Testi: Kestävät kynsilakkaukset

Testi: kestävät kynsilakkaukset ajoitettiin lomien alkuun, jotta näkisimme kestävätkö lakkaukset oikeasti vauhdikasta arkea. Kaisa testasi CrystaLac-kestolakkausta ja Sini omien kynsien kevyt vahvistusta. Miten kynnet tehtiin ja pysyivätkö lakkaukset lomalaisten vauhdissa kunnossa?

Kynsien kevyt vahvistus

Toukokuun alussa lanseerattu kynsien kevyt vahvistus tehdään luonnonkynsien päälle. Minua kiinnosti tässä käsittelyssä se, että se lupaa tukea omaa kynttä vahvemmin kuin geelilakkaus, mutta kevyemmin kuin rakennekynsi.

Lisäksi kynnen pinnasta tulee tasainen ja vahvistuksen luvataan kestävän viikkoja siistinä.

Testi: Kestävät lakkaukset
Vahvistuksen tekemisessä on monta vaihetta. Kynttä hiotaan kevyesti, kynsinauhat siistitään ja kynnet viilataan muotoonsa.

Sini: Kynteni ovat ohuet, hauraat ja todella lyhyet.  Ne repeilevät ja liuskottuvat herkästi. Kynsien pinnassa on pitkittäisiä uurteita. Kuvakollaasin oikeassa reunassa toiseksi ylimmäisessä kuvassa näkyy kynsien lähtötilanne. Oikealla alakulmassa kynnet on siistitty käsittelyä varten.

Kun pohjatyöt on tehty, joustavaa geeliä levitetään oman kynnen päälle lisäämättä pituutta, mutta kynttä muotoillen. Geeli kovetetaan ultraviolettivalolla. Geeli tarttui kynteen todella hyvin.

Kynnen vahvistuksen jälkeen kynsi voidaan lakata geeli- tai kestolakalla ja koristella kuten rakennekynsi. Minä valitsin vaaleahkon, hieman lilaan vivahtavan lakan.

Omat kynnet kasvavat normaaliin tapaan, joten kevyt vahvistus on huollettava 3-4 viikon välein. Koska olin lomalla, huoltoväli venyi. Kasvurajaa hämäsin tavallisella lakalla.

Vasemmalla kynnet ennen kevyttä vahvistusta, oikealla lopputulos.

Huollossa kynsien pinta käsitellään sähköviilalla ja vahvistus uusitaan. Minä halusin vahvistuksen pois, jotta näkisin miten poisto tapahtuu.

Ensin tehtiin sähköviilaus, sitten kynsille laitettiin poistoainetta ja päälle klipsit pitämään poistoainelappua paikallaan. Väri ja vahvistus lähtivät hyvin. Hienoiset jäämät raaputeltiin kevyesti pois. Omat kynnet olivat alla suurin piirtein samassa kunnossa kuin ennen kevyen vahvistuksen tekoa.

Vasemmassa yläkuvassa tilanne noin 5 viikon jälkeen. Kevyen vahvistuksen poistaminen kesti puolisen tuntia ja maksoi 15 euroa. Huollon hinta olisi ollut 67 euroa.

Kynsien suhteen kesäni oli huoleton, sillä kynnet pysyivät ehjinä ja näyttivät huolitelluilta. Kevyt vahvistus on kätevä myös kynsien purijalle, sillä vahvistettuja kynsiä ei tee mieli purra.

Testaukseen saatu kevytvahvistus tehtiin Bluelagoon Punavuoressa, tekijä Nina H. Yksivärinen kevyt vahvistus maksaa 80 euroa. Lisätietoja Blue Lagoon Beauty

CrystaLac-geelilakkaus

Kaisa: Minulla on vuosien ajan ollut Shellac-geelilakkaukset. Aluksi Shellac pysyi kynsissä hyvin, mutta alkuvuodesta jokin muuttui (olivatko kynteni kuivuneet?) niin, että lähes joka kerta yhdestä tai kahdesta kynnestä lakkaus lohkesi. Totuuden nimissä minun on tunnustettava, että käytän kynsiä “työvälineinä” toisin kuin pitäisi: avaan kynsien avulla kuvausnäytepakkauksia ja revin teippauksia. Tämä ei tietenkään edistä lakkausten pysymistä.

Kun olin jälleen menossa huollattamaan lakkausta, Kampin Blue Lagoonin ammattilainen  Heini O. suositteli minulle uutta CrystaLac-geelilakkausta, johon asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä sen keston vuoksi. Eipä ollut vaikea suostua.

Ennen geelilakkausta Heini poistaa luonnonkynnen kiillon varovasti pehmeällä bufferilla. Tämän ansiosta CrystaLac kiinnittyy luonnonkynteen erittäin vahvasti ja on kuitenkin hellävarainen. Kynsiä ei karhenneta tai ohenneta, vaan vain kynnen pinnan kiilto poistetaan.

Kun kynnet on valmisteltu lakkausta varten, kynsille levitetään värillinen geelilakka, joka kuivatetaan ja kovetaan ultraviolettivalossa.

Huollossa CrystaLac poistetaan sähköviilalla, hellävaraisesti. Minulla huoltoväli on ollut 3-4 viikkoa muista menoistani riippuen.

testi: kestolakkaukset crystalac
CrystaLac näyttää tältä huoltopäivän aamuna: lakkaus on edelleen moitteeton, vain kynsien kasvuraja näkyy. Huoltoväli 3 viikkoa.

CrystaLac soveltuu erittäin hyvin normaaleille, heikoille ja ohuille kynsille. Minun kynteni ovat lähinnä normaalit. Jos en ole huolehtinut riittävästä juomisesta ja käyttänyt säännöllisesti kynsinauhaöljyä, osa luonnonkynsistäni on voinut katketa.

Kynnet tuntuvat luonnollisilta, eivät lainkaan tavallista paksummilta.

testi kestävät kynsilakkaukset
Vaihtelen CrystaLac-geelilakkauksen väriä joka huollon yhteydessä. Tässä juuri huolletut kynnet.

Kokeilin ensimmäisen kerran CrystaLac-geelilakkausta maaliskuussa. Tämän jälkeen kynsissäni on koko ajan ollut CrystaLac-geelilakkaukset. Koko tänä aikana yhdestäkään kynnestä ei ole lohjennut milliäkään eivätkä kynnet ole katkeilleet (vaikka en edelleenkään muista käyttää kynsinauhaöljyä riittävän usein ja käytän edelleen kynsiä “työvälineinä”), vaan kynnet ovat koko ajan tiptop-kunmossa. Tottahan toki kynsien kasvu näkyy kynsien tyvessä.

Blue Lagoonissa yksivärinen CrystaLac maksaa 45 e ja huolto 50 e.

Olen maksanut itse CrystaLac-lakkaukset.

Sini ja Kaisa

kulttuuri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *