Tanssii tähtien kanssa on ilon ja uuden oppimisen juhlaa

Eilen illalla käynnistyi Tanssii tähtien kanssa -tanssiohjelman 12. tuotantokausi. Olimme paikalla katsomassa, kokemassa ja kuvaamassa. Reilu pari tuntia istuimme hymy huulilla nauttien kauniista pukuloistosta, upeista meikeistä ja kampauksista, musiikista ja hienoisesta, ilmassa leijuvasta jännityksestä.

Tunnelma studiolla oli kuuma sanan varsinaisessa merkityksessä. Vantaalainen varastohalli on muutettu 10 viikon ajaksi tv-studioksi. Tila on pienempi kuin miltä se tv:ssä näyttää. Katsojia mahtuu halliin noin 200, lisäksi on Sami Pitkämön monimiehinen orkesteri solistinaan uskomattoman taitava Johanna Försti. Ohjelmatuotannossa häärii kymmeniä henkilöitä, samoin meikissä, kampauksissa ja puvustossa. Lisäksi juontajat Vappu Pimiä, Tuija Pehkonen ja Mikko Leppilampi.

Tänä vuonna juontajia on kolme: Tuija Pehkonen, Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi.

Kaikki huipentuu pariin tuntiin kerran viikossa. Ensimmäisessä ja toisessa kilpailussa on mukana kymmenen paria, joista yksi pari putoaa ensi kerralla pois.

Jo ensimmäisen parin esitystä katsellessa tuntui, että tänä vuonna rima tulee olemaan todella korkealla.

Jannika B ja Aleksi Seppänen ohjelman päätyttyä.

Parketin korkkasivat Jannika B ja Aleksi Seppänen, joka teki muutaman vuoden jälkeen paluun parketille.

Tuomaristo kehui Jannikan rytmitajua, joka näkyi tanssissa. Jorma kiitteli Jannikan esiintymisen lahjaa ja kaikki kolme tuomaria eli Helena Ahti-Hallberg, Jukka Haapalainen ja Jorma Uotinen kannustivat Jannikaa luottamaan opettajaansa ja nauttimaan tanssista. Jannika B sai yllättävän vähän pisteitä, samaa mieltä oli myös katsomossa häntä kannustanut puoliso Tony Wirtanen.

Eini vietti syntymäpäiväänsä tanssien merkeissä. Vierellä tähtiopettaja Sami Helenius.

Illan kuningatar oli selvästi Eini, jonka opettajana on Sami Helenius. Diskokuningattareksi tituleerattu Eini näytti hallitsevan myös hitaan valssin tyylikkään aikuismaisesti.

Ennen pisteitä studiolla laulettiin Einille onnittelulaulu, hän täytti eilen 59 vuotta. Eini naurahtikin meille kisan jälkeen, että hän voisi olla ikänsä puolesta kaikkien tanssijoiden äiti!

Laura Lepistön ja Marko Keräsen tanssi miellytti yleisöä, mutta tuomarit olivat nihkeämpiä.

Laura Lepistö ja Marko Keränen aloittivat kisan cha challa. Laura todella näytti upealta lattarikuningattarelta. Tanssikin näytti hyvältä, yleisökin hullaantui, tuomaristo ei niinkään. Jorma kehui etenkin tanssin nostoja, joista jotkut olivat oikeastikin vaikeita.

Tulee olemaan kiinnostavaa katsoa Lauran kehittymistä, sillä niin toki tulee käymään.

Timo Lavikainen väitti ennen treenien alkua tasonsa olevan pakkasen puolella. Tähtiopettajana Kia Lehmuskoski.

Timo Lavikainen ja Kia Lehmuskoski tanssivat tangon tunteikkaasti. Hieman karhumainen Timo kuitenkin yllätti, sillä jopa Uotinen innostui kehumaan todetessaan, että ”näytti kuin oikeasti olisit välillä vienyt Kiaa”.

Ei millään uskoisi, ettei Mika Poutanen ole tanssinut edes häissään. Ansku Bergström oli ilmeisesti tehnyt ihmeitä opettaessaan Mikaa.

Mika Poutala on saanut opettajakseen Ansku Bergströmin. Pari uhkui taistelutahtoa. Mika ei ole omien sanojensa mukaan tanssinut edes omissa häissään. Nyt hän on päättänyt opetella lajin, ja hyvinhän alku sujui.

Veronica Verhon ja Jani Rasimuksen herkkä valssi herkisti Veronican.

Veronica Verho ja Jani Rasimus tanssivat Tapio Rautavaaran Kulkurin iltatähti -kappaleen mukaan.  Kauniin, eleettömän hitaan valssin päätyttyä niin Veronica kuin hänen äitinsä kyynelehtivät. Myös Veronican poikaystävä VilleGalle istui eturivissä kannustamassa.

Olli Herman ja Katri Mäkinen tunteikkaana valssin pyörteissä.

Olli Herman tanssi tiukkakurisena valmentajana tunnetun Katri Mäkisen kanssa. Valssi sujui hyvin, vaikkakin tuomaristo olisi toivonut laajempia liikkeitä ja enemmän sitä itse tanssia, valssia. Olli kommentoi kyseessä olleen rokkarin valssin.

Mikael Jungner tanssi Jannica Saarnin kanssa. Mikael loukkasi jalkansa niin, että joutui turvautumaan jääpussiin.

Mikael Jungner ja Jannica Saarni tanssivat vain muutaman harjoitustunnin kokemuksella. Harmi, että Mikael loukkasi jalkansa. Mies hyppi kisan jälkeen katsomoon yhdellä jalalla, sillä loukkaantunut jalka ei kestänyt astumista.

Christoffer Strandberg ja Jutta Helenius vauhdikkaan tanssin pyörteissä.

Christoffer Strandberg ja Jutta Helenius revittelivät upeasti kultaisissa diskovaatteissa. Tältä pariltä tullaan näkemään vaikka mitä, niin lupaavalta tanssi näytti.

Meeri Koutaniemen ja Matti Puron tanssi sai eniten pisteitä.

Illan viimeiseksi, mutta pisteissä johtoon tanssivat Meeri Koutaniemi ja Matti Puro. Meerin lavasäteily oli aivan omaa luokkaansa. Parin tanssi sai yleisön ja tuomariston liekkeihin. ”Tämä oli hottia”, kiteytti Jorma Uotinen. Meerin puoliso Sami Jaffa Yaffa kertoi Meerin tanssivan kotona koko ajan. Se näkyy hän liikehdinnässään. Mitä tulemmekaan vielä näkemään!

Tuttu tuomaristo: Jukka Haapalainen, Helena Ahti-Hallberg ja Jorma Uotinen.

Vaikka esitykset olivat osin huikeita, tuomaristo toivoi tanssijoiden ymmärtävän, että 2 tai 3 pistettä on kisan alussa hyvä numero. No, kovin kauan tiukkuus ei kestänyt, sillä jo seiskojakin pisteissä vilahteli.

Onneksi tätä hyvänmielen koko perheen ohjelmaa on luvassa vielä pari kuukautta sunnuntai-iltaisin MTV3-kanavalla.

Kaisa ja Sini

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *