yli 100 000. Talviuinnilla on tutkittuja terveysvaikutuksia ja niistä pääsee nauttimaan ilmaiseksi, jos vain viitsii. Toki harrastus ei sovi kaikille, niistä ja itse uinnista ja terveysvaikutuksista saat lisätietoja täältä.

Suosittelen kokeilemaan!

Sini

hyvinvointi
Kommentit (3)
  1. Erikoiset Asiantuntijat
    26.11.2020, 18:43

    Kiitos tästä postauksesta. Reumatologi suositteli avantountia fibromyalgiaan, mutta en oel vielä pystynyt/uskaltanut- Pidän enemmän lämpimästä, kuivasta ja pehmeästä. 🙂

    1. Hei

      Kannattaa kokeilla muutama kerta, vaikutukst tulevat hieman viiveellä.

      Sini

  2. Suosittelen. Sitten kun uimahallit aukeavat jälleen, niissä voi harjoitella kylmävesialtaassa. Mutta luonnossa se on mukavampaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *