Jos leipominen on ylivoimaista tai ei ole aikaa, kokeile näitä

Vähemmän on enemmän pätee myös ruokakaappeihimme, tai niin ainakin yritän. Mutta jonkin sortin nopeaa vierasvaraa tai oman herkunkaipuun tyydyttäjää on aina oltava. Siksi tervehdinkin ilolla näitä paistamista vaille valmiita apulaisia. Etenkin mökillä ne ovat pelastaneet monta kertaa.

Idean kehittäjä ja kaksi vaihtoehtoa: Triple Chocolate ja Chocolate Chip.

 

Keksitaikina ilahdutti ensin tilaisuudessa, jossa sitä esitteli idean kehittäjä, Sara Marjoniemi. Iloisen innostuneesti, ideaansa luottaen. Yhdysvalloissa asunut Sara huomasi Suomeen palatessaan, ettei amerikkalaisten cookie-keksien taikinoita löytynytkään meikäläisistä pakastealtaista. Niinpä hän kehitti Caccu-nimisen, käsintehdyn keksitaikinan. Saran tarina on juuri sitä, jota haluan kannustaa. Kun keksii idean, ei muuta kuin toteuttamaan. Niinpä Sara perusti yrityksen ja ryhtyi hommiin.

Kuinka saada 18 palaa pötköstä? Jaa ensin kahtia, sitten kumpikin pala kolmeen ja siitä kukin pala kolmeen.

 

Lisäaineeton taikina myydään pakasteena. Yhdestä pötköstä tulee 18 keksiä vartissa, ellei syö osaa taikinaa jo ennen paistamista. Niin kävi minulle. Taikina on hyvää, ei liian makeaa. Valmis keksi taas on aika ihanan makea. Ei kuitenkaan liian ällö.

Syö sellaisenaan tai tarjoile vaikka jäätelön kanssa. Toimivat hyvin myös paloina marjojen ja kermavaahdon kanssa.

 

Kekseistä tuli rapeita reunoilta, pehmeitä keskeltä. Taikinasta voi toki muokata muunkinlaisia, kuin pyöreitä peruskeksejä. Sara kiertelee itse esittelemässä myymälöissä tuotettaan. Jos osutte paikalle, maistakaa ja ostakaa. Tällä hetkellä Caccu on maan eteläisissä K-kaupoissa, syksyllä koko maassa.

Nopeasti suolaista kaivatessani olen turvautunut Risentan siemennäkkärisekoitukseen. Jauhoihin lisätään vain vettä ja öljyä, kaulitaan ja paistetaan. Lisäksi voi maustaa oman maun mukaan.

Siemenvaihtoehtoja on useampia.

 

Tarkkamuotoinen pala vai epämääräinen? Minä suosin jälkimmäistä.

Minulla on näitä molempia kaapeissa sekä kotona että mökillä. Toki näppärä emäntä tekisi molemmat itse ihan alusta saakka, mutta minulle nämä ovat olleet pelastus monta kertaa. Mökillä vierasvarana on myös Kenkäverosta ostamani leipä- ja kakkuainekset. Niissä on mukana myös paistovuoka.

Sini

 

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *